Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus30625.05.20095 Kj

6919-2009 (030)

Kaupungin rahoitusaseman kehitys ja sijoitusten kehitys alkuvuonna 2009

Tiivistelmä: -

Kh § 306

Talousjohtaja Ari Mäkinen ja rahoituspäällikkö Kari Pentti 20.5.2009:

 

Rahoitus- ja pääomamarkkinoiden kehitys

 

Korkomarkkinoilla korot ovat laskeneet erittäin voimakkaasti alkuvuoden aikana. Euroopan keskuspankki on alentanut alkuvuonna ohjauskorkoaan 2,50 %:sta 1,0 %:n Pitkät korot ovat seuranneet korkotason laskua. Alkuvuoden aikana myös valtionlainojen osalta havaittiin poikkeuksellisia ilmiöitä, kun myös euroalueen valtionlainojen riskilisät alkoivat leventyä voimakkaasti tammikuun ja maaliskuun välisenä aikana. Tämä tapahtui myös Suomen valtion lainojen osalta. Esimerkiksi Suomen valtio maksoi viiden vuoden lainastaan maaliskuussa 35 pistettä yli koronvaihtosopimusten (=euriborin). Velkaisten maiden kuten Irlannin ja Kreikan lainamarginaalit levenivät eniten, jopa muutamalla prosenttiyksiköllä. Vaikutus näkyi samalla tavalla pankkien, yritysten- ja julkisen sektorin rahoituksen hintaan mukaan lukien Suomen kunnat. Osakemarkkinoilla indeksit saavuttivat pohjansa maalikuun puolivälissä, josta lähtien ne ovat alkaneet nousta. Samaan aikaan myös rahoituksen muut riskilisät ovat alkaneet vähitellen pienentyä. Tämä alkaa vähitellen näkyä myös korkoinstrumenttien markkina-arvoissa erityisesti lyhyissä maturiteeteissa pankki- ja yrityssektorin osalta. Vähitellen myös korkoinstrumenttien kaupankäynti on vilkastunut ja näille löytyy taas yhä useammin hintanoteerauksia. Markkinoilla on havaittu selvää optimismia siitä, että käänne olisi jo tapahtunut.

 

Kaupungin rahoitusasema kehitys

 

Kaupungin maksuvalmius säilyi vuoden 2009 alussa hyvällä tasolla. Kaupungin kassavaranto oli vuodenvaihteessa n. 123 milj. euron tasolla ja huhtikuun lopussa se oli 181 milj. euroa. Alimmillaan kassavaranto oli alkuvuoden aikana 73 milj. euroa. Uusimman kassaennusteen mukaan kassavaranto alentuu heinäkuun loppuun mennessä n. 100 milj. tasolle ja loppuvuoden aikana se alenee tästä vielä huomattavasti enemmän konsernin lainojen erääntyessä. Loppuvuoden aikana voidaan joutua käyttämään kuntatodistusten liikkeellelaskua. Oleellista on, missä vaiheessa Turun Seudun Vesi Oy nostaa osakaskuntien takaamaa pitkäaikaista lainaa, joka vaikuttaa suoraan kaupungin kassavarannon määrään.

 

Kaupungin kassavarannon sijoitusten kehitys alkuvuonna 2009

 

Kassavarannon osalta merkitystä on sillä, että lyhyet markkinakorot ovat tulleet erittäin alhaiselle tasolle. Tämä heijastuu erityisesti lyhyisiin rahamarkkinatalletuksiin, joista saa enää n. 0,60 – 0,90 %:n korkoa sijoituksille. Sen sijaan vähänkin pidemmistä sijoituksista on tuotto jo huomattavasti suurempi. Pidempien sijoitusten osalta ovat markkina-arvot alkaneet vähitellen palautua erityisesti maaliskuun puolivälin jälkeen. Vuoden vaihteesta huhtikuun loppuun mennessä koko kassavarannon tuotto oli n. 1,1 milj. euroa, joista markkinarahatalletusten osuus oli n. 200.000 euroa. Vaikka korkotaso pysynee koko loppuvuoden varsin alhaisella tasolla, niin on odotettavissa, että erityisesti kassavarannon pitkistä sijoituksista saadaan hyvää tuottoa ja sijoitusten markkina-arvot palautuvat vähitellen vuoden loppua kohti. Toukokuun aikana positiivinen kehitys on jatkunut. Suurin osa sijoituksista on kuitenkin varsin lyhyitä, joista osa erääntyy jo loppuvuoden aikana. Vuoden lopussa sijoituksista, joiden markkina-arvot ovat palautuneet edellisen vuoden vaihteen tilanteesta, kirjataan kirjanpitosäännösten mukaan arvonalennusten palautusta, vaikka sijoituksia ei myytäisikään. Palautusten määrän ennakoidaan tässä vaiheessa olevan muutaman miljoonan euron luokkaa.

 

Kaupungin rahastojen sijoitusten kehitys alkuvuonna 2009

 

Rahastojen osalta alkuvuonna kehitys on ollut lievän positiivista. Vertailukohtana voidaan mainita esim. osakemarkkinoiden kehitystä maailmalla. Maaliskuussa puolivälissä osakemarkkinat yleisesti saavuttivat pohjatasonsa. Vielä huhtikuun lopussa monet osakeindeksit ml. Hex 25 olivat negatiivisia vuoden alkuun verrattuna, mutta toukokuun aikana useimmat olivat jo päätyneet positiiviseen arvoon. Myös korkojen alentuminen ja riskilisien alentuminen huhti- ja toukokuussa ovat parantaneet korkoinstrumenttien hinnoittelua. Vahinkorahaston markkina-arvo oli huhtikuun lopussa n. 1 milj. euroa positiivinen vuoden alkuun verrattuna. Myös vahinkorahaston osalta arvioidaan markkina-arvojen palautuvan erityisesti korkoinstrumenttien osalta vuoden loppua kohden, jolloin vuoden lopussa kirjattaneen arvonalennusten palautuksia.

 

Edellä olevaan viitaten esitämme,

 

-ja että kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi kaupungin rahoitusaseman ja sijoitusten kehityksen alkuvuonna 2009.

Oheismateriaali 1Kassavarannon kuukausiraportti, jaetaan kokouksessa pöydille (Ei julkisuuteen)

Kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää merkitä kaupungin rahoitusaseman ja sijoitusten kehitystä alkuvuonna 2009 koskevan selvityksen tiedokseen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

ilmKeskushallinto, talousasiat