Talousasiat, talousarviopäällikkö Heikki Silpola, apulaissuunnittelija Liisa Fossi ja apulaissuunnittelija Kaisa Salmi 1.12.2011:

 

1. Kaupunginvaltuuston päätös

 

Kaupunginvaltuusto on päättänyt vuoden 2012 talousarvion ja vuosien 2012 ‑ 2015 taloussuunnitelman 28.11.2011 § 216. Kaupunginvaltuuston käsittelyn pohjana olleeseen kaupunginhallituksen ehdotukseen tehtiin lisäyksiä sitoviin lausekkeisiin. Määrärahat ja tuloarviot pysyivät kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisina. Kaupunginhallituksen hyväksymä talousarvio ja taloussuunnitelma sekä valtuuston siihen hyväksymät muutokset löytyvät kokonaisuudessaan internet osoitteesta: www.turku.fi \ Päätöksenteko ja talous \ Talousarviot ja -suunnitelmat.

 

2. Lauta- ja johtokunnilta edellytettävät toimenpiteet valtuuston päätöksen jälkeen

 

Lauta- ja johtokuntia pyydetään tarkistamaan hallintokunnan ehdotus kaupunginvaltuuston päätöksiä vastaavaksi sekä päättämään omalta osaltaan tehtävien toteuttamisesta ja määrärahojen tai liiketoiminnan tulojen käytöstä. Lauta- ja johtokuntien tulee ryhtyä välittömästi valtuuston päättämien sitovien toiminnallisten tavoitteiden sekä menojen ja tulojen kohdentamiseen siten, että kaupunginvaltuuston asettamat toiminnalliset tavoitteet toteutuvat, toiminta ylläpidetään talousarvioon merkittyjen määrärahojen puitteissa sekä, että talousarvion mukaisten tulot toteutuvat.

 

Lautakuntien tulee määritellä sitovuustaso toimielimen sisällä. Lisäksi lauta- kuntien tulee määritellä, millaiset muutokset sen käyttöön osoitetun määrärahan sisällä edellyttävät lautakunnan hyväksymisen etukäteen sekä valvottava tämän päätöksen noudattamista.

 

Tarkemmat määräykset talousarvion noudattamisesta on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 28.11.2011 § 217.

 

3. Käyttösuunnitelma/liiketoimintasuunnitelma ja sopimusohjaus

 

Käyttösuunnitelman/liiketoimintasuunnitelman perustana on kaupunginvaltuuston vahvistama vuoden 2012 talousarvio ja vuosien 2012 - 2015 taloussuunnitelma, johon sisältyvät tavoitteet mittareineen ja tavoitetasoineen vuodelle 2012 sekä muut kaupunginvaltuuston sitoviksi hyväksymät tekstit ja/tai tekstilisäykset, joilla kaupunginvaltuusto haluaa ohjata lautakuntien määrärahojen käyttöä ja lautakunnan palvelutoimintaan liittyvää valmistelua. Liikelaitosten johtokuntien tulee varmistaa, että liiketoimintasuunnitelmat toteuttavat kaupunginvaltuuston tahtoa. Johtokuntien tulee varmistaa talousarvion hyväksymismenettelyn yhteydessä liiketoimintasuunnitelman toteuttamisen edellytykset.

 

Käyttösuunnitelmalla toimielimet asettavat seuraavan tason yksiköille valtuuston hyväksymiä tavoitteita tarkentavat tavoitteet sekä jakavat määrärahat ja tuloarviot seuraavan tason yksiköille (käyttötalousosa) ja kohteille (investointiosa).

 

Tämän mukaisesti tulee tulosyksiköille osoittaa kokonaismäärärahat ja ‑tuloarviot, joiden puitteissa niiden tulee toimia ja joiden kertymisestä ne vastaavat sekä tehtävät, joista niiden tulee suoriutua käytössään olevilla resursseilla mahdollisimman tuloksellisesti ja taloudellisesti kaupungin kokonaistaloudellinen tilanne huomioon ottaen.

 

Käyttösuunnitelman laadinnan ja liiketoimintasuunnitelman päivittämisen pohjana tulee olla valtuuston hyväksymät päätökset toimielimelle ja ryhmien välisestä sopimuksesta ja laadituista ohjelmista johdetut lauta- ja johtokunnan omat tavoitteet.

Sopimusohjaus

Ns. sopimusohjausmallia käyttävät hallintokunnat tulevat tarkistamaan tarvittavat hallintokunnan ja kaupunginhallituksen väliset strategiset palvelusopimukset kaupunginvaltuuston päättämien määrärahojen puitteisiin.

 

Liikelaitosten talousarviot ja tuloskortit

Liikelaitosten talousarvio ja -suunnitelma tulee vielä hyväksyä johtokunnissa ottaen huomioon valtuuston päättämät sitovat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet (liiikeyli-/alijäämä + poistot ja korvaus peruspääomasta) sekä investointiosan rasteroidut menot ja tulot tai muut erät. Johtokunta tekee tarvittavat muutokset tuloskortteihin.

