TURUN KAUPUNGIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2015–2016

 

Painotamme sosiaalisia taitoja ja yhdessä toimimista, kiusaamisen ehkäisyä sekä pienryhmätoimintaa.

Toteutetaan liikunnan vuosisuunnitelmaa, otetaan käyttöön liikkumisen ja hyvinvoinnin ohjelma.

Hyvetaidot otetaan osaksi esiopetusta. (koulutus 2.6.14)

Kehitetään edelleen varhaiskasvatuksen-, esi- ja perusopetuksen nivel- ja siirtymävaiheita ja yhteistyötä sekä YTE- käytäntöjä.

Järjestetään lukuvuoden aikana alueittain yhteinen tapahtuma esiopetusikäisille kullekin alueelle sopivalla tavalla.

Viimeistellään Turun esiopetussuunnitelma.

Yksikön oppilashuoltoryhmä (johtaja kutsuu koolle, mukana terveydenhoidon ja/ tai koulupsykologin edustus) kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa.

 

2015

 

ELOKUU

 

14.8. yte-opettajien kokous lomkkeiden tiimoilta

Viimeistään 17.8. Esiopetuksen suunnittelupäivä (koko tiimi ½ päivää, lto:t koko pv.); aloitetaan mm. tiimisopimuksen ja ryhmän toimintasuunnitelman laatiminen

Viim. 31.8. Yksikön eo -yhteysopettajan nimi ja yhteystiedot ilmoitetaan omalle yte-opettajalle. Mahdollisista filiaaleista tulee ilmoittaa myös esiopettajan nimi ja yhteystiedot. Ulla lähettää pohjan.

18.8. syyslukukausi alkaa

Vanhempainilta elo-syyskuussa (näytetään videoklippi esiopetuksesta, Päätetään yhteisistä hyvetaidoista, sovitaan yhteisöllisen oppilashuoltoryhmän kokoukset ja kokoonpano)

Laaditaan suunnitelma yksikön varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen nivelvaiheyhteistyölle viimeistään syyskuun loppuun mennessä

Päivitetään yksikön liikunnan vuosisuunnitelma

tehdään ryhmän varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma (sisältää yksikön esiopetussuunnitelman, joka siirretään myöhemmin sovitusti myöhemmin ilmoitettavaan kansioon)

 

 

SYYSKUU

 

Yksikön kehittämispäivä alkusyksystä

Yhteistyökoulun kanssa yhteinen suunnittelukokous, jossa laaditaan suunnitelma alue-/yksikkökohtaiselle esi- ja perusopetuksen väliselle yhteistyölle (vastuu yksikön johtaja ja rehtori, kokoukseen osallistuvat esiopettajat ja alkuopettajat)

30.9. esiopetuksen ryhmäkohtainen varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma ja tiimisopimus valmiina ja hyväksytty pkj:lla,

KPT

Kelto käy eo -ryhmissä,

yksikön eo:n oppilashuoltoryhmän kokous siten kuin se on yksikön opetussuunnitelmassa kuvattu (johtaja kutsuu koolle, mukana terveydenhoidon ja/ tai koulupsykologin edustus sekä esiopettaja, kelto ja muuta henkilökuntaa, myös huoltajien edustus/ ajatukset mahdollisuuksien mukaan)

OppivaOPS-valmennuspäivät yte-opettajille 9.9. pohjoinen, 9.9. eteläinen,10.9. itäinen, ei alueellisia tapaamisia

YTE-rukkanen 18.9. klo 13-15

Täytetään lapsista KOS-lomakkeet ja mahdolliset lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelmat yleiseen tukeen; KOS-liitteeseen huoltajien allekirjoitus

 

 

LOKAKUU

Syyslomakysely suullisesti

15-18.10. syysloma

Jatketaan esiopetuskeskusteluja lasten huoltajien kanssa.

Esiopetuksesta kouluun – tiedote koteihin

Tuen tarpeessa olevien lasten kartoitus, tiedot keltolle lokakuun loppuun mennessä

Mahdolliset pedagogiset arviot loka-marraskuun vaihteessa, käsittely moniammatillisessa työryhmässä (keltot)

 

 

MARRASKUU

 

Kelto välittää tiedot kerolle tukea tarvitsevista lapsista (karkea arvio vielä tässä vaiheessa) koulun tulevien resurssien alustavaa kartoitusta varten

Suunnitellaan lapsen tuki, laaditaan Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma tehostetun tuen aikana ja vuorohoidossa

Esiopetuksen, koulun ja iltapäiväkerhon yhteinen vanhempainilta kouluvalmiuteen liittyen (voi pitää myös tammi-helmikuussa)

OppivaOPS-valmennuspäivät yte-opettajille: 3.11. itäinen ja pohjoinen, 4.11. eteläinen, ei alueellisia tapaamisia

Kysely joululomasta

yte-rukkanen 9.11. klo 13-15

Turun esiopetussuunnitelman kommentointi ja esittely jaostossa

 

 

JOULUKUU

 

18.12. Syyslukukausi päättyy

 

 

2016

 

Kevätlukukaudella kiinnitetään erityistä huomiota varhaiskasvatuksen- ja esiopetuksen sekä päiväkoti- ja koulupiirien sekä koulujen iltapäiväkerhojen yhteistyöhön (nivelkohta, jolloin lapsi siirtyy varhaiskasvatuksesta esiopetukseen tai siirtymävaihe esiopetuksesta kouluun).

 

 

TAMMIKUU

 

4.1. Kevätlukukausi alkaa

Tiimisopimusten ja ryhmäkohtaisten varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmien päivitys ja väliarviointi

Ilmoittautuminen esiopetukseen kaudelle 2016 -2017

Kouluun ilmoittautuminen

Esiopetuksen, koulun ja iltapäiväkerhon yhteinen vanhempainilta kouluvalmiuteen liittyen (joissain päiväkodeissa pidetty jo marraskuussa) à arviointipäivän toiveena, että tiedot vanhempainilloista kerätään keskitetysti samoin kuin kouluun tutustumispäivät

Talvilomakysely

Koulutulokkaan tarjotin -koulutus

 

 

HELMIKUU

 

KOS-lomakkeen väliarviointi tarvittaessa talvilomaan mennessä

Tehostetussa tuessa olevien väliarviointi à pedagogisten selvitysten tekeminen ja lähettäminen erityispalvelupäällikölle

Mahdolliset pedagogiset selvitykset Tea Kiviluomalle 1.3. mennessä

keltot keräävät tuen tarpeessa olevien lasten nimet ja tarpeet alueittain

Lasten koulupolkujen arviointi moniammatillisesti (keltot + perusopetus)

22.–28.2. talviloma

 

 

MAALISKUU

 

Alueellinen tarkempi käsittely maalistiimissä (OTA), kelto vie tiedon tehostetun-/erityisentuen lapsista

5.3. Turussa järjestettävät Varhaiskasvattajamessut

Yksