Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Kasvatus- ja opetuslautakunta, suomenkielinen varhaiskasvatus- ja perusopetusjaosto | 3 | 06.02.2018 | 3 |
1238-2018 (00 01 02)
Varhaiskasvatuksen asiakaspalautteet
Tiivistelmä:
Varhaiskasvatuksen arvioinnista säädetään varhaiskasvatuslaissa ja määrätään esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Kansallisesta koulutuksen arviointikeskus ohjaa ja valvoo varhaiskasvatuksen järjestäjätason arviointia.
Kasosvpj § 3
Palvelupäällikkö Ulla Soukainen ja palvelualuejohtaja Maija-Liisa Rantanen, 26.1.2018:
Varhaiskasvatuksen arvioinnin tarkoituksena on turvata varhaiskasvatuslain tarkoituksen toteuttamista ja tukea varhaiskasvatuksen kehittämistä ja edistää lapsen hyvinvoinnin, kehityksen ja oppimisen edellytyksiä. Varhaiskasvatuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa varhaiskasvatusta sekä osallistua ulkopuoliseen toimintansa arviointiin. Arviointien keskeiset tulokset tulee julkistaa. (Varhaiskasvatuslaki 9 b § (8.5.2015/580))
Lapsen varhaiskasvatusta suunniteltaessa, toteutettaessa ja arvioitaessa lapsen mielipide ja toivomukset on selvitettävä ja otettava huomioon hänen ikänsä ja kehityksensä edellyttämällä tavalla. Lapsen vanhemmille tai muille huoltajille on annettava mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa lapsensa varhaiskasvatuksen suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. Lapsille ja heidän vanhemmilleen tai muille huoltajilleen on toimintayksikössä järjestettävä säännöllisesti mahdollisuus osallistua varhaiskasvatuksen suunnitteluun ja arviointiin. (Varhaiskasvatuslaki 7 b § (8.5.2015/580)
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman toteutumista on arvioitava ja suunnitelma on tarkistettava vähintään kerran vuodessa. Tätä useammin se on tarkistettava, jos lapsen tarpeet sitä edellyttävät. (Varhaiskasvatuslaki 7 a § (8.5.2015/580))
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaan varhaiskasvatuksen toiminnan arvioinnin tarkoituksena on tukea varhaiskasvatuslain ja varhaiskasvatussuunnitelmien toteuttamista sekä varhaiskasvatuksen kehittämistä. Varhaiskasvatuksen toiminnan arvioinnin tulee olla oma-aloitteista, suunnitelmallista ja säännöllistä. Arvioinnin avulla edistetään varhaiskasvatuksen laatua, tunnistetaan toiminnan vahvuuksia ja nostetaan esiin kehittämistarpeita ja kehitetään toimintaa. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 60.
Määräykset ja ohjeet 2016:17. Opetushallitus.)
Pedagogisen toiminnan arvioinnin tarkoitus on varhaiskasvatuksen kehittäminen sekä lasten kehityksen ja oppimisen edellytysten parantaminen. Paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman ja lasten varhaiskasvatussuunnitelman toteutumisen seuranta, säännöllinen arviointi ja kehittäminen ovat osa tätä tehtävää. Varhaiskasvatuksen toimintaa arvioidaan ja kehitetään kansallisen tason sekä järjestäjä-, yksikkö- ja yksilötason näkökulmista.
Kansallisen tason arvioinnin tehtävänä on tukea varhaiskasvatuksen järjestäjiä arviointia ja
laadunhallintaa koskevissa asioissa. Kansallisen tason arvioinnit palvelevat varhaiskasvatuksen kehittämistä paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Arviointitietoja voidaan hyödyntää myös kansainvälisissä vertailuissa. Ulkopuolista arviointia voidaan järjestää myös muiden tahojen suorittamana tai kansainvälisenä arviointina. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 60. Määräykset ja ohjeet 2016:17. Opetushallitus.)
