Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Ympäristö- ja kaavoituslautakunta25828.04.20095 Ymp
Kaupunginhallitus29818.05.20091 Yj

5373-2009 (232)

Kakskerranjärven neuvottelukunnan toiminnan jatkaminen

Tiivistelmä:

Ympäristö- ja kaavoituslautakunta on 28.4.2009 § 258 päättänyt esittää Kakskerranjärven neuvottelukunnan toiminnan jatkamista valtuustokaudella 2009-2012.

Ympkaalk § 258

Ympäristönsuojelutoimisto 21.4.2009 / Olli-Pekka Mäki

Kaupunginhallituksen asettama Kakskerranjärven neuvottelukunta on toiminut vuodesta 2002 alkaen. Kaupunginhallitus antoi neuvottelukunnan tehtäväksi Kakskerranjärven tilaan vaikuttavien toimenpiteiden suunnittelun ja toteutuksen. Toimikunnalle ei asetettu varsinaista määräaikaa. Toimintaa varten on osoitettu kaupunginhallituksen päätöksen perusteella 10 000 €:n määräraha vuosina 2002-2006.  Vuodesta 2007 alkaen neuvottelukunnan toimintaan varattu määräraha on sisältynyt ympäristö- ja kaavoituslautakunnan talousarvioon. Kaupungin oman rahoituksen lisäksi myös Kakskerranjärven suojeluyhdistys sekä yksityiset henkilöt ovat osallistuneet toiminnan ja hankintojen rahoitukseen.

Neuvottelukunnan kokoonpano on ollut edellisellä valtuustokaudella (2005-2008) seuraava:

 

Ilari LuojolaYmpäristö- ja kaavoituslautakunta
Timo KariYmpäristö- ja kaavoituslautakunta
Riikka OksanenYmpäristö- ja kaavoituslautakunta
Päivi PaastoYmpäristö- ja kaavoituslautakunta
Esko IisaloKakskertaseura
Paavo MyllymäkiMTK Varsinais-Suomi
Anssi JunnilaKakskerranjärven suojeluyhdistys ry
Olli YlönenLounais-Suomen kalastusalue
Juha LaukkanenHarjattula Golf Oy
Juha-Pekka TriipponenLounais-Suomen ympäristökeskus
Mikko JokinenYmpäristönsuojelutoimisto
Olli-Pekka MäkiYmpäristönsuojelutoimisto

Lisäksi kokouksiin on osallistunut tarvittaessa asiantuntijajäseniä.

Kakskerranjärven neuvottelukunta on toteuttanut järvellä vuosien aikana useita toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on vähentää järveen tulevaa kuormitusta sekä myös vaikuttaa järven sisäiseen kuormitukseen.

Kakskerranjärven neuvottelukunta päätti kokouksessaan 12.3.2009 tehdä ympäristö- ja kaavoituslautakunnan kautta esityksen kaupunginhallitukselle neuvottelukunnan toimikauden jatkamisesta vuosille 2009-2012 sekä edustajien valinnasta neuvottelukuntaan.

Perusteluja neuvottelukunnan toiminnan jatkamiselle on useita. Järven tila edellyttää edelleen jatkuvia hoitotoimenpiteitä kunnes muutos parempaan suuntaan on nähtävissä. Erityisesti kesä- ja talviaikaiset hapettomat ajanjaksot alusvedessä vaivaavat järveä ja aiheuttavat fosforin siirtymisen sedimentistä takaisin veteen eli nk. sisäistä kuormitusta. Tarvetta lisätoimenpiteiden suunnitteluun ja toteuttamiseen on edelleen. Neuvottelukunnassa on paikallisten järjestöjen, yhdistysten ja muiden saarella toimivien tahojen kesken viety eteenpäin useita vesiensuojelun hankkeita hyvässä yhteistyössä. Samalla neuvottelukunta on toiminut linkkinä tiedonvälityksessä saaren asukkaille. Koska Kakskerran kaavoittaminen tuo alueelle tulevaisuudessa lisää asukkaita sekä sitä kautta virkistyskäyttöä sekä tiedonvälitystä koskevaa kysyntää, on neuvottelukunnan toiminnalle myös jatkossa edelleen tarvetta. Myös olosuhteet järven valuma-alueella muuttuvat maankäytön muutosten myötä.

Ympäristötoimenjohtaja Mikko Jokinen:

EhdotusYmpäristö- ja kaavoituslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että

PäätösYmpäristö- ja kaavoituslautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että

Päätös tehtiin esittelijän kokouksessa muuttamasta ehdotuksesta siten, että lautakunta päätti esittää neuvottelukuntaan seuraavia henkilöitä:

Timo Kari, Riikka Oksanen, Päivi Paasto ja Ilari Luojola

Kh § 298

Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää,

että Kakskerranjärven neuvottelukunnan toimintaa jatketaan valtuustokaudella 2009-2012,

että Turun kaupungin edustajiksi neuvottelukuntaan nimetään ympäristö- ja kaavoituslautakunnan esityksestä Timo Kari, Riikka Oksanen, Päivi Paasto ja Ilari Luojola sekä ympäristönsuojelutoimistosta ympäristötoimenjohtaja Mikko Jokinen ja ympäristönsuojelusuunnittelija Olli-Pekka Mäki,

että Kakskertaseura, MTK Varsinais-Suomi, Kakskerranjärven suojeluyhdistys ry, Lounais-Suomen kalastusalue, Harjattula Golf Oy, Lounais-Suomen ympäristökeskus ja Kakskerran maataloustuottajat oikeutetaan nimeämään edustajansa neuvottelukuntaan ja

että neuvottelukunnan toiminta rahoitetaan ympäristö- ja kaavoituslautakunnan määrärahoista.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedHarjattulan Golf Oy
tiedKakskerran maataloustuottajat
tiedKakskerranjärven suojeluyhdistys ry
tiedKakskertaseura ry
tiedLounais-Suomen kalastusalue
tiedLounais-Suomen ympäristökeskus
tiedMaataloustuottajain Varsinais-Suomen Liitto MTK-Varsinais-Su
aoValitut
tiedYmpäristö- ja kaavoituslautakunta
tpvYmpäristönsuojelutoimisto