Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Keskushallinto, kaupungin johto 
Loppupvm 31.12.2012, Osaamistointa johtava apulaiskaupunginjohtaja6529.11.2011 

13695-2011 (421)

Päiväkotiverkkoselvityksen 2012 - 2017 laatiminen

Tilacontroller Minna Juselius ja suunnittelupäällikkö Tapio Alapaattikoski:

Varhaiskasvatus siirtyi sosiaali- ja terveystoimen alaisuudesta osaksi kasvatus- ja opetustointa 1.8.2010 alkaen. Samalla vastuu toimivan, riittävän ja alueellisesti tarkoituksenmukaisen varhaiskasvatuksen palveluverkon ylläpitämisestä ja kehittämisestä siirtyi kasvatus- ja opetustoimelle.

Kaupungin ylläpitämien päiväkotien kiinteistömassa on yhteensä noin 51 000 m2. Näiden tilojen vuokrakustannuksiin on varattu vuoden 2011 talousarviossa yhteensä 7,0 miljoonaa euroa.

Kasvatus- ja opetusviraston Tilapalvelujen laatimien ennusteiden mukaan 0-6-vuotiaiden lasten määrä kasvaa Turussa 2011 -2017 yhteensä 1013:lla. Perhepäivähoitajien määrä on merkittävästi vähentynyt ja yksityisten palveluntuottajien määrä kasvanut. Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta on päättänyt jatkaa peruspalvelulautakunnan päätöksellä vuonna 2010 aloitettua palvelusetelikokeilua vuoteen 2013.

Tällä hetkellä noin 55 % suomenkielisistä 1-6 – vuotiaista lapsista on kunnallisen päivähoidon piirissä. Ruotsinkielisellä puolella osuus on vielä jonkin verran suurempi. Kaupunginhallitus edellyttää, että yksityisten palveluiden osuutta on nostettava.

Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan rakennusinvestointiesityksessä 2012 -2021 on yhteensä yhdeksän varhaiskasvatuksen uudisrakennus- ja päiväkotihanketta. Lisäksi viidessä suunnitteilla olevassa koulurakennushankkeessa on mukana myös päivähoidon tiloja. Yleinen taloudellinen tilanne ja kaupungin investointimahdollisuudet huomioon ottaen yhtälö on erittäin haastava.

Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunta on hyväksynyt vuoden 2011 aikana Sofiankadun päiväkodin tarveselvityksen sekä Raunistulan ja Barkerin alueen päivähoitojärjestelyjen tarveselvityksen. Tilakeskus on jo käynnistänyt Sofiankadun hankkeen hankesuunnitelman valmistelun.

Kasvatus- ja opetusvirastossa on valmisteilla Martin alueen päiväkotitiloja koskeva tarveselvitys. Lisäksi selvitettävänä on Yli - Maarian päivähoitolanne 2012 -2016 ennen uuden koulun ja päiväkodin valmistumista.  

Eri alueita koskevat tarveselvitykset eivät anna riittävää kokonaiskuvaa palvelutarpeesta. Välttämätöntä on nopealla aikataululla laatia selvitys päiväkotiverkosta koko kaupungin laajuisesti, yksityiset palveluntuottajat mukaan lukien.  Yhtenä pohjana selvityksessä on alueelliset väestöennustukset. Jo laadittuja tarveselvityksiä ja hyväksyttyjä hankesuunnitelmia voidaan käyttää hyväksi selvitystyössä.

Selvitystyön keskeisenä tavoitteena on päivähoitopaikkojen turvaaminen varhaiskasvatuksen piiriin kuuluville lapsille 2012 - 2017 optimoimalla niin tilankäytön tehokkuutta kuin palveluverkon eheyttä. Erityistä huomiota tulee kiinnittää investointikustannuksia pienentäviin ratkaisumahdollisuuksiin.

Kaupunginvaltuusto teki kokouksessaan 15.6.2009 viimeisimmät kouluverkkoratkaisuja koskevat päätökset. Niiden toteuttaminen ulottuu vuoteen 2016, jolloin tämänhetkisten suunnitelmien mukaan valmistuu Hirvensalon koulu ja päiväkoti. Kouluverkkopäätökset on tarpeelliselta osin otettava huomioon päiväkotiverkkoselvityksessä.

Päiväkotiverkkoselvityksessä tulee mahdollisuuksien mukaan myös ottaa huomioon päiväkoteja koskeva lähipalveluperiaate. Turun valtuustoryhmien välisessä sopimuksessa 2009–2012 todetaan, että ”pienten lasten palveluita kehitetään mahdollisuuksien mukaan lähipalveluperiaatteella yhdistämällä päiväkodit, esikoulut ja alakoulut saman katon alle”. Turun kaupungin asunto- ja maankäyttöohjelmassa 2009–2013 päiväkodit luokitellaan lähipalveluryhmään, joiden tulisi sijaita kävelyetäisyydellä.

Päiväkotiverkon kokonaisvaltainen tarkastelu on tulevaisuuden päiväkotien tilasuunnittelulle ehdoton edellytys. Keskushallinnon toimintasäännössä Tilakeskuksen tehtäväksi on määritelty mm. kaupungin tilankäytön tehokkuuden ja tilojen yhteiskäytön edistäminen sekä hallintokuntien tilankäytön koordinointi. Tämän tehtävän toteuttamiseksi Tilakeskus on käynnistänyt koko kaupunkia koskevan toimitilastrategian sekä hallintokuntakohtaisten palveluverkkoselvitysten laatimisen.

Päiväkotiverkko on oleellinen osa kasvatus- ja opetussektorin kokonaisuutta, joten päiväkotiverkkoselvityksen koordinaatiovastuu on mielekästä olla Tilakeskuksella. 

Vs. apulaiskaupunginjohtaja Jouko K. Lehmusto:

PäätösPäätän pyytää Tilakeskusta laatimaan päiväkotiverkkoselvityksen vuosille 2012 - 2017 siten, että selvityksessä

Tilakeskuksen tulisi laatia selvitys yhteistoiminnassa kasvatus- ja opetusviraston, tilaliikelaitoksen sekä strategian ja viestinnän vastuualueen paikkatietokoordinaattorin ja opetussektorin talouskontrollerin kanssa.   

Päiväkotiverkkoselvitys tulee luovuttaa apulaiskaupunginjohtajalle 31.5.2012 mennessä.

 

Jouko K. Lehmusto

vs. apulaiskaupunginjohtaja

Jakelu

tiedKaupunginhallitus
tiedAlapaattikoski Tapio
tpvHilke Katariina
tpvJuselius Minna
tiedKjellman Liliane
tiedKulmala Vesa
tpvRaita Mervi