Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus44907.09.20096 Kj
Kaupunginhallitus47414.09.20096 Kj

5608-2009 (101, 021, 022)

Turun Sosiaali- ja Terveysalan Opettajat ry:n ja OAJ:n Turun paikallisyhdistys ry/Tool Turku ry:n oikaisuvaatimukset kaupunginhallituksen päätöksestä 8.6.2009 § 339, jolla on päätetty poikkeuksista kaupunginhallituksen 27.4.2009 tekemään henkilökunnan lomautuksia koskevaan päätökseen

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitus päätti 8.6.2009 § 339 poikkeuksista kaupunginhallituksen 27.4.2009 tekemään lomautuksia koskevaan päätökseen. Turun Sosiaali- ja Terveysalan Opettajat ry ja OAJ:n Turun paikallisyhdistys ry/Tool Turku ry ovat kumpikin tehneet päätöksestä oikaisuvaatimuksen, joissa on vaadittu em. päätöksen kumoamista niiltä osin kuin se koskee Turun ammattikorkeakoulun opetushenkilöstön lomauttamista, minkä lisäksi on vaadittu päätöksen täytäntöönpanon välitöntä kieltämistä siihen saakka, kunnes asia on ratkaistu lainvoimaisella päätöksellä. Kaupunginlakimies Jaana Lehtonen on oikaisuvaatimuksista antamassaan lausunnossa katsonut, että niiden kohteena oleva päätös koskee vain asian valmistelua, ja esittänyt tällä perusteella, että oikaisuvaatimukset tulee jättää tutkimatta.

Kh § 449

Turun sosiaali- ja terveysalan Opettajat ry 16.6.2009:

 

Asia:

Turun Sosiaali- ja Terveysalan Opettajat ry:n oikaisuvaatimus

Turun kaupunginhallituksen päätöksestä 8.6.2009 § 339 niiltä osin, kuin lomautus koskee Turun ammattikorkeakoulun opetushenkilöstöä.

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä:

Turun Sosiaali- ja Terveysalan Opettajat ry

 

Prosessiosoite:

Turun Sosiaali- ja Terveysalan Opettajat ry, puheenjohtaja Maarit Munkki-Utunen. Ruiskatu 8, 20720 Turku

 

Päätöksen tiedoksianto:

16.6.2009

 

Vaatimukset:

1) Turun kaupunginhallituksen päätös 8.6.2009 § 339 tulee kumota niiltä osin kuin se koskee Turun kaupungin ylläpitämän Turun ammattikorkeakoulun opetushenkilökunnan lomauttamista, koska päätös ei ole tarkoituksenmukainen ja koska päätöksen täytäntöönpanoa ei voida toteuttaa lainsäädännön ja määräysten vaatimusten mukaisesti.

2) Päätöksen täytäntöönpano tulee välittömästi kieltää siihen saakka, kunnes asia on ratkaistu lainvoimaisella päätöksellä.

 

Perustelu

 

Turun kaupunki ammatillisen korkea-asteen opetuksen järjestämisluvan saaneena saa Opetusministeriöltä opiskelijaluvun mukaisen yksikköhinnan opetuksen järjestämistä varten. Turun kaupunki on allekirjoittanut Opetusministeriön kanssa tehdyn tavoite- ja tulossopimuksen lisäpöytäkirjan Turun ammattikorkeakoulun vuoden 2009 toiminnan takaamiseksi. Kaupunki ei ole kuitenkaan sitoutunut maksamaan ammattikorkeakoululle sopimuksen edellyttämää yksikköhintaa. Tällä toimenpiteellä Turun kaupunginhallitus vaikeuttaa huomattavasti ammattikorkeakoulun toimintaedellytyksiä. Opetusministeriö ei osoita Turun ammattikorkeakoululle hankerahoitusta, mikä on useiden tavoitteiden saavuttamisen edellytys. Hankkeiden toteutumattomuus haittaa myös muiden ammattikorkeakoulujen toimintaa Turun ammattikorkeakoulun yhteistyökumppaneina.

