Turun kaupunki

 

Muutoksenhaku

Liite

Keskusvaalilautakunta

 

9.3.2015 §:t 19-24

 

 

 

Muutoksen hakeminen päätökseen

 

Keskusvaalilautakunnan päätöksiin voi hakea muutosta pääsääntöisesti kahdella eri tavalla:

 

1.Vaalien tuloksen vahvistamiseen haetaan muutosta valittamalla, vaalilain 8 luku.


Valitusviranomainen on Turun hallinto-oikeus.


Valmistaviin toimenpiteisiin ei saa hakea erikseen muutosta.

 

2.Muissa kuin varsinaisissa vaaliasioissa on yleensä kysymys kuntalain soveltamisesta. Päätökset voivat koskea esim. talousasioita, henkilökunnan ottamista tms. Tällöin päätökseen tyytymätön voi tehdä keskusvaalilautakunnalle kuntalain 89 §:n mukaisen kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksin hallinto-oikeudelta.

 

Muutoksenhakukiellot

 

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

 

Pykälät:19-22, 24

 

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 §:n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

 

Pykälät:

 

Seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

 

Pykälät ja valituskieltojen perusteet:

 

Oikaisuvaatimusohjeet

 

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen sekä kunnan jäsen. Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

 

Pykälät: 23

 

Oikaisuvaatimusviranomainen

 

Turun kaupungin keskusvaalilautakunta

 

Osoite: Turku-Piste, Puolalankatu 5

Postiosoite: PL 355, 20101 Turku

 

Aika

 

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.


 

Oikaisuvaatimuksen sisältö

 

Oikaisuvaatimuksessa, joka on osoitettava keskusvaalilautakunnalle, on ilmoitettava:

 

-päätös, johon haetaan muutosta

-miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi

-perusteet, joilla muutosta vaaditaan

-muutoksenhakijan nimi ja kotikunta

-postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.

 

Oikaisuvaatimus on muutoksenhakijan, laillisen edustajan tai asiamiehen omakätisesti allekirjoitettava.

 

Valitusosoitus

 

Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella

 

Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen tai kunnan jäsen.

 

Valitusviranomainen

 

Turun hallinto-oikeus

Osoite: Yliopistonkatu 34

Postiosoite: PL 32, 20101 Turku

Vaihde: 010 36 42400, kirjaamo: 010 36 42410, faksi: 010 36 42414

 

Kunnallisvalitus, pykälät:

 

Valitusaika 30 päivää

 

Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista.

 

Valituskirjelmä

 

Valituskirjelmässä on ilmoitettava:

 

-valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite

-päätös, johon haetaan muutosta

-miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi

-muutosvaatimuksen perusteet

 

Valituskirjelmä on valittajan tai valituskirjelmän muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjelmän, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite.

 

Valituskirjelmään on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava.


 

Valitusasiakirjojen toimittaminen

 

Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä.

 

Lisätietoja

 

Yksityiskohtainen oikaisuvaatimusohje/valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen.