Kaupunginlakimies Jukka Jyrkinen 17.2.2010:

Kaupunginhallitus on 7.9.2009 § 457 päättänyt lähettää valmisteltavaksi kaupunginhallituksen jäsen Piia Elon selvityspyynnön, jonka mukaan kaupungin tulisi selvittää verottajan kanssa, minkä takia luottamustoimen hoidosta aiheutuneita kuluja verotetaan kuten palkkioita, vaikka kysymys on kulukorvauksesta (esim. lastenhoitokulut).

Olen tutkinut asiaa ja palaveri verottajan edustajien kanssa oli 8.2.2010 (Lounais-Suomen yritysverotoimistossa). Palaverin jälkeen sain vielä puhelimitse verottajalta varmistuksia eräiltä osin.

Turun lääninverovirasto on 16.6.1993 antanut ennakkoratkaisun luottamushenkilön lastenhoitokustannusten korvauksen veronalaisuudesta. Ennakkoratkaisu on annettu Turun kaupungin hakemuksesta. Ko. ennakkoratkaisulla lastenhoitokustannukset on katsottu luottamushenkilön elantokustannuksiksi ja niistä suoritettu korvaus on katsottu ennakkoperintälain tarkoittamaksi palkaksi eli siis luottamushenkilön veronalaiseksi tuloksi. Verottajan kanssa pidetyssä palaverissa ilmeni, että viimeksi mainittu ennakkoratkaisu pitää edelleen paikkansa. Rovaniemen hallinto-oikeus on ottanut toisenlaisen kannan 6.10.2000 antamassaan päätöksessä nro 00/0477/1. Verottaja pitää kuitenkin ko. hallinto-oikeuden ratkaisua virheellisenä. Lounais-Suomen yritysverotoimisto on 29.4.2009 antamallaan päätöksellä ottanut edelleen saman kannan kuin Turun lääninveroverovirasto mainitulla ennakkoratkaisulla 16.6.1993.

Ennakkoperintälain 13 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan palkalla tarkoitetaan muun muassa luottamustoimesta saatua korvausta. Tuloverolain 29 §:n 1 momentin mukaan veronalaista tuloa ovat säädetyin poikkeuksin rahana tai rahanarvoisena etuutena saadut tulot, joista verovelvollinen voi vähentää niiden hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot (luonnolliset vähennykset). Tuloverolain 31 §:n 4 momentissa nimenomaisesti säädetään, että verovelvollisen elantomenot eivät ole vähennyskelpoisia ja että muun muassa lasten ja kodin hoidosta aiheutuneet menot ovat elantomenoja. Toisaalta, koska kotiin palkattu hoito- ja hoivatyö kuuluvat kotitalousvähennyksen piiriin (tuloverolaki 127a §, 127b §, 127c §), luottamushenkilöllä on mahdollisuus vaatia luottamustoimenhoidon vuoksi tai muustakin syystä syntyneistä lapsenhoitokuluistaan kotitalousvähennystä, siltä osin kun vähennystä (joka on määrältään rajoitettu) on käytettävissä, kun huomioidaan kaikki ne kotitalouden kustannukset, joista kotitalousvähennystä on mahdollista vaatia.

Ennakkoperintälain 15 §:n mukaan palkansaajalle maksettua välittömien kustannusten korvausta ei pidetä palkkana. Verottajan mukaan lastenhoitokuluja ei kuitenkaan pidetä luottamustoimenhoidon välittöminä kustannuksina. Viimeksi mainitun kaltaisia välittömiä kustannuksia ovat esimerkiksi työntekijän materiaalikulut.

Tuloverolain 31 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan tulon hankkimisesta johtuneita menoja ovat muun muassa valtiollisen luottamustehtävän hoitamisesta välittömästi aiheutuneet kohtuulliset kustannukset. Viimeksi mainittu ei kuitenkaan koske kunnan luottamustehtävien hoitamista, muutoin kuin luottamushenkilömaksun osalta, josta viimeksi mainitussa lainkohdassa on nimenomaisesti säädetty. Myös teoksessa Edward Andersson: Tulo- ja varallisuusverolaki, Jyväskylä 1990 s. 263 Andersson päätyy siihen päätelmään, että kunnalliseen luottamustoimeen kuuluvia menoja ei saa vähentää. Anderssonin mukaan (s. 263) olisi kuitenkin kysymys vähennyskelpoisesta tulonhankkimismenosta (myös kunnallisessa luottamustehtävässä), kun menoerä (esim. matkakustannus) liittyy läheisesti palkkion saamiseen.