 

Turun kaupunginhallituksen päätöksistä seuraa myös se, että Opetusministeriö ei ole hyväksymässä ammattikorkeakouluun suunniteltuja ja anottuja uusia koulutusohjelmia. ei ole hyväksymässä. Turun ammattikorkeakoulussa on innovatiivista ja osaavaa opetushenkilökuntaa, jonka mahdollisuuksia kehittää ammattikorkeakouluopetusta merkittävästi heikennetty.

 

Ammattikorkeakoulu on vähentänyt henkilötyövuosiaan viimeisten kolmen vuoden aikana enemmän kuin mikään muu hallintokunta Turun kaupungissa, siitä huolimatta että aloituspaikat ovat säilyneet entisellään. Lomautuspäätöksellään Turun kaupunginhallitus lomauttaessaan ammattikorkeakoulun opetushenkilöstön lomauttaa samalla n. 8.000 opiskelijaa.

 

Täytäntöönpanon keskeyttäminen

 

Opetushenkilöstön lomauttaminen on täysin ristiriitaista suhteessa Turun kaupungin velvollisuuteen huolehtia siitä, että ammatillista opetusta koskevaan lainsäädäntöön tai niiden nojalla annettuihin alempiasteisiin säännöksiin kirjatut opetukseen osallistuvan subjektiiviset oikeudet toteutuvat lomautuksesta huolimatta. Turun kaupunki ei ole esittänyt sellaisia suunnitelmia lomautusten aikaisista opetusjärjestelyistä, joilla se voisi toteuttaa ja huolehtia velvoitteistaan ammatillisen korkea-asteen opetuksen osalta.

 

Lomautusperuste

 

Turun kaupungilla ei ole taloudellisia perusteita lomauttaa Turun ammattikorkeakoulun opetushenkilöstöä, sillä lomautukset aiheuttavat huomattavia taloudellisia menetyksiä sekä Turun kaupungille ja erityisesti Turun ammattikorkeakoululle. Opetusministeriö ei tulouta Turun kaupungille alustavasti sovittuja euroja, koska kaupunki ei ole sitoutunut vuoden 2009 tavoitesopimukseen.

 

Lomautuksella aikaansaadaan huomattavasti vähäisemmät säästöt kuin mitä perusteluina esitetyillä laskelmilla pyritään osoittamaan.

 

Yhden kunnan omistuksessa olevia ammattikorkeakouluja on tulevaisuudessa vain Turussa. Tässä Turulla on näytön paikka siitä, miten hyvin Turun kaupunki ammatillisen korkea-asteen koulutuksen ylläpidosta huolehtii. Nyt näyttää siltä, että aloituspaikkoja siirtyy Turusta muihin ammattikorkeakouluihin, mikäli Turun kaupunki ei muuta rahoituspolitiikkaansa ammattikorkeakoulun osalta.

 

Lomautus ei voi olla keino pitää Turun kaupungin talous tasapainossa. Huomio tulee kiinnittää Turun kaupungin taloudenhoitoon ja taloudenhoidosta päättäviin monijäsenisiin toimielimiin. Kaupungin tulee huolehtia riittävistä verotuloista toteuttaakseen lakisääteiset palvelut eikä rahastaa sosiaali- ja terveystoimen ylityksiä opetukseen osoitetuista valtionavusta.

 

Turun ammattikorkeakoulun henkilökunta tekee ahkerasti työtä saadakseen hanke- ja projektirahaa aluekehitys-, T&K- ja opetustoiminnan rahoittamiseksi. Henkilökunta ei hyvällä katso sitä, että nämä itse hankitut rahat vuoden lopussa häviävät Turun kaupungin suureen Sampoon. Aiheellinen pelko tulevaisuusvisio on se, että seuraavana vuonna taas kiristetään talousarviota ja edellytetään yhä vain suurempia säästöjä.

