Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Keskusvaalilautakunta12922.10.20243

9374-2020 (00 00 00, 00 00 01)

Uuden varavaltuutetun nimeäminen kaupunginvaltuustoon

Tiivistelmä: -

Kevaalk § 129

Kaupunginjuristi Noora Syysvirta 15.10.2024:

Vaalilain (714/1998) 93 §:n 2 momentin mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain mukaisesti, jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi. Kuntalain (410/2015) 17 §:n 1 momentin mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi.

Turun kaupunginvaltuusto on 23.9.2024 § 129 päättänyt myöntää Aino Marjamaalle eron Turun kaupunginvaltuutetun tehtävästä hänen pyynnöstään. Lisäksi kaupunginvaltuusto on päättänyt, että kaupunginvaltuuston puheenjohtajan pyynnöstä hänen tilalleen valtuutetuksi kutsutaan Vihreä liitto r.p.:n ensimmäinen varavaltuutettu Mikaela Sundqvist.

Vaalilain 93 §:n nojalla keskusvaalilautakuntaa pyydetään määräämään jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi varavaltuutettu. Aino Marjamaa on kuulunut Vihreä liitto r.p.:n ryhmään.

Keskusvaalilautakunnan 16.6.2021 § 143 vahvistaman vaalituloksen mukaan Vihreä liitto r.p.:n ryhmään valtuustoryhmän varavaltuutetuksi nousee sijaantulojärjestyksessä seuraava henkilö eli Roda Hassan.

Kaupunginjuristi Noora Syysvirta:​

Ehdotus​Keskusvaalilautakunta päättää määrätä Vihreä liitto r.p.:n valtuustoryhmän varavaltuutetuksi sijaantulojärjestyksessä seuraavan henkilön eli Roda Hassanin.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX