Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Kasvatus- ja opetuslautakunta, suomenkielinen varhaiskasvatus- ja perusopetusjaosto | 18 | 25.04.2019 | 10 |
5152-2019 (12 01 02)
Muutos varhennetun kielenopetuksen aiheuttamasta muutoksesta Puolalan koulun opetussuunnitelmaan
Tiivistelmä: -
Kasosvpj § 18
Puolalan koulun apulaisrehtori Kaisu Metsä-Tokila:
Kaikissa Suomen peruskouluissa alkaa varhennettu A1-kielen opetus viimeistään tammikuussa 2020. Turun kaupungin opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston päätöksen mukaisesti A1-kielen opiskelu alkaa Turussa 1. luokalla syksystä 2019 alkaen ja 2. luokalle A1-kieli tulee elokuussa 2020, kun syksyllä 2019 koulunsa aloittaneet siirtyvät toiselle vuosiluokalle. Tuntijaosta jaosto päätti siten, että 1. luokalla A1-kieltä on 1 vvt ja 2. luokalla samoin 1 vvt.
Mikäli koulussa on sijoitettu OPSin kolmesta koulukohtaisesta lisätunnista osa A1-kieleen, tulee koulussa kansallisen varhentamisen myötä miettiä, mitä em. lisätunneille tehdään; halutaanko ne pitää edelleen A1-kielessä (jolloin viikkotunteja olisi kaksi) vai siirtää toiseen oppiaineeseen. Muutoksesta tulee tehdä muutosesitys jaostolle alkukeväästä 2019.
Puolalan koulussa koulukohtaiset lisätunnit (3) on sijoitettu seuraavasti:
oLähiluokat (A), englannin kieliluokat (B) ja saksan kieliluokat(C):
o1.lk A1-kieli (englanti/saksa) 1vvt
o2.lk A1-kieli (englanti/saksa) 1vvt
o3.lk ympäristöoppi 1 vvt
oSuomalais-venäläiset luokat (D, yhdysluokat):
oA1-venäjä 0,5 vvt/luokkataso
oMusiikkiluokat(E):
o5.lk musiikki 1 vvt
o6.lk musiikki 1 vvt
Vuosiviikkotunnit Puolalan koulun vuosiluokilla 1-6 vuosiluokittain ja linjoittain/Nykytilanne (lisätunnit punaisella):
Linja | 1.lk | 2.lk | 3.lk | 4.lk | 5.lk | 6.lk | Yht. |
Kaupunki | 19 | 19 | 22 | 24 | 25 | 25 | 134 |
A | 20 | 20 | 23 | 24 | 25 | 25 | 137 |
B | 20 | 20 | 23 | 24 | 25 | 25 | 137 |
C | 20 | 20 | 23 | 24 | 25 | 25 | 137 |
D | 19,5 | 19,5 | 22,5 | 24,5 | 25,5 | 25,5 | 137 |
E | 19* | 19* | 22 | 24 | 26 | 26 | 136 |
*Oppilaat muissa kouluissa, nämä tuntimäärät voivat vaihdella välillä 19-20.
Vuosiviikkotunnit vuosiluokittain ja linjoittain/Uusi tilanne, kun varhennus tulee mukaan:
Linja | 1.lk | 2.lk | 3.lk | 4.lk | 5.lk | 6.lk | Yht. | Lisätunnit |
A | 20 | 20 | 23 | 24 | 25 | 25 | 137 | +2 |
B | 20 | 20 | 23 | 24 | 25 | 25 | 137 | +2 |
C | 20 | 20 | 23 | 24 | 25 | 25 | 137 | +2 |
D | 20 | 20 | 22,5 | 24,5 | 25,5 | 25,5 | 138 | +1 |
E | 20 | 20 | 22 | 24 | 26 | 26 | 138 | +1 |
Lukuvuoden 2019-2020 alusta voidaan siirtää 1vvt kaikilla linjoilla ja seuraavan lukuvuoden (2020-2021) alusta vielä 1vvt lähikoululuokilla, englannin kieliluokilla ja saksan kieliluokilla.
Puolalan koulussa varhennetusta kielenopetuksesta vapautuva lisätunti siirretään syksystä 2019 alkaen muihin oppiaineisiin seuraavasti:
oLähiluokat (A), englannin kieliluokat (B) ja saksan kieliluokat(C): 6.lk historia
oSuomalais-venäläiset luokat (D, yhdysluokat): 3.lk ympäristöoppi
oMusiikkiluokat(E): 4.lk käsityö
Liitteenä ovat linjakohtaiset tuntijaot, joihin muutos on merkitty punaisella. Nämä lisätunnit eivät aiheuta muutoksia ko. oppiaineiden tavoitteisiin ja sisältöihin. Lisätunnin puitteissa voidaan ko. oppiaineiden olemassa olevia tavoitteita ja sisältöjä syventää.
Liite1 Muutosehdotukset Puolalan koulun opetussuunnitelmaan
Perusopetuksen palvelualuejohtaja Tommi Tuominen:
Ehdotus Kasvatus-ja opetuslautakumman suomenkielinen varhaiskasvatus- ja perusopetusjaosto päättää hyväksyä Puolalan koulun muutosehdotuksen.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
tiedMetsä-Tokila Kaisu
Liitteet:
Kasosvpj § 18
Liite 1:Puolalan koulun opetussuunnitelman muutosehdotus