 

Kunnallisen viranhaltijalain 304/2003, 7. luku, 30§ kertoo, että työnantajalla on oikeus lomauttaa työntekijä, jos viranhaltijalain 37§:n mukaiset irtisanomisperusteet ovat olemassa. Viranhaltija voidaan irtisanoa tuotannollisin ja taloudellisin perustein, kun viranhaltijan tehtävät ovat vähentyneet olennaisesti ja pysyvästi taloudellisista syistä, työnantajan tai asianomaisen yksikön tehtävien uudelleen järjestelyjen vuoksi taikka muista niihin verrattavista syistä. Irtisanominen edellyttää lisäksi, ettei viranhaltijaa voida ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoittaa toiseen virkasuhteeseen tai ottaa sellaiseen työsuhteeseen, jonka tehtävät eivät olennaisesti poikkea viranhaltijan tehtävistä, tai kouluttaa uusiin tehtäviin.

 

Turun ammattikorkeakoulussa opiskelijoiden määrä ei ole vähentynyt. Hakijoita on useille aloille enemmän kuin aloituspaikkoja. Opetusministeriö on korottanut ammattikorkeakoulujen yksikköhintoja vuosittain, näin myös vuonna 2009. Ammattikorkeakoulussa opetus on mahdollista toteuttaa Opetusministeriön määrittämällä yksikköhinnalla tämän hetkisellä tasolla, kunhan Turun kaupunki siirtää Turun ammattikorkeakoulun käyttöön laskennallisen yksikköhinnan kutakin kirjoilla olevaa opiskelijaa kohden.

 

Irtisanomisperustetta ei katsota olevan (viranhaltijalaki 37§), kun 1) irtisanomista on edeltänyt tai seurannut henkilön ottaminen samankaltaisiin tehtäviin 2) eivätkä irtisanomisen syyksi ilmoitetut tehtävät tosiasiallisesti vähennä työnantajan tarjolla olevien tehtäviä tai muuta tehtävien laatua.

 

Turun ammattikorkeakoulussa palkataan uutta opetushenkilökuntaa alkaen 1.8.2009 opetustehtäviin, joista vakinaista henkilökuntaa lomautetaan. Näitä määräajaksi palkattuja työntekijöitä ei voida kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (VIII luvun, 1§:n, 1 mom) mukaan lomauttaa ennen kuin heidän palvelussuhteensa on kestänyt vähintään kuusi kuukautta.

 

Opetustehtävien määrä ei ole ammattikorkeakoulussa vähentynyt eikä opetustehtävien laatu ole muuttunut. Opettajien lähiopetukseen käytettävää tuntimäärää tulisi päinvastoin lisätä, sillä opiskelijoiden itsenäisen opiskelun varaan jää Turun ammattikorkeakoulussa lähes 60 % tutkintoon valmistavista opinnoista.

 

Opetussuunnitelman mukaisen opetuksen antaminen

 

Lomautuksen aikainen opetus jää opiskelijoiden itsenäisen / omaehtoisen opiskelun varaan. Opiskelijoiden harjoittelut jäävät vajaiksi ja arvosanat antamatta. Kahden viikon opintojen siirtäminen toiseen ajankohtaan lukujärjestyksissä ei onnistu.

 

Harjoittelupaikoista on kova kilpailu oppilaitosten kesken, joten ohjatun harjoittelun paikkoja voidaan myös menettää koko vuodelta lomautusten vuoksi.

 

Opettajien vuotuista työtä leikataan kahden viikon osalta. Opettajilla ei ole mitään velvollisuutta laatia ylimääräisiä tehtäviä tai harjoituksia opiskelijoille lomautusjaksolle. Kokeista selviytyminen vaikeutuu useiden opiskelijoiden osalta, joten opiskelijoiden valmistuminen viivästyy.

