Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Ympäristö- ja kaavoituslautakunta13103.03.20091 Ykt
Ympäristö- ja kaavoituslautakunta14911.03.20091 Ykt
Kaupunginhallitus37916.06.20094 Yj

16701-2008 (001, 610)

Kuloisten raja-aluesuunnitelma; yhteisen osayleiskaavan laatiminen

Tiivistelmä:

Ympäristö- ja kaavoituslautakunta on 11.3.2009 § 149 esittänyt, että Raision kaupungin kanssa sovitaan Länsikeskuksen -Kuloisten alueen yleiskaavallisen luontoselvityksen ja liikenneselvityksen sekä osayleiskaavan laatimisesta. Kaupunginhallitukselle esitetään lautakunnan tekemän esityksen hyväksymistä siten, että Turun kaupunki osallistuu selvitysten tekemiseen ja osayleiskaavan laatimiseen virkatyönä.

Ympkaalk § 131

Yleiskaavatoimisto/ Olavi Ahola 20.2.2009/4-09:

Raision kaupunginhallitus on ehdottanut kirjeellään 15.12.2008 Turun kaupungille yhteisen liikenne- ja luontoselvityksen tekemistä tavoitteena yhteisen osayleiskaavan laatiminen Kuloisten raja-alueelle. Osayleiskaava-alueen laajuus täsmentyisi tehtävien selvitysten myötä.

Raision yleiskaavassa edellytetään, että raja-alueen käytön tulee tukeutua naapurikunnan kanssa yhdessä tehtävään, vuoteen 2010 mennessä valtuustojen hyväksymään yhteiseen osayleiskaavaan.

Raision kaupunginhallituksen perustelujen mukaan liiketilojen kasvu kehätien varrella sekä Turun että Raision puolella aiheuttaa huomattavaa liikenteen lisääntymistä yleisen liikennekehityksen lisäksi. Kauppakeskus Myllyn mahdollisesti tulevan laajennuksen liikenneselvityksessä tutkittiin myös mahdollisen Kuloistentien ja Satakunnantien uuden yhteyden vaikutusta liikenteen jakautumiseen katu- ja tieverkolla. Uusi katuyhteys keventäisi selvityksen perusteella erityisesti liikenteellisiä paineita Haunistentiellä ja Kunink-ojantiellä.

Edelleen liikenteen sujuvuuden turvaaminen kaikissa tulevaisuuden tilanteissa on tärkeää sekä Raision että Turun näkökulmasta. Nyt on tarpeen selvittä onko tulevaisuudessa uudelle yhteysvälille tarvetta ja jos tarve todetaan, niin mikä olisi yhteysvälin mahdollisen toteuttamisen ajankohta liikenteen kasvun näkökulmasta. Tämän vuoksi liikenteen sujuvuutta tulisi tarkastella kokonaisuutena ja selvityksiä tulisi laajentaa koskemaan Myllyn ja Kuninkojan alueiden lisäksi ainakin Länsikeskuksen aluetta, ellei laajemmin. Liikenneselvityksen lisäksi on myös syytä selvittää alueen merkitystä virkistyskäytössä. Alueella on luonnonarvoiltaan merkittäviä kohteita ja sen halki ohjautuu mm. ulkoilureittejä. Alue on myös osa kaupunkiseudullista virkistysalueverkostoa, joka on osoitettu maakuntakaavassa.

Raja-alueen suunnittelusta on pidetty neuvottelu Raision ja Turun maankäytöstä vastaavien virkamiesten kanssa 25.11.2008.

Turun ja Raision raja-alueelle on laadittu vuonna 2007 Kuninkojan osayleiskaavaluonnos, jossa on tarkennettu melko suppean raja-alueen maankäyttöä. Osayleiskaavaluonnoksen perusteella sekä Turun että Raision puolelle ollaan laatimassa asemakaavoja. Osayleiskaavan selvitysten perusteella voitiin todeta liikenteellisiä ongelmia.

Yleiskaavatoimiston mielestä alue on kaupunkiseudun rakenteen toimivuuden kannalta erittäin merkittävä. Luonto- ja liikenneselvitykset tulisi aloittaa mahdollisimman pian. Yhteinen osayleiskaava laadittaisiin koko Kuninkojantien, Satakunnantien ja Kuloisten alueen rajoittamalle sektorille kaupunkiseudun tulevan rakennesuunnitelman puitteiden mukaisesti. Osayleiskaava muodostaa samalla osa-alueen Turun yleiskaava 2025:stä.

Koska hanke ei kuulu ohjelmoituihin osayleiskaavoihin ja on siksi resursoimatta, tulee hankkeeseen erikseen osoittaa tarvittavat määrärahat tai siirtää hankkeen aloitus ainakin vuoteen 2010.

Oheismateriaali 1Kartta (Kuloisten raja-aluesuunnitelma)

Kaavoitustoimenjohtaja Markku Toivonen:

EhdotusYmpäristö- ja kaavoituslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että Raision kaupungin kanssa sovitaan Länsikeskuksen - Kuloisten alueen yleiskaavallisen luontoselvityksen ja liikenneselvityksen tekemisestä ja osayleiskaavan laatimisesta ja esittää edelleen, että hanketta varten osoitetaan erillinen määräraha konsulttitöitä varten.

PäätösAsia pantiin pöydälle Talvitien ehdotuksesta yksimielisesti.

Ympkaalk § 149

Pöydältä 3.3.2009 § 131.

Käsittely

Esittelijä muutti kokouksessa ehdotuksen seuraavanlaiseksi:

Ympäristö- ja kaavoituslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että Raision kaupungin kanssa sovitaan Länsikeskuksen - Kuloisten alueen yleiskaavallisen luontoselvityksen ja liikenneselvityksen tekemisestä ja osayleiskaavan laatimisesta ja esittää edelleen, että jos hanketta varten osoitetaan erillinen määräraha konsulttitöitä varten, jakosuhde Turun ja Raision välillä määritellään tai tutkitaan mahdollisuus, että Turku osallistuu hankkeeseen virkatyönä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kh § 379

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen 9.6.2009:

Ympäristö- ja kaavoituslautakunnan käsittelyn jälkeen on asiasta käyty neuvotteluja Raision kaupungin edustajien kanssa. Neuvotteluissa on sovittu, että Turun kaupunki osallistuu selvitysten tekemiseen ja osayleiskaavan laatimiseen virkatyönä.

Oheismateriaali 1Kartta

EhdotusKaupunginhallitus päättää,

että yhteistyössä Raision kaupungin kanssa tehdään Länsikeskuksen - Kuloisten alueen yleiskaavalliset luonto- ja liikenneselvitykset sekä laaditaan yhteinen osayleiskaava ja

että Turun kaupunki osallistuu em. selvitysten tekemiseen ja osayleiskaavan laatimiseen virkatyönä. 

PäätösAsia pantiin pöydälle Sarlundin ehdotuksesta yksimielisesti.