Verottajan kanssa käymässäni keskustelussa kävi ilmi, että verottajan mukaan muut luottamushenkilöille maksetut kustannusten korvaukset (lastenhoitokustannukset, sijaisen palkkaamisesta aiheutuneet kustannukset tms.) ovat selvästi verollisia, paitsi matkakulukorvaukset.

Matkakustannusten korvaukset voidaan pääsäännön mukaan maksaa luottamushenkilöille verovapaasti. Työmatkakustannusten korvaamisesta on olemassa Verohallinnon ohje Dnro 54/31/2009, 20.5.2009. Mainitussa ohjeessa todetaan seuraavaa (s. 9): ”Päätoimen ohella hoidettavat tilapäiset sivutoimet voivat oikeuttaa verovapaisiin matkakustannusten korvauksiin”. Viimeksi mainitun kannan tueksi on viitattu korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätökseen KHO 1986 II 591 (musiikkiopistoratkaisu). Ongelmalliseksi tilanne muodostuu vasta, jos jokin luottamuselin kokoontuisi jossakin paikassa niin usein, että viimeksi mainitusta paikasta muodostuisi luottamushenkilölle ns. varsinainen työpaikka. Verotuksellista ongelmaa eivät muodosta tavanomaisten kokousten ulkopuolella suoritetut matkat (esim. koulutus-, tutustumis- ym. matkat), joihin liittyvät matkakulukorvaukset ovat verovapaita.

Verohallinnon ohjeen Dnro 54/31/2009 mukaan (s. 7) henkilöllä voi samanaikaisesti olla useita varsinaisia työpaikkoja. Ko. Verohallinnon ohjeen mukaan (s. 9) sivutoimi voi olla pysyvä, jolloin työskentelypaikasta muodostuu varsinainen työpaikka. Saman ohjeen mukaan (s. 9) sivutoimen tilapäisyyttä arvioitaessa sovelletaan tuloverolain 72a §:n aikarajoja (mikä merkitsee pääsäännön mukaan enintään 2 vuoden työskentelyä samassa työntekemispaikassa). Toisaalta ko. ohjeen mukaan (s. 9), jos sivutoimen työskentelypaikassa käynnit ovat satunnaisia, sivutoimi on tilapäinen jo tällä perusteella. Jos jostakin työntekemispaikasta muodostuu luottamushenkilölle (tai palkansaajalle yleensä) ns. varsinainen työpaikka, niin tässä paikassa työskentelyyn liittyviä matkakustannuksia ei voida korvata verovapaasti.

Suorittamani selvityksen perusteella luottamushenkilöille maksettujen kustannusten korvausten verotuskäsittely on vakiintunutta. Hieman tulkinnanvaraisuutta on vain matkakulukorvausten osalta. Pääsääntöisesti luottamushenkilöiden matkakulukorvausten verotuskäsittelykin on siinä määrin vakiintunut, ettei yleisellä tasolla ole erityistä syytä verotusmenettelystä annetussa laissa säädettyjen (84 § ja 85 §) ennakkoratkaisun tai kirjallisen ennakkotiedon hakemiseen. Sen sijaan erityistilanteiden (työskentely ei ole satunnaista) osalta ennakkoratkaisun/ennakkotiedon hakeminen saattaisi olla perusteltua, sen selvittämiseksi, muodostuuko ko. tilanteessa luottamushenkilölle ns. varsinainen työpaikka. Mainitunlainen erityistilanne voisi olla esimerkiksi silloin, jos jokin luottamuselin säännöllisesti ja usein (esim. kerran viikossa) kokoontuu jossakin tietyssä paikassa.