 

Yhteenvetona

 

Kuten edellä on todettu Turun ammattikorkeakoulussa opetusta on jo leikattu ja opettajien palkkaukseen on kohdistettu leikkauksia.

 

Ennen lomautuspäätöksen tekoa Turun kaupungissa ei ole kuultu henkilöstöä siitä, millaisia vaikutuksia lomautuksilla on palvelujen laatuun ja miten palvelujen heikkeneminen ja keskeytyminen vaikuttavat palvelujen käyttäjien elämään nyt ja tulevaisuudessa. Turun-ammatti-instituutti ei ole kuullut opiskelijoita ennen lomautuspäätöksen tekoa, vaikka lomautukset vaikuttavat syksyn 2009 aikana tapahtuviin opintosuorituksiin heikentävästi.

 

Turun kaupungin lomautusvalmistelut ovat edenneet niin poukkoilevasti, että uskomme, että yksikään virkamies tai kaupungin luottamusmies ei ole tietoinen missä kaupunginhallituksen tai valtuuston kokouksessa lopullinen lomautuspäätös tehdään tai on tehty. Sekavampaa päätöksentekoprosessia selkeässä asiassa on tuskin kuntatasolla koettu. Demokraattinen päätöksenteko edellyttää avoimuutta, kuulemista ja vaihtoehtojen harkintaa, mitä Turun kaupungin lomautusvalmisteluissa ei ole koettu.

 

Yhteistoimintalain säädösten mukaisesti on toimittu vain osittain. Millään tasolla ei ole lomautusten tuomiin muutoksiin ja työjärjestelyihin perehdytty kokonaisvaltaisesti ja asiantuntemuksella. Tietoa on tihkunut vähitellen ja aikaisempia päätöksiä on jouduttu korjailemaan uuden tiedon varassa.

 

Kaiken edellä lausutun johdosta Turun Sosiaali- ja Terveysalan Opettaja ry katsoo, että Turun kaupungin toteuttamat opetushenkilöstön lomautusjärjestelyt eivät ole edellä mainittujen perustuslaissa, ammattikorkeakoululaissa ja -asetuksessa säädettyjen velvoitteiden ja määräysten mukaisia, joten Turun kaupunginhallituksen lomautuspäätös 8.6.2009 § 339 on näin ollen syntynyt virheellisessä järjestyksessä ja päätös on muutenkin lainvastainen, joten päätös tulee kumota.

OAJ:n Turun paikallisyhdistys ry/Tool Turku ry on 30.6.2009 tehnyt oikaisuvaatimuksen, jonka sisältö on identtinen Turun Sosiaali- ja Terveysalan Opettajat ry:n edellä olevan oikaisuvaatimuksen kanssa.

Kaupunginlakimies Jaana Lehtonen 12.8.2009:

 

Muutoksenhakijat

 

Turun Sosiaali- ja Terveysalan Opettajat ry, OAJ:n Turun paikallisyhdistys ry ja Tool Turku ry ovat tehneet oikaisuvaatimuksen Turun kaupunginhallituksen päätöksestä 8.6.2009 § 339 niiltä osin kuin lomautus koskee Turun ammattikorkeakoulun opetushenkilöstöä.

 

Koska oikaisuvaatimukset ovat sisällöltään samanlaiset ja niissä esitetyt perusteet ovat siten samat, on perusteltua käsitellä oikaisuvaatimukset yhdessä.

 

Vaatimukset

 

Hakijat kukin vaativat, että Turun kaupunginhallituksen päätös 8.6.2009 § 339 tulee kumota niiltä osin kuin se koskee Turun kaupungin ylläpitämän Turun ammattikorkeakoulun opetushenkilökunnan lomauttamista, koska päätös ei ole tarkoituksenmukainen ja koska päätöksen täytäntöönpanoa ei voida toteuttaa lainsäädännön ja määräysten vaatimusten mukaisesti.

