Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus9109.02.20092 Kj

1697-2009 (000, 015, 011, 065)

Valtuustoryhmien välinen sopimus valtuustokaudelle 2009 - 2012

Tiivistelmä: -

Kh § 91

                                          Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Randell:

 

Viime lokakuussa pidettyjen kuntavaalien jälkeen käynnistettiin uudessa kaupunginvaltuustossa edustettuina olevien puolueiden välillä neuvottelut valtuustoryhmien välisen sopimuksen solmimiseksi valtuustokaudelle 2009-2012.

 

Ryhmien välisen sopimuksen tarkoituksena on linjata valtuustokauden tärkeimmät tavoitteet, joihin valtuuston enemmistö sitoutuu. Sopimus toimii lähtökohtana valtuustokauden aikana laadittaville kaupungin toimintaa ohjaaville muille strategioille ja ohjelmille, joiden valmistelun kaupunginhallitus tulee viipymättä käynnistämään.

 

Edellisestä valtuustoryhmien välisestä sopimuksesta saatujen kokemusten perusteella uusi sopimus haluttiin fokusoida entistä selvemmin tiettyihin kaupungin kehityksen kannalta keskeisiin tavoitteisiin. Näistä tavoitteista tärkeimmäksi nousi em. neuvotteluissa talouden tasapainotus, jonka todettiin olevan perusedellytys nykyisen kaltaisen palvelujärjestelmän ylläpitämiselle samoin kuin kaikelle muulle tulevaisuuteen tähtäävälle kehitystyölle.

 

Sopimuksen mukaisesti kevätkauden 2009 aikana tuodaan kaupunginvaltuuston käsittelyyn talousohjelma, joka pitää sisällään keskeiset toimenpiteet talouden tasapainottamiseksi sopimuskauden aikana.

 

Muina tavoitteina, jotka toteutuessaan osaltaan tukevat talouden tasapainottamista, kirjattiin sopimukseen Turun kilpailukyvyn parantaminen, ydinpalveluihin keskittyminen sekä hallinnon ja päätöksenteon tehostaminen.

 

Valtuustoryhmien välisen sopimuksen ovat allekirjoittaneet kaikki valtuustoryhmät, mikä antaa hyvän lähtökohdan tehdä käytännön valtuustotyössä laaja-alaista yhteistyötä sopimuksen mukaisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

 

Valtuustoryhmien väliseen sopimukseen liitettiin myös julistus valtuustoryhmien yhteisistä periaatteista rasismin ja muukalaisvihamielisyyden ehkäisemiseksi Turussa. Kaikki valtuustoryhmät ovat allekirjoittaneet myös tämän periaatejulistuksen.

Liite 1Sopimus

Johtava kaupunginsihteeri Reino Tiainen:

Hallintosäännön 12 §:n mukaan ”Toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Tällöin puheenjohtajan ehdotus on käsittelyn pohjana.”

Hallintosäännön 12 §:n tarkoittamana erityisenä syynä voidaan pitää esim. sitä, että käsiteltävä asia on valmisteltu poliittisessa prosessissa ilman virkamiesvalmistelua.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Aleksi Randell:

EhdotusKaupunginhallitus päättää,

että liitteen mukainen valtuustoryhmien välinen sopimus valtuustokaudelle 2009-2012 hyväksytään, ja

että sopimus lähetetään kaupunginhallitukselle toimeenpantavaksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

ilmKeskushallinto, hallinto


Liitteet:

Kh § 91
Liite 1:Sopimus