Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus47715.10.201210

11515-2012 (000)

Kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Katri Sarlundin selvityspyyntö Koroisten maatilan jatkosta (Yj)

Tiivistelmä: -

Kh § 477

Kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Katri Sarlund 15.10.2012:

Aurajokirannan Koroistenniemellä Turun kaupungin historiallisen syntypaikan välittömässä läheisyydessä sijaitseva Koroisten maatila on ollut vuokralla Turun ammattikorkeakoulun kestävän kehityksen opintosuunnan ja LUMO-keskuksen käyttöön (Luonnonmateriaalien osaamiskeskus). Ammattikorkeakoulu-uudistuksen myötä Turun ammattikorkeakoulu on irtisanonut päävuokralaisuutensa tilalla päättymään 31.12.2012. Koroisten alueen tulevaisuus on toistaiseksi auki. Vuonna 2011 tehty maatila-alueen rakennusten kuntokartoitus osoitti, että rakennukset ovat korjauksen tarpeessa. Myös arkeologiset  tutkimukset alueelta ovat vielä tekemättä.

LUMO-keskuksessa (The Sustainability Centre of Turku) on järjestetty monenlaisia luonnonmateriaaleihin keskittyviä, käden taitoja ja muuta kulttuuriperinnettä siirtäviä ja tulevaisuuteen orientoituvia kursseja, kuten puu-, tuohi-, savi- ja villakursseja ja näyttelyitä. Koroinen on muodostumassa Suomen permakulttuurin keskukseksi, jossa on luomuviljelyä ja maatiaiskasvien näytemaa. LUMO-keskuksella on mittava paikallinen, kansallinen ja kansainvälinen yhteistyöverkosto ja tietopankki. Kestävä kehitys, ekologisuus, käden taidot ja yhteisöllisyys ovat tulevaisuuden arvoja. Toiminta on ollut paikan luonteeseen sopivaa.

Jatkossa ammattikorkeakoulun olisi tarkoitus toimia tilalla alivuokralaisena projektien muodossa. Alueen kehittämisestä huolehtisi Elävän Kulttuurin Koroinen ry, joka tällä hetkellä toimii tilalla alivuokralaisena. Elävän Kulttuurin Koroinen ry. on valmis jatkamaan Koroisten monimuotoista tutkivaa opetus-, kulttuuri- ja taitotyötä. EKK ry:n johdolla Koroisten korvaamaton alue pystytään säilyttämään Suomen kansalle elävänä, helposti lähestyttävänä ja toiminnallisena keskuksena, mikäli yhdistyksen rahoitus ja voimavarat saadaan turvattua. Näin mahdollistuisi kulttuuriperinnön siirtäminen uusille sukupolville tähän sopivassa ympäristössä.

Koroisten alueen tulevaisuutta, mm. kaavoitusta, käsiteltiin laajemmin ammattikorkeakoulun opiskelijoiden järjestämässä paneelikeskustelussa 11.10.2012.  Tilaisuudessä kävi ilmi, että Koroisten tilaan liittyy tällä hetkellä useita avoimia kysymyksiä, eikä tilanne vaikuta osapuolille täysin selvältä. LUMO-keskuksen lisäksi tilalla on asunut opiskelijoita vuokralla, mutta heidänkin tilanteensa on epävarma. Vaarana on, että hyvin edennyt toiminta loppuu tai hiipuu, kulttuurihistoriallisesti arvokas tila jää vaille ympärivuotista ja –vuorokautista valvontaa ja rappeutumiskehitys käynnistyy.

Kysyn, mitä Turku aikoo tehdä Koroisten tilan tulevaisuuden suhteen ja miten kaupunki varmistaa, että paikka säilyy kaikille kansalaisille avoimena tilana, kohtaamis- ja oppimispaikkana ja retkeilykohteena alueen historiallisen arvon edellyttämällä tavalla? Päätöksillä alkaa olla kiire, koska nykyinen vuokrasopimus päättyy kuluvan vuoden lopussa. Yksityiselle ei tilaa voi mielestäni myydä kaupungin syntyhistorian ydinpaikalta, vaan on muilla järjestelyllä turvattava alueen säilyminen kansalaisille avoimessa käytössä. Elävän Kulttuurin Koroinen ry on valmis ottamaan asiassa vastuuta, mutta sopimukset pitää saada aikaiseksi ja toiminta turvattua.

Lisäksi kysyn, mitä Turku aikoo tehdä Koroisten ristin alueen säilyttämiseksi arvoisessaan kunnossa. Museovirasto on säästösyistä vähentänyt hoitotoimia mm. Koroisten ristin alueella, eikä paikka pysy arvoisessaan kunnossa nykyisillä hoitoresursseilla.

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää lähettää selvityspyynnön asianmukaisesti valmisteltavaksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

laupKiinteistöliikelaitos