 

Lisäksi he vaativat, että päätöksen täytäntöönpano tulee välittömästi kieltää siihen saakka, kunnes asia on ratkaistu lainvoimaisella päätöksellä.

 

Kaupunginhallituksen päätös

 

Kaupunginhallitus päätti 27.4.2009 § 236 tietyistä lomautuksia koskevista periaatteista ja menettelytavoista kuten muun muassa lomautusten kestosta. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaan kunkin viraston ja liikelaitoksen henkilökunta lomautetaan siten, että viranhaltija- ja työntekijäkohtainen lomautusaika on virastoissa/liikelaitoksissa vähintään 14 kalenteripäivää / lomautettava (TTES 10 työpäivää).

 

Kaupunginhallitus päätti 8.6.2009 § 339 poikkeuksista edellä mainittuun pääsääntöön. Kaupunginhallitus päätti muun muassa, että toimielinten ja virastopäälliköiden tekemät esitykset pääsääntöä lyhyemmistä lomautuksista ja lomautuksen ulkopuolelle jätettävistä henkilöstöryhmistä hyväksytään opetuslautakunnan tekemää esitystä lukuun ottamatta. Ammattikorkeakoulun osalta päätös merkitsee sitä, että lomautuksen ulkopuolelle jäävänä henkilöstöryhmänä ovat sellaiset työ/virkasuhteet, joiden palvelussuhde perustuu ulkopuolisen tahon kanssa tehtyyn sopimukseen ja jonka työpanos kohdistuu 100 %:sti hankkeeseen.

 

Johtopäätökset

 

Kaupunginhallituksen päätöksessä ei ole lopullisesti päätetty, että oikaisuvaatimuksissa mainitut työntekijäryhmät lomautetaan, vaan päätöksessä on käsitelty niitä periaatteita, joita Turun kaupungissa toteutettavissa lomautuksissa on tarkoitus noudattaa. Näin ollen kaupunginhallituksen tekemä päätös on ollut luonteeltaan valmisteluohje ja työnjohdollinen sekä henkilöstöhallinnollinen linjaus hallintokunnille, joka on annettu kaupunginhallituksen johtosäännön 6 §:n nojalla.

 

Kuntalain 91 §:n mukaan päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta. Oikaisuvaatimuksia ei siten voida ottaa tutkittavaksi.

 

Selvyyden vuoksi todettakoon, että muutoksenalaisena oleva kaupunginhallituksen päätös 8.6.2009 § 339 koskee ammattikorkeakoulun osalta yksinomaan ohjeen antamista lomautuksen ulkopuolelle jätettävästä henkilöstöryhmästä, joten päätöksen kumoaminen ja oikaisuvaatimuksen hyväksyminen merkitsisi sitä, että vallitsevaksi ohjeeksi lomautuksista päättävälle taholle jää kaupunginhallituksen 27.4.2009 tekemästä päätöksestä ilmenevä pääsääntö, että kaikki viranhaltijat lomautetaan 14 kalenterivuorokauden / 10 työpäivän ajaksi, mitä seurausta muutoksenhakijatkaan eivät todennäköisesti tarkoita.

 

Lomautuksen perusteet

 

Vaikka edellä esitetyin perustein oikaisuvaatimuksen kohteena olevaa päätöstä on pidettävä vain valmistelua koskevana, on kuitenkin syytä kommentoida oikaisuvaatimuksessa esitettyä väitettä, jonka mukaan kaupungilla ei olisi ollut taloudellisia perusteita lomauttaa opetushenkilökuntaa.

 

Väitteen johdosta voidaan todeta ensinnäkin, että kuntalain 65 §:n mukaan kunnan taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää.

