Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Kasvatus- ja opetuslautakunta, suomenkielinen varhaiskasvatus- ja perusopetusjaosto | 5 | 06.02.2018 | 5 |
1410-2018 (12 00 01)
Peruskoulujen maksimioppilasmäärät
Tiivistelmä: -
Kasosvpj § 5
Perusopetuksen palvelualuejohtaja Tommi Tuominen:
Varhaiskasvatus- ja perusopetuslautakunnan suomenkielinen jaosto päättää keskitetyn palvelun kouluja lukuun ottamatta perusopetusta antavien koulujen maksimioppilasmääristä.
Maksimioppilasmäärän tarkoitus on varmistaa koululle toimintaedellytykset oppilasmäärien muuttuessa. Tavoitteena on turvata se, että koulut täyttyvät tasaisesti ja että kaikki oman oppilasalueen oppilaat mahtuvat kouluun tilakapasiteetin puitteissa. Maksimioppilasmäärä ei ole tavoite. On tarpeen että koulujen oppilasmäärä pysyy sellaisena, että myös yllättävien muutosten sattuessa löytyy jonkin verran liikkumavaraa. Tällaisia muutoksia kaupungissamme ovat kasvava väestö sekä mahdolliset väistötilatarpeet.
Koska kouluverkossa on 1.8.2018 alkaen tapahtumassa muutoksia Syvälahden ja Yli-Maarian yhtenäiskoulujen aloittaessa toimintansa, on perusteltua päivittää koulujen maksimioppilasmäärät. Asiaa on valmisteltu yhteistyössä rehtorien kanssa.
•rehtori/johtaja ei saa omaehtoisesti ottaa kouluun enempää oppilaita kuin maksimioppilasmäärä edellyttää.
•palvelualuejohtaja voi koulun esityksestä perustellusta syystä myöntää luvan maksimioppilasmäärän ylittämiseen.
Maksimioppilasmäärien määräytymisen perusteita:
okoulun tilojen määrä ja laatu
orehtorin/johtajan näkemys maksimioppilasmäärästä suhteessa käytettävissä oleviin tiloihin
omuut koulun tiloihin pysyvästi sijoitetut ryhmät (esim. esiopetuksen, aamu- ja iltapäivätoiminnan ja valmistavan opetuksen ryhmät)
alakoulut (1. – 6. luokat):
koulu | oppilas-määrä tilastointipäivänä 20.9.-17 | maksimimäärä |
Aunela | 209 | 220 |
Haarla/Kakskerta | 343 | 450 |
Hannunniittu | 617 | 650 |
Hepokulta | 349 | 440 |
Ilpoinen | 325 | 450 |
Jäkärlä | 170 | 210 |
Kähäri | 138 | 170 |
Kärsämäki | 325 | 325 |
Lauste | 181 | 210 |
Moisio (1.8 alkaen osana Yli-Maariaa) | 356 | 0 |
Paattinen | 186 | 230 |
Pansio | 265 | 320 |
Raunistula | 304 | 350 |
Pääskyvuori | 284 | 310 |
Teräsrautela | 281 | 320 |
Varissuo | 182 | 224 |
Vähä-Heikkilä | 484 | 490 |
Wäinö Aaltonen | 553 | 420 |
yläkoulut (7. – 9.)
koulu | oppilas-määrä tilastointipäivänä 20.9.-17 | maksimimäärä |
Puropelto | 520 | 560 |
Rieskalähde | 465 | 585 |
yhtenäiskoulut (1. – 9.)
koulu | oppilas-määrä tilastointipäivänä 20.9.-17 | maksimimäärä |
Luolavuori | 507 | 530 |
Luostarivuori | 1110 | 795 |
Nummenpakka | 684 | 745 |
Puolala | 989 | 980 |
Topelius | 523 | 550 |
Turun Lyseo | 406 | 650 |
Vasaramäki | 629 | 670 |
Syvälahti | 0 | 800 |
Yli-Maaria (ennen 1.8 Raunistulan yläkoulu) | 196 |
800 |
Perusopetuksen palvelualuejohtaja Tommi Tuominen:
Ehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunnan suomenkielinen varhaiskasvatus- ja perusopetusjaosto päättää, että perusopetuksen maksimioppilasmäärät ovat 1.8.2018 alkaen yllä esitetyn mukaiset. Päätös on voimassa toistaiseksi.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.
Jakelu
tiedSivistystoimiala, perusopetus
tiedAitasalo Eva
tiedAlho Anne
tiedArponen Vesa
tiedAutio Mia
tiedEkqvist Niina
tiedErkkilä Johanna
tiedGrönroos Sari
tiedHimanen Timo
tiedHirvola Sanna
tiedHolmén Aino
tiedHyssälä Antti
tiedIsolauri Hannu
tiedJalo Maarit
tiedJokinen Arto
tiedJärvinen Johanna
tiedKapanen Konsta
tiedKarlsson Christer
tiedKarppanen Niko
tiedKauppila Jorma
tiedKirkkola Minna
tiedKluuskeri Sami
tiedKurtén Elise
tiedLaakio Hanna
tiedLaakso Markku
tiedLaine Jukka
tiedLampi Nana
tiedLatva Jyrki
tiedLehtinen Timo
tiedLindfors Johanna
tiedLittunen Henri
tiedLiukkala Riitta-Maija
tiedMetsä-Tokila Kaisu
tiedMäenpää Juha
tiedNikkola Mikko
tiedNormasto Ari
tiedNousiainen Tuomas
tiedPaappa Tiina
tiedPalmunen Matti
tiedPerjopuro Anne
tiedPätäri Taru
tiedRantanen Marko
tiedRusi Ari
tiedRötkönen Erkki
tiedSalo Jarmo
tiedSavikko Kirsti
tiedTanzi-Albi Anu
tiedTiusanen Merja
tiedTulla Annamari
tiedUlfstedt Marianne
tiedViipuri Mervi
tiedWulff Nicke
tiedVälimäki Jyrki