Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus814.01.20132

4410-2012 (059)

Vuoden 2013 avustuksen maksaminen Åbo Svenska Teaterförening ry:lle

Tiivistelmä:

Åbo Svenska Teaterförening ry on pyytänyt kaupungin talousarviossa hyväksytyn 600.000 euron toiminta-avustuksen maksatuksen varhentamista. Talouskeskuksen lausunnon mukaan varhentaa voitaisiin korkeintaan 300.000 euron määrä. Asiasta tulisi päättää erillispäätöksellä, koska talousarvion määrärahojen uudelleenjako tapahtuu vasta myöhemmin.

Kh § 8

Keskushallinto, hallintolakimies Marjo-Riitta Pihlajamäki 14.12.2012:

Åbo Svenska Teaterförening ry. on pyytänyt vuoden 2013 toiminta-avustuksensa maksatuksen varhentamista heti tammikuun 2013 alkuun.

Koska talousarvion määrärahojen jaottelusta päätetään talousjohtajalta tulleiden ohjeiden mukaisesti kaupunginhallituksessa vasta helmikuun 2013 lopulla, on tehtävä erillispäätös, mikäli halutaan maksaa Åbo Svenska Teaterförening ry:lle avustusta tuota ajankohtaa aikaisemmin. Kaupunginhallituksen päätös otetaan sitten huomioon määrärahajakopäätöstä tehtäessä siten, että tehdyt leikkaukset eivät tule kohdistumaan Åbo Svenska Teaterförening r.y:n avustukseen.

Esitän, että kaupunginhallitus päättäisi, että Åbo Svenska Teaterförening r.y:lle  esitetystä määrärahasta myönnettäisiin 600.000 euron määräinen toiminta-avustus ja siitä maksettaisiin 300.000 euroa niin pian kuin se teknisesti on mahdollista taloushallintojärjestelmässä.

Talousjohtaja Jukka Laiho ja talousarviopäällikkö Heikki Silpola 19.12.2012:

 

Åbo Svenska Teaterförening r.f. on anonut vuoden 2013 toiminta-avustuksen maksun aikaistamista siten, että avustus maksettaisiin heti tammikuussa yhtenä eränä.

 

Talouden vastuualue puoltaa korkeintaan puolen avustusmäärän maksamista heti tammikuussa. Normaalisti avustukset maksetaan kahdessa erässä helmikuussa ja elokuussa. Kaupunginhallituksen omaa talousarviota ei ole vielä voitu vahvistaa lopullisesti kaupunginhallituksessa, sillä toimintaorganisaation muutoksen vuoksi lopullisen talousarvion uusjako jää myöhempään ajankohtaan. Syksyn talousarviokäsittelyssä oli yhdistykselle esitetty alustavasti avustusta yhteensä 600.000 euroa. Tästä voitaisiin tammikuussa maksaa aikaistetusti 300.000 euroa.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että Åbo Svenska Teaterförening ry:lle myönnetään 600.000 euron määräinen toiminta-avustus ja että avustuksen ensimmäinen erä 300.000 euroa maksetaan yhdistykselle siten kuin se teknisesti on mahdollista taloushallintojärjestelmällä vuoden 2013 alussa.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että päätös pannaan täytäntöön lainvoimaisuutta odottamatta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoÅbo Svenska Teaterförening rf
tiedAvustustoimikunta
tiedKeskushallinto, talousasiat
tpvSalminen Terttu