Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Kaupunginhallitus 129 02.03.2009 1 Oj

980-2009 (033)

Ammattikorkeakoulun hankkeiden rahoittaminen

Tiivistelmä:

Ammattikorkeakoulu on esittänyt 800.000 euron hankerahoituksen myöntämistä kaupunginhallitukselle. Rahoitus esitetään myönnettäväksi AMK:n hankerahoituksen määrärahasta.

Kh § 129

 

Rehtori Juha Kettunen 21.1.2009:

 

Turun kaupungin vuoden 2009 talousarvioprosessin aikana osa ammattikorkeakoulun kehittämishankkeiden ja T&K-toimintojen omarahoitusosuuksien rahoituksesta siirrettiin kaupunginhallituksen talousarvioon erikseen ammattikorkeakoululle myönnettäväksi.

 

Turun ammattikorkeakoulu esittää, että sille myönnettäisiin rahoitusta kehittämishankkeisiin siten, että rahoitettaisiin kolmen tyyppisiä kehityshankkeita: 1. sellaisia ammattikorkeakoulun t&k-hankkeiden omarahoitusosuuksia, joihin on myönnetty ulkopuolista rahoitusta vähintään puolet niiden kokonaisbudjetista,

2. koulutuksen kehittämishankkeita ja

3. yhteistyön kehittämishankkeita.

 

Ammattikorkeakoulu on omassa käsittelyssään päätynyt esittämään, että kaupunginhallitus rahoittaisi t&k-omarahoitusosuuksia yhteensä 400 000€, koulutuksen kehittämishankkeita yhteensä 200 000€ ja ammattikorkeakoulun yhteistyön kehittämishankkeita yhteensä 200 000€, yhteensä siis 800 000€.

 

Rahoitettavaksi esitettävät hankkeet on kuvattu lyhyesti erillisissä liitteissä

 

Liite 1                                 T&K-hankkeet

 

Liite 2                                 Koulutuksen kehittämishankkeet

 

Liite 3                                 Yhteistyön kehittämishankkeet

Apulaiskaupunginjohtaja Tero Hirvilammi 25.2.2009:

Esitän, että kaupunginhallitus myöntää AMK:lle hankerahoitusta rehtorin esityksen mukaisesti T&K-hankkeiden omarahoitusosuuksiin 400.000 €, koulutuksen kehittämiseen 200.000 € ja AMK:n yhteistyön kehittämiseen 200.000 €.

Oheismateriaali 1T&K-hankkeet

Oheismateriaali 2Koulutuksen kehittämishankkeet

Oheismateriaali 3Yhteistyön kehittämishankkeet

EhdotusKaupunginhallitus päättää myöntää AMK:lle hankerahoitusta T&K-hankkeiden omarahoitusosuuksiin 400.000 €, koulutuksen kehittämiseen 200.000 € ja AMK:n yhteistyön kehittämiseen 200.000 €. Rahoitus maksetaan kaupunginhallituksen tililtä 1 04 18 08 (varaus AMK:n hankerahoitukseen (Kh)).

PäätösAsia pantiin pöydälle Randellin ehdotuksesta yksimielisesti.