Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus16715.03.20101 Oj

1435-2010 (033)

Ammattikorkeakoulun hankkeiden rahoittaminen

Tiivistelmä:

Ammattikorkeakoulu on esittänyt kaupunginhallitukselle 742.000 euron hankerahoituksen myöntämistä. Rahoitus esitetään myönnettäväksi AMK:n hankerahoituksen määrärahasta.

Kh § 167

Rehtori Juha Kettunen 26.2.2010:

 

 

Turun kaupungin vuoden 2010 talousarvioprosessin aikana osa ammattikorkeakoulun kehittämishankkeiden ja T&K-toimintojen omarahoitusosuuksien rahoituksesta siirrettiin kaupunginhallituksen talousarvioon erikseen ammattikorkeakoululle myönnettäväksi.

 

Kaupunginhallitus varasi päätöksellään 8.2.2010 tästä määrärahasta 58 000€ kaupungin tukena Vares-elokuvien toteuttamiselle.

 

Turun ammattikorkeakoulu esittää, että sille myönnettäisiin rahoitusta kehittämishankkeisiin siten, että rahoitettaisiin kolmen tyyppisiä kehityshankkeita:

1. sellaisia ammattikorkeakoulun T&K-hankkeiden omarahoitusosuuksia, joihin on myönnetty ulkopuolista rahoitusta vähintään puolet niiden kokonaisbudjetista,

2. koulutuksen kehittämishankkeita ja

3. yhteistyön ja yrittämisen kehittämishankkeita.

 

Ammattikorkeakoulu on omassa käsittelyssään päätynyt esittämään, että kaupunginhallitus rahoittaisi T&K-omarahoitusosuuksia yhteensä 360 000€, koulutuksen kehittämishankkeita yhteensä 100 000€ ja ammattikorkeakoulun yhteistyön kehittämishankkeita yhteensä 282 000€, yhteensä siis 742 000€.

 

Rahoitettavaksi esitettävät hankkeet on kuvattu lyhyesti erillisissä liitteissä.

 

Liite 1                                 Koonti hanke-esityksistä

Liite 2                                 T&K-hankkeet

Liite 3                                 Koulutuksen kehittämisen ja kansainvälistämisen hankkeet

Liite 4                                 Yhteistyön kehittämishankkeet

Liite 5                                 Yrityskiihdyttämö

Apulaiskaupunginjohtaja Maija Kyttä 8.3.2010:

Kaupunginvaltuuston 30.11.2009 § 260 hyväksymässä Turun kaupungin vuoden 2010 talousarviossa ja vuosien 2010-2012 taloussuunnitelmassa on varattu 800.000 euroa ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystoiminnan omarahoitukseen, jolla saadaan ulkoista kehittämisrahoitusta mm. opetusministeriöltä vähintään vastaava osuus. Em. varaus on kaupunginhallituksen tilillä 1 04 18 08.

Kaupunginhallitus on 8.2.2010 § 105 päättänyt toimista, joilla Turun kaupunki tukee Vares –elokuvasarjan tuotantoa. Em. päätöksellään kaupunginhallitus on mm. varannut tililtä 1 04 18 08 (Varaus Ammattikorkeakoulun hankerahoitukseen) 58.000 euroa Vares -elokuvasarjan tuotannon tukemiseen, jonka takia ammattikorkeakoulun esitystä on jouduttu karsimaan.

Ammattikorkeakoulun hankerahoitukseen on em. kaupunginhallituksen päätöksen jälkeen käytettävissä 742.000 euroa. Ammattikorkeakoulu on esityksessään huomioinut kaupunginhallituksen 8.2.2009 tekemän päätöksen.

Oheismateriaali 1Koonti hanke-esityksistä

Oheismateriaali 2T&K –hankkeet

Oheismateriaali 3Koulutuksen kehittämisen ja kansainvälistymisen hankkeet

Oheismateriaali 4Yhteistyön kehittämishankkeet

Oheismateriaali 5Yrityskiihdyttämö

EhdotusKaupunginhallitus päättää myöntää kaupunginhallituksen tililtä 1 04 18 08 (Varaus Ammattikorkeakoulun hankerahoitus) ammattikorkeakoululle hankerahoitusta T&K –hankkeiden omarahoitusosuuksiin 360.000 euroa, koulutuksen kehittämishankkeisiin 100.000 euroa ja ammattikorkeakoulun yhteistyön kehittämishankkeisiin 282.000 euroa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Asian esitteli apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen.

Jakelu

tiedAmmattikorkeakoulu
tiedKeskushallinto, talousasiat
tiedKeskushallinto, talouspalvelukeskus