 

Turun kaupungin vuoden 2008 tilinpäätöksen alijäämä oli n. 33,2 milj. euroa ja kaupunginvaltuuston 17.11.2008 vahvistama vuoden 2009 talousarvio oli laadittu n. 10,8 milj. euroa alijäämäiseksi. Valtuuston hyväksymän vuosia 2009-2011 koskevan taloussuunnitelman mukaan kaupungin on tarkoitus kuntalain 65 §:n velvoitteen mukaisesti saavuttaa talouden tasapaino ja tehdä ylijäämäinen tilinpäätös vuonna 2011. Yleisen taloudellisen tilanteen heikennyttyä nopeasti huomattiin kuitenkin varsin pian, että vuoden 2009 talousarvion eräät keskeiset perusteet eivät ole kestävällä pohjalla, mm. verotulojen kertymä on jäämässä selvästi ennakoitua pienemmäksi.

 

Taloudellisten näkymien yhä synkentyessä kaupunginvaltuusto hyväksyi 30.3.2009 lisätalousarvion, jossa vuoden 2009 talousarvion nettomäärärahoja supistettiin yhteensä n. 35,9 milj. euroa verotulojen alenemisen kompensoimiseksi. Lisätalousarvion käsittelyn yhteydessä tuotiin selvästi esiin se, että ilman puuttumista henkilöstökuluihin ei lisätalousarviossa edellytettyjä talouden tasapainottamisen kannalta välttämättömiä säästöjä ole mahdollista saavuttaa. Tämän takia ja kun järjestöt eivät käydyissä neuvotteluissa olleet suostuvaisia vapaaehtoisiin henkilöstökuluja pienentäviin järjestelyihin, jäi kaupungille työantajana ainoaksi mahdollisuudeksi tässä suhteessa suositus ns. talkoovapaiden käytöstä ja tätä täydentävät lomautukset.

 

Oikaisuvaatimuksessa on väitetty, että erityisesti ammattikorkeakoululla ei olisi mitään taloudellista tarvetta lomauttaa henkilöstöään. Se seikka, että jonkin hallintokunnan taloudellinen tilanne mahdollisesti on parempi kuin muiden, ei estä myös tällaisen hallintokunnan viranhaltijoiden ja työntekijöiden lomauttamista, jos taloudelliset perusteet lomautuksille koko kaupungin kannalta asiaa tarkastellen ovat olemassa.

 

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää,

että Turun Sosiaali- ja Terveysalan Opettajat ry:n ja OAJ:n Turun paikallisyhdistys ry/Tool Turku ry:n oikaisuvaatimukset jätetään vain valmistelua koskevana tutkimatta.

PäätösAsia pantiin pöydälle Randellin ehdotuksesta yksimielisesti.

Kh § 474

Pöydältä 7.9.2009 § 449

Kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen:

Kaupunginlakimies Jaana Lehtonen on asiasta antamassaan lausunnossa päätynyt esittämään oikaisuvaatimusten tutkimatta jättämistä sillä muodollisella perusteella, että lopulliset yksilökohtaiset lomautuspäätökset tehdään virastotasolla.

Em. kannanoton johdosta on todettava, että oikaisuvaatimusten kohteena oleva kaupunginhallituksen päätös 8.6.2009 § 339 on tarkoitettu työnantajan sitovaksi ohjeeksi siitä, miten lomautusten suhteen on meneteltävä, ja päätös on myös kirjoitettu siten, että se ei ole käytännössä jättänyt yksittäisten lomautuspäätösten tekijöille harkintavaltaa asian suhteen. Tämän johdosta ja koska, kuten kaupunginlakimiehen lausunnossakin on todettu, lomautuksille on ollut laissa tarkoitetut taloudelliset perusteet, kaupunginhallituksen ei tulisi jättää oikaisuvaatimuksia tutkimatta vaan hylätä ne.

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että.Turun Sosiaali- ja Terveysalan Opettajat ry:n ja OAJ:n Turun paikallisyhdistys ry/Tool Turku ry:n oikaisuvaatimukset hylätään perusteettomina.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoOAJ:n Turun paikallisyhdistys ry
aoTurun sosiaali- ja terveysalan Opettajat ry
ilmLehtonen Jaana