Varhaiskasvatuksen järjestäjä seuraa ja arvioi säännöllisesti varhaiskasvatussuunnitelmia ja niiden toteutumista eri toimintamuodoissa. Varhaiskasvatuksen järjestäjä päättää järjestäjä- ja yksikkötason arvioinnissa käytettävistä menettelytavoista. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 60.
Määräykset ja ohjeet 2016:17. Opetushallitus.)
Henkilöstön tavoitteellinen ja suunnitelmallinen itsearviointi on keskeisessä asemassa varhaiskasvatuksen laadun ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Arvioinnin kohteena voi olla muun muassa henkilöstön vuorovaikutus lasten kanssa, ryhmässä vallitseva ilmapiiri, pedagogiset työtavat, toiminnan sisältö tai oppimisympäristöt. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 60. Määräykset ja ohjeet 2016:17. Opetushallitus.)
Yksilötason arviointi perustuu varhaiskasvatuslakiin ja tarkoittaa lasten varhaiskasvatussuunnitelmien toteutumisen arviointia (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 61. Määräykset ja ohjeet 2016:17. Opetushallitus).
Turun kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmassa (2017, 48) toiminnan arviointi ja kehittäminen varhaiskasvatuksessa on kuvattu eri tasoilla seuraavasti:
Varhaiskasvatuksen arviointia, seurantaa ja kehittämistä tapahtuu monella eri tasolla ja monesta eri näkökulmasta. Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa on käytössä laatukäsikirja, johon on kuvattu laadunhallinnan olennaiset asiat eri tasoilla (alla). Yksityisessä palvelutuotannossa on käytössä palvelusetelin sääntökirja ja omavalvontasuunnitelma. Joka toinen vuosi järjestetään CAF -arviointi-päivät, jolloin koko varhaiskasvatusta arvioidaan CAF-viitekehyksessä. Varhaiskasvatuksen arviointi eri tasoilla on velvoittavaa sekä kunnallisessa että yksityisessä palvelutuotannossa.
JÄRJESTÄJÄTASO
Varhaiskasvatussuunnitelmien ja niiden toteutumisen arviointi
Keväisin henkilöstölle suunnatut kyselyt toimintasuunnitelman toteutumiseen liittyen (sisältäen ajankohtaisia kysymyksiä)
Asiakaspalautteet (hoidon aloituksen kysely, asiakastyytyväisyyskysely)
Esiopetuksen palaute huoltajilta
Arviointipäivät kesäkuussa: varhaiskasvatus & esiopetus
CAF-arviointipäivät joka toinen vuosi
Kehittävä palaute/ Auditointi
Palveluverkkoselvitykset
Operatiivisten sopimusten toteutuminen
Johtamisrakenteen arviointi
Kehityskeskustelut (konsernihallinnon lomake ja aikataulutus)
YKSIKKÖTASO
Pedagogisen toiminnan arviointi
Ryhmävasujen (ja kehkeytyvän opetussuunnitelman) arviointi
YKSILÖTASO
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman toteutumisen arviointi
Lasten haastattelut
Lasten osallisuus
Laatupeli
Turun varhaiskasvatuksessa toteutetaan vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyt. Vuoden 2017 kyselyssä vastauksia saatiin kaiken kaikkiaan 1587 vastausprosentin ollessa 21%. Jotkut yksityiset varhaiskasvatuksen tuottajat eivät hyödynnä Turun kaupungin yhteistä kyselyä, vaan käyttävät vastaavasti omia kyselyjään. Turun kaupungin asiakaskyselyiden koonti julkaistaan vuosittain myös turku.fi –sivuilla. Turun kaupungin asiakaskyselyiden tuloksista tehty koonti esitellään jäsenille kokouksessa.
Oheismateriaali 1 Asiakastyytyväisyys 2017 yhteenveto ja vertailu
Oheismateriaali 2 Asiakastyytyväisyys 2017 yksiköt
Palvelualuejohtaja Maija-Liisa Rantanen:
Ehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunnan suomenkielinen varhaiskasvatus- ja perusopetusjaosto merkitsee asian tiedoksi.
PäätösEhdotus hyväksyttiin.