Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus49605.11.20125

11383-2012 (111)

Kiinteistötoimialan virkojen perustaminen (Kj)

Tiivistelmä:

Kaupunginvaltuusto päätti 23.1.2012 hallinnonjärjestämispäätöksen linjauksissa muun ohella, että johtamisjärjestelmää selkeytetään ja siirrytään toimialajohtaja malliin. Nykyisten Kiinteistö- ja Tilaliikelaitosten pohjalta perustetaan uusi kuntalain 10a luvun tarkoittama kunnallinen liikelaitos Kiinteistötoimiala liikelaitos. Uuden liikelaitoksen organisaatiorakenne muodostuu kolmesta tulosalueesta sekä näitä tukevista matriisitoiminnoista. Toimialan muutokseen liittyen tulee perustettavaksi tulosalueiden johtotehtäviin uudet vakanssit, jotka kaupunginhallitus perustaa.

Kh § 496

Kiinteistöliikelaitos, liikelaitosjohtaja Jouko Turto:

Kiinteistötoimiala liikelaitoksen rakenne

Kaupunginvaltuusto päätti 23.1.2012 hallinnonjärjestämispäätöksen linjauksissa, että johtamisjärjestelmää selkeytetään ja siirrytään toimialajohtajamalliin. Osana uutta toimintamallia nykyisten Kiinteistö- ja Tilaliikelaitosten pohjalta perustetaan uusi Kiinteistötoimiala liikelaitos. Kiinteistötoimiala muodostuu kolmesta tulosalueesta eli Kiinteän omaisuuden kehittäminen, Infrapalvelut ja Tilapalvelut sekä näitä tukevista sisäisistä matriisipalveluista, joita ovat Sisäiset tukitoiminnot, Paikkatieto- ja tietojärjestelmät sekä Kiinteistönmuodostus.

Perustettavat vakanssit ja niiden täyttäminen

Uudessa toimintamallissa esitetään perustettavaksi uudet vakanssit edellä mainittujen tulosalueiden johtotehtäviin, jotka täytetään sisäisellä kiinnostuksenosoitusmenettelyllä kaupunginhallituksen päätöksellä. Näin halutaan varmistaa motivoituneiden johtajien valinta. Vapautuvia vakansseja ei saa täyttää siten, että ne lisäävät henkilötyövuosien käyttöä. Vakanssimuutokset ja lakkautukset arvioidaan kokonaisuutena vakanssien täyttöjen yhteydessä.

Kiinteistötoimiala liikelaitokseen esitetään perustettavaksi seuraavat uudet vakanssit:

Kiinteistökehityspalvelun johtaja, virka

-       kelpoisuusvaatimuksena ylempi korkeakoulututkinto ja kokemusta toimialasta

-       tehtäväkohtainen palkka 5.300 €/kk

-       työnantajan edustaja

-       sisäinen kiinnostuksenosoitusmenettely

Tehtävät

Johtaja vastaa ja raportoi toimialajohtajalle tulosalueen toiminnasta, kehittämisestä sekä asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta.

-       toimialajohtajan alainen

-       kiinteistöomaisuuden hallinta

-       maanhankinta

-       tonttituotanto, tonttien ja kiinteistöjen luovutus

-       rakennetun kiinteistöomaisuuden kehittäminen

-       maankäytön kehittäminen, aluekehitysprojektit, maankäytön kumppanuushankkeet

-       asuntotoimen asiat

Infrapalvelujen johtaja, virka

-       kelpoisuusvaatimuksena ylempi korkeakoulututkinto ja kokemusta toimialasta

-       tehtäväkohtainen palkka 5.300 €/kk

-       työnantajan edustaja

-       sisäinen kiinnostuksenosoitusmenettely

Tehtävät

Johtaja vastaa ja raportoi toimialajohtajalle tulosalueen toiminnasta, kehittämisestä sekä asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta.

-       toimialajohtajan alainen

-       julkisen infraomaisuuden hallinta ja valvonta

-       alueiden tilapäisvuokraukset erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin

-       tonttituotannon infrastruktuurin rakennuttaminen

-       infrastruktuurin ylläpito

-       liikenteenhallinta

-       pysäköinninvalvonta ja ajoneuvosiirrot

-       pilaantuneet maat

Tilapalvelujen johtaja, virka

-       kelpoisuusvaatimuksena ylempi korkeakoulututkinto ja kokemusta toimialasta

-       tehtäväkohtainen palkka 5.300 €/kk

-       työnantajan edustaja

-       sisäinen kiinnostuksenosoitusmenettely

Tehtävät

Johtaja vastaa ja raportoi toimialajohtajalle tulosalueen toiminnasta, kehittämisestä sekä asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta.

-       toimialajohtajan alainen

-       rakennetun kiinteistöomaisuuden hallinta

-       kaupungin oma toimitilahallinta

-       toimitilojen vuokraus

-       rakennetun kiinteistöomaisuuden rakennuttaminen, tilahankkeet

-       rakennetun kiinteän omaisuuden ylläpito

Virkojen täyttö

Virat täytetään kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 §:n mukaisesti siirtämällä viranhaltija virkaan. Lain mukaan viranhaltija voidaan siirtää toiseen virkasuhteeseen, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana, jos hänen asemansa viranhaltijana ei muutu ja perusteena on toiminnan tai tehtävien uudelleenjärjestelyyn liittyvä perusteltu syy ja hänen varsinainen palkkansa ei alene tai hän on antanut siirtoon suostumuksensa taikka siirtoon on muu hyväksyttävä syy ja viranhaltija on antanut siirtoon suostumuksensa. Lain tarkoittamana perusteena on hallinnonjärjestämispäätöksen mukaiseen toimialamalliin siirtymiseen liittyvä organisaatiomuutos ja kiinnostuksenosoitusmenettelyllä saadaan virkaan siirrettäviltä henkilöiltä lain tarkoittamat suostumukset.

