Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Keskusvaalilautakunta1011.02.20255

7756-2024 (02 06 01)

Keskusvaalilautakunnan vuosiraportti 2024

Tiivistelmä: -

Kevaalk § 10

Kaupunginjuristi Noora Syysvirta ja juristi Henna Saanakorpi 6.2.2025:

​Konsernihallinnon talousohjaus on 16.12.2024 antanut ohjeen toiminnan ja talouden seurantatiedoista 1.1. - 31.12.2024. ​Tilinpäätöksessä raportoidaan valtuuston sitoviksi asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden sekä henkilöstötavoitteiden toteutuminen 1.1.–31.12.2024. Tilinpäätöksen raportointiin sisältyy kaupunginvaltuuston kullekin toimielimelle talousarvion yhteydessä päättämät päätöslauselmat/lausekkeet.

​Kuntalain 115 §:n mukaan tilinpäätökseen sisältyvässä toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan talouteen ja kuntakonserniin liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa tuloslaskelmassa tai taseessa.

Liitteessä 1 on kuvattu tilivelvollisten viranhaltioiden arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta ja toimintaympäristön keskeisistä muutostekijöistä. Liitteessä on kuvattu keskeiset toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset talousarvion laatimisen jälkeen.

Vuonna 2024 järjestettiin presidentinvaali, presidentinvaalin toinen kierros sekä europarlamenttivaalit. Kolmien säännönmukaisten vaalien järjestäminen ja seuraavan vuoden alue- ja kuntavaalien hankinnat​ ovat nostaneet edellisiin vuosiin verrattuna vaalijärjestelyistä aiheutuvien kustannusten kokonaismäärää. Lisäksi yleinen hintojen nousu on vaikuttanut erilaisten palvelu- ja tavarahankintojen kustannuksiin. ​

Oikeusministeriö on suorittanut​ kunnalle vaalilain 188 §:n mukaisena kertakorvauksena presidentinvaaleissa ja europarlamenttivaaleissa ministeriön vahvistaman euromäärän jokaiselta vaaleissa äänioikeutetulta kunnan asukkaalta.​

Liite 1​Keskusvaalilautakunta, toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden seuranta 2024

Juristi Henna Saanakorpi:

Ehdotus​​Keskusvaalilautakunta päättää merkitä keskusvaalilautakunnan vuoden 2024 toiminnan ja talouden vuosiraportin tiedokseen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.


Liitteet:

Kevaalk § 10
Liite 1:Keskusvaalilautakunta, toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden seuranta 2024