Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus8609.02.200911 Kj

1442-2009 (013)

Turun hallinto-oikeuden päätös kaupunginvaltuutetuksi valitun Ville Auvisen vaalikelpoisuutta koskevan valituksen johdosta

Tiivistelmä:

Keskusvaalilautakunta vahvisti 26.10.2008 toimitettujen kunnallisvaalien tuloksen. Kaupunginvaltuutettu Olavi Mäenpää valitti keskusvaalilautakunnan päätöksestä Turun hallinto-oikeudelle siltä osin kuin siinä oli vahvistettu Ville Auvisen valinta kaupunginvaltuutetuksi Suomen Kristillisdemokraatit r.p:n ehdokaslistalta. Valituksessa katsottiin, että Auvinen ei olisi ollut vaalikelpoinen Turun kaupunginvaltuustoon. Hallinto-oikeus on 27.1.2009 antamallaan päätöksellä hylännyt valituksen.

Kh § 86

Turun hallinto-oikeus 27.1.2009:

 

ASIA

 

Kunnallisvaalivalitus

 

VALITTAJA

 

Olavi Mäenpää, Turku

 

PÄÄTÖS JOSTA VALITETAAN

 

Viranomainen: Turun kaupungin keskusvaalilautakunta

 

Päivämäärä: 29.10.2008

 

Keskusvaalilautakunta on vahvistanut 26.10.2008 toimitettujen kunnallisvaalien tuloksen. Kaupunginvaltuutetuksi vahvistettiin valitun muiden ohessa Ville Auvinen Suomen Kristillisdemokraatit r.p:n ehdokaslistalta.

 

VALITUS

 

Keskusvaalilautakunnan päätös on kumottava ja vaalin tulos oikaistava siltä osin kuin Ville Auvinen on vahvistettu valitun valtuutetuksi.

 

Auvinen on muuttanut Turusta ulkomaille vuonna 2007.

 

Auvinen ei ole vaalikelpoinen Turun valtuustoon. Hän asuu ja tulee asumaan vuosia Afrikassa. Auvinen ei siten pysty ottamaan vastaan valtuutetun tehtävää eikä osallistumaan valtuuston kokouksiin.

 

Auvinen on pyytänyt eroa kaupunginvaltuuston jäsenyydestä sekä ammattiopetuslautakunnan varajäsenyydestä 31.7.2007 päivätyllä kirjeellään ulkomaille muuton perusteella. Kaupunginvaltuusto on 27.8 2007 päättänyt todeta Auvisen luottamustoimet kaupunginvaltuutettuna ja ammattiopetuslautakunnan varajäsenenä päättyneeksi. Auvisen olosuhteet eivät ole tämän jälkeen muuttuneet. Tässä tilanteessa on ollut lain ja hyvien tapojen vastaista asettua uudelleen ehdokkaaksi kunnallisvaaleissa.

 

ASIAN KÄSITTELY JA SELVITTÄMINEN

 

Keskusvaalilautakunta on antanut lausunnon.

 

Auvinen on antanut selityksen. Hän on siinä todennut. että hän on asunut

tilapäisesti Sambiassa, Lusakassa 13.8.2007 alkaen, mutta hänen vakituinen kotipaikkansa on Turku, jonne hän palaa asumaan alkukesällä 2010. Suomen postiosoite Merimaskussa on Auvisen vanhempien osoite, jonka kautta Auvisen posti kulkee hänelle.

 

Mäenpää on antanut vastaselityksen ja siinä huomauttanut, että Auvisen postiosoitekaan ei ole Turussa vaan Merimaskussa.

 

Auvinen on vielä hallinto-oikeuden täydennyspyynnön johdosta ilmoittanut, että hän on Sambiassa Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen palveluksessa lähetystyötehtävissä.

 

Auvisen kirjelmä on lähetetty tiedoksi Mäenpäälle.

 

HALLINTO-OIKEUDEN RATKAISU

 

Hallinto-oikeus hylkää valituksen.

 

RATKAISUN PERUSTELUT

 

Kuntalain mukaan kunnan jäsen on henkilö, jonka kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta kyseinen kunta on (kunnan asukas). Vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on.

 

Kotikuntalain mukaan henkilön kotikunta on se kunta, jossa hän asuu. Henkilöllä. joka on muuttanut asumaan ulkomaille yhtä vuotta pitemmäksi ajaksi, ei ole kotikuntaa Suomessa. Jos ulkomaille muuttanut Suomen kansalainen on lähetystyötehtävissä, hänen kotikuntansa säilyy kuitenkin Suomessa.

 

Väestötietojärjestelmän mukaan Auvisen kotikunta on Turku ja hänen tilapäinen osoitteensa ajalla 13.8.2007 - 30.6.2010 Lusaka, Sambia. Auvinen on selityksessään ilmoittanut näiden tietojen pitävän paikkansa.

 

Auvisen kotikunta on hänen muuttaessaan ulkomaille ollut Turku. Hänen kotikuntansa Suomessa ei ole muuttunut sen johdosta että hän on ilmoittanut postiosoitteekseen ulkomailla oleskelunsa ajaksi vanhempiensa osoitteen Merimaskussa. Auvinen on ulkomailla Iähetystyötehtävissä, joten vaikka hänen oleskelunsa ulkomailla kestää yli vuoden, hänen kotikuntalain mukainen kotikuntansa on ulkomaille muutosta huolimatta yhä Turku. Auvinen on siten vaalikelpoinen Turun kaupunginvaltuuston valtuutetun luottamustoimeen. Sillä seikalla, että Auviselle on myönnetty edellisellä valtuustokaudella ero ulkomaille muuton vuoksi valtuutetun luottamustoimesta, ei ole merkitystä arvioitaessa hänen vaalikelpoisuuttaan valtuuston toimikaudella 2009–2012.

 

Vaaleja ei ole valituksessa esitetyillä perusteilla toimitettu virheellisessä järjestyksessä.

 

SOVELLETUT OIKEUSOHJEET

 

Vaalilaki 3 §

Kuntalaki 4 § ja 33 §

Kotikuntalaki 2 § 1 mom ja 5 §

 

MUUTOKSENHAKU

 

Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää merkitä Turun hallinto-oikeuden päätöksen tiedokseen ja lähettää sen edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

PäätösKaupunginhallitus päätti merkitä Turun hallinto-oikeuden päätöksen tiedokseen.

Päätös tehtiin esittelijän tekemästä muutosehdotuksesta yksimielisesti.