 

6. Jaottelut ja tilijärjestelmä

 

Uudelleenjako tapahtuu hallintokunnissa ja liikelaitoksissa käyttäen SAP/ BPC –ohjelmaa ja pohjia. Tekniset ohjeet BPC:n käyttäjille avatuista, käytettävistä pohjista on lähetetty sähköpostilla sekä ammatti- että loppukäyttäjille 28.11.2011.

 

SAP-ohjeet löytyvät NeTkusta kohdasta Ohjeet, säännöt ja sopimukset, ATK-käyttöohjeet, Alfa-käyttöohjeet, taloussuunnittelu tai NeTku, Hallinto (intra), Tietohallinto ja –järjestelmät, Käytössä olevat tietojärjestelmät, Alfa BPC taloussuunnittelu.

 

Investointiosassa jaottelu on suoritettava työ- tai hankintakohteittain tai kohderyhmittäin. Investointikohteiden ilmoittamisesta SAP BPC –järjestelmään on annettu hallintokunnille erikseen ohjeet.

 

Sisäiset erät otetaan huomioon velkovan hallintokunnan ilmoituksen mukaisina.

 

Vuoden 2012 talousarviossa käyttöomaisuuden hankintaan tarvittavat ärärahat ja niihin saatavat tulot sisältyvät osittain investointiosaan, osittain käyttötalousosaan leasingvuokrina. Kaupunginvaltuusto on vahvistanut investointiosaan varatut määrärahat ja tuloerät toimielimittäin. Lauta- ja johtokunnat päättävät hankintaluetteloihin tulevista muutoksista.

 

7. Henkilöstö

 

Hallintokunnat varasivat keväisen ohjeen mukaan kuntasektorin sopimusten mukaisten palkkojen korotuksen vuosivaikutuksen muutoksena keskimäärin 2,5 %:a henkilöstön palkkoihin.

 

Työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat allekirjoittaneet raamisopimuksen 28.11.2011.

Sopimuksessa sovittiin kahden seuraavan vuoden palkankorotuksista sekä laadullisista parannuksista työelämään. Ensimmäisenä vuonna palkankorotusten ja laatuparannusten kustannusvaikutus on yhteensä 2,4 prosenttia ja seuraavana vuonna 1,9 prosenttia. Lisäksi työntekijöille maksetaan 150 euron kertakorvaus ensimmäisenä sopimusvuonna. Sopimuksen kattavuus on historiallisen suuri: noin 1,7 miljoonaa eli 94 prosenttia palkansaajista.

 

Sosiaaliturvamaksut ja lakisääteiset vakuutusmaksut sekä palkkaperusteinen KuEL-maksu lasketaan uudelleenjaossa palkkojen perusteella.

 

Eläkemenoperusteiset ja varhaiseläkemenoperusteiset (Varhe-maksut) KuEL-maksut eivät perustu palkkasummaan. Ohjeet näiden erien varaamiseen annettiin jo keväällä vuoden 2012 talousarvioehdotuksen valmistelua koskevissa teknisissä ohjeissa.

 

Hallintokunnat vastaavat omalta osaltaan riittävien henkilösivukulujen varaamisesta.

 

8. Poistot

 

Kaikki käyttöomaisuusrekisterissä olevat nimikkeet on siirretty vanhasta järjestelmästä SAP:iin. Siirto on tehty konversiona, eli kaikki rekisterissä olevat nimikkeet on kaadettu uuteen järjestelmään.

 

Vuoden 2012 talousarviossa poistot on talousasioiden toimesta lisätty hallintokunnittain peruskaupungin toimielimille. Nämä lisätyt poistot ovat vuoden 2011 talousarvion mukaisia. Oheismateriaalina on luettelo peruskaupungin hallintokunnille arvioiduista suunnitelmapoistoista vuosille 2012 – 2015. Tämän mukaisesti hallintokuntien tulee syöttää poistot SAP BPC järjestelmään halutulle kustannuspaikalle tai kohdistaa useammille kustannuspaikoille.

 

9. Tekoaika ja tiedottaminen

 

Lauta- ja johtokuntien tulee mahdollisuuksiensa mukaan toimittaa pyydetyt määrärahajaottelut viimeistään 31.12.2011 mennessä. Lauta- ja johtokuntien tulee päättää uudelleenjako vuoden 2011 loppuun mennessä.

 

Lauta- ja johtokuntien tulee toimittaa Talouden vastuualueelle (talousasiat.keskushallinto@turku.fi) uudelleenjaot toimielimen tulosaluetasolla ja tiliryhmittäin koko kaupungin talousarviokirjaa varten 31.12.2011 mennessä.

 

Oheismateriaali 1               SAP/BPC:hen uudelleenjaossa syötettävät poistot toimielimittäin

 

 

 

Jukka Laiho

talousjohtaja