1 04 18 VARAUSMÄÄRÄRAHAT
1 04 18 12 Varaus kaupungin omaan työllistämistoimintaan (Kh)

TA 2008 (€)

TAE 2009 (€)

Nettositovuus

-2.992.401

- 2.500.000

Perustelut

 

Työ- ja elinkeinoministeriön vuoden 2009 talousarvioesityksen työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikan ensisijaisia painopisteitä ovat työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmiin vastaaminen, työttömyyden vähentäminen ja uuden yrittäjyyden lisääminen. Työvoimapoliittista aikuiskoulutusta räätälöidään nykyistä paremmin vastaamaan yritysten tarpeita.

Tukityöllistämiseen varattua määrärahaa tullaan siis suuntaamaan enenevässä määrin yksityiselle sektorille. Arvio tukityöllistämiseen varattavasta määrärahasta tulee kuntasektorilla laskemaan vähintään n. 14 %. Tämä huomioidaan kaupungin tukityösuhteiden palkkamenoihin kohdentuvassa varauksessa.

Työllisyysmäärärahan (TA 1 04 18 12) kustannukset kohdistuvat erilaisten asiakastoimenpiteiden rahoitukseen. Toimenpiteiden tavoitteena on parantaa ja ylläpitää ensisijaisesti pitkäaikaistyöttömien työmarkkinakelpoisuutta. Toimenpiteitä kohdistetaan myös työttömiin nuoriin, jotka ovat vaarassa syrjäytyä kokonaan työelämästä.

 

Kolmannen sektorin hankerahoitusvaraus 200.000 € on siirretty erillisistä työllisyysmäärähaoista työllistämistoiminnan asiakaspalveluiden hankintaa varten tilille 1 04 18 12 (Kh).

 

 

Tukityösuhteista aiheutuvat kustannukset

1 640 000

Siirtyvät tukityösuhteet vuodelta 2008 n. 300 kpl

900 000

Uudet tukityösuhteiden palkkamenot

458 000

Oppisopimuskoulutus, joka toteutetaan yhteistyössä hallintokuntien kanssa (mahdollistaa 5 - 10 oppisopimuspaikkaa)

100 000

Varaus Varhe-maksuihin ilman tukea tehtyjen työsuhteiden osalta

125 000

Tukityöjaksojen välilliset kustannukset

30 000

 

Ilman valtion tukea tehtävät työllistämistoimet

 

145.000

Nuorten Koho-harjoittelu

30 000

Ilman valtion tukea työllistettävät

40 000

Välityömarkkinoiden kehittäminen (Edelleen työllistäminen yhdistyksiin)

35 000

Työllisyysmäärärahan hallinnoinnin edellyttämä resurssi

40 000

 

 

Asiakaspalveluiden hankinta

415 000

Kuntouttavan työtoiminnan paikkojen osto

Kuntouttavan työtoiminnan järjestelykustannukset

300.000

70.000

Terveydenhuollon erityistason tutkimukset

40.000

Yksilötason tutkimukset ja palvelut

5.000

 

 

Aktivoivat toimenpiteet – Tsemppi-talo

 

100.000

 

Kolmannen sektorin hankkeet asiakaspalveluiden hankintana v. 2009

 

200.000

 

 

Turun Seudun Työttömät TST ry / Ruokalatoiminta

 

Turun Taitotiimi ry / Monitaito

 

Turun Seudun Työttömät TST ry / Välityö-työllistämisprojekti

 

Turun Seudun Mielenterveyspalveluyhdistys ry / Tsemppiä työttömille - Uusi vaihde!,

Turun Seudun Mielenterveysyhdistys /Tsemppiä työttömille palvelut j

Turun Seudun Mielenterveystyhdistys/ Tsemppi VTM 2009-2011

 

Nuorten Työtuki ry / YTY-hanke

 

Yhdessä-yhdistys ry / Dana

 

Åbo Kringlan / Projekt Troija

Åbo Kringlan / Projekt Akilles-Etsivä –hanke

 

Varissuon Työttömät VT ry / Työllisyyspoliittinen valtionavustus

 

Mannerheimin lastensuojelujärjestö V-S piiri ry/ Työllisty järjestöön -hanke

 

 

 

Yhteensä (nettobudjetti)

2.500.000

Valtionosuusvaraus (arvio valtiolta saatavista työllistämistuista)

n.722.000