Esitys

Kiinteistöliikelaitos esittää edelleen kaupunginhallitukselle esitettäväksi, että Turun kaupungin Kiinteistötoimiala liikelaitokseen perustetaan 1.1.2013 lukien

- tulosalueelle Kiinteistökehityspalvelujen johtajan virka (TS), jonka tehtäväkohtainen palkka on 5.300 €/kk ja kelpoisuusvaatimus samasta ajankohdasta lukien ylempi korkeakoulututkinto ja kokemus toimialasta

- tulosalueelle Infrapalvelujen johtajan virka (TS), jonka tehtäväkohtainen palkka on 5.300 €/kk ja kelpoisuusvaatimus samasta ajankohdasta lukien ylempi korkeakoulututkinto ja kokemus toimialasta

- tulosalueelle Tilapalvelujen johtajan virka (TS), jonka tehtäväkohtainen palkka on 5.300 €/kk ja kelpoisuusvaatimus samasta ajankohdasta lukien ylempi korkeakoulututkinto ja kokemus toimialasta

Lisäksi Kiinteistöliikelaitos esittää, että edellä olevat virat täytetään kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 §:n mukaisessa menettelyssä siirtämällä kiinnostuksensa osoittanut kaupungin viranhaltija perustettuun virkaan 1.1.2013 lukien.

Kaupunginjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että Turun kaupungin Kiinteistötoimiala liikelaitokseen perustetaan 1.1.2013 lukien

- tulosalueelle Kiinteistökehityspalvelujen johtajan virka (TS), jonka tehtäväkohtainen palkka on 5.300 euroa/kk ja kelpoisuusvaatimus samasta ajankohdasta lukien ylempi korkeakoulututkinto ja kokemus toimialasta

- tulosalueelle Infrapalvelujen johtajan virka (TS), jonka tehtäväkohtainen palkka on 5.300 euroa/kk ja kelpoisuusvaatimus samasta ajankohdasta lukien ylempi korkeakoulututkinto ja kokemus toimialasta

- tulosalueelle Tilapalvelujen johtajan virka (TS), jonka tehtäväkohtainen palkka on 5.300 euroa/kk ja kelpoisuusvaatimus samasta ajankohdasta lukien ylempi korkeakoulututkinto ja kokemus toimialasta

Lisäksi Kiinteistöliikelaitos esittää, että edellä olevat virat täytetään kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 §:n mukaisessa menettelyssä siirtämällä kiinnostuksensa osoittanut kaupungin viranhaltija perustettuun virkaan 1.1.2013 lukien.

PäätösKaupunginhallitus päätti, että Turun kaupungin Kiinteistötoimiala liikelaitokseen perustetaan 1.1.2013 lukien

- tulosalueelle Kiinteistökehityspalvelujen johtajan virka (TS), jonka tehtäväkohtainen palkka on 5.300 euro/kk ja kelpoisuusvaatimus samasta ajankohdasta lukien ylempi korkeakoulututkinto ja kokemus toimialasta,

- tulosalueelle Infrapalvelujen johtajan virka (TS), jonka tehtäväkohtainen palkka on 5.300 euro/kk ja kelpoisuusvaatimus samasta ajankohdasta lukien ylempi korkeakoulututkinto ja kokemus toimialasta,

- tulosalueelle Tilapalvelujen johtajan virka (TS), jonka tehtäväkohtainen palkka on 5.300 euro/kk ja kelpoisuusvaatimus samasta ajankohdasta lukien ylempi korkeakoulututkinto ja kokemus toimialasta.

Päätös asiassa tehtiin kahden äänestyksen jälkeen.

Ensimmäisessä äänestyksessä äänestettiin asian palauttamisesta.

Päätös käsittelyn jatkamisesta tehtiin äänin 8-5.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä käsittelyn jatkamisen puolesta äänestivät Hihnala, von Frenckell-Ramberg, Keskinen, Manni, Leppä, Laaksonen, Sarlund ja Arve.

Artesolan Rinteen kannattamana tekemän palautusehdotuksen puolesta äänestivät heidän lisäkseen Eklund, Lundahn ja Elo.

Toisessa äänestyksessä äänestettiin päätösehdotuksen hylkäämisestä.

Päätös asiassa tehtiin äänin 8-2, 3 tyhjää.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä kaupunginhallituksen päätökseksi tulleen esittelijän muutetun päätösehdotuksen puolesta äänestivät Hihnala, von Frenckell-Ramberg, Keskinen, Manni, Leppä, Laaksonen, Sarlund ja Arve.

Rinteen tekemän päätösehdotuksen hylkäämisehdotuksen puolesta äänesti häntä kannattanut Artesola.

Eklund, Lundahn ja Elo äänestivät tyhjää.

Jakelu

tiedKeskushallinto, henkilöstöasiat
tiedKeskushallinto, talouspalvelukeskus
tpvKiinteistöliikelaitos