Turun kaupunki § Kokouspvm Asia 1
Kaupunginhallitus 113 23.02.2009 1 Oj

17574-2005 (011, 510)

Ammattikorkeakoulun tavoitesopimuksen 2007 - 2009 lisäpöytäkirja vuodelle 2009

Tiivistelmä: -

Kh § 113

Apulaiskaupunginjohtaja Tero Hirvilammi 18.2.2009:

Opetusministeriö on lähettänyt Turun kaupungille Turun ammattikorkeakoulun ylläpitäjänä liitteenä olevan tavoitesopimuksen lisäpöytäkirjan vuodelle 2009.

Keskushallinnon talousasiat on antanut lausuntonsa sopimuksesta. Lausunnossa esitetään sopimuksen sanamuodon vähäistä tarkistamista. Esitän, että kaupunginhallitus hyväkyy sopimuksen talousasioiden esittämin muutoksin.

Talousarviopäällikkö Heikki Silpola 18.2.2009:

Kohdassa 4. Voimavarat on esitetty ehtoja hankerahoituksen myöntämiselle seuraavasti:

Edellyttäen, että ammattikorkeakoulun ylläpitäjä myöntää ammattikorkeakoulun käyttömenoihin vuonna 2009 ammattikorkeakoulun yksikköhinnan vähennettynä ns. takuukorotuksella ja opiskelijamäärän tuloa vastaavan euromäärän, opetusministeriö myöntää ammattikorkeakoululle hanke-rahoitusta seuraavasti, yhteensä 1.170.000 euroa.

Talouden vastuualue esittää, että kohta 4. Voimavarat a) perusrahoitus ja hankerahoitus muotoiltaisiin seuraavasti:

Edellyttäen, että ammattikorkeakoulun ylläpitäjä myöntää taloustilanteen salliessa ammattikorkeakoulun käyttömenoihin vuonna 2009 ammattikorkeakoulun yksikköhinnan vähennettynä ns. takuukorotuksella ja opiskelijamäärän tuloa vastaavan euromäärän, opetusministeriö myöntää ammattikorkeakoululle hanke-rahoitusta seuraavasti, yhteensä 1.170.000 euroa.

Vuoden 2009 hyväksyttyyn talousarvioon ei ole voitu sisällyttää ammattikorkeakoululle niin suurta määrärahaa kuin, mitä valtionosuuden pohjana oleva yksikköhintarahoitus edellyttäisi. Ministeriö on viime vuosina korottanut yksikköhintarahoitusta ammattikorkeakoulutuksessa tuntuvasti, samalla ministeriö on korottanut myös kuntien omarahoitusosuutta euromääräisesti koko opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta. Näin ollen kunnille ei ole jäänyt valtionosuuksista sellaista uutta tulopohjaa, jota olisi voitu käyttää ammattikorkeakoulun määrärahan kasvattamiseen.

Oheisena on esitetty ammattikorkeakouluopetuksen yksikköhintarahoituksen kehitys ja kunnan omarahoitusosuuden kehitys opetus- ja kulttuuritoimeen vuosina 2006-2009.

  2006 2007 2008 2009

AMK:n yksikköhintarahoitus

milj. €

50,6 52,8 57,8 60,3

Kunnan omarahoitusosuus opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

milj. €

Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuus milj. €

108,5

87,7

111,0

91,5

134,9

94,7

140,1

96,3

Liite 1Tavoitesopimuksen lisäpöytäkirja vuodelle 2009

Apulaiskaupunginjohtaja Tero Hirvilammi:

EhdotusKaupunginhallitus hyväksyy ammattikorkeakoulun tavoitesopimuksen 2009 vuoden lisäpöytäkirjan talouskeskuksen esittämin tarkennuksin.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

ilmOpetusministeriö
tiedKeskushallinto, talousasiat
tiedTurun ammattikorkeakoulu


Liitteet:

Kh § 113
Liite 1:Lisäpöytäkirja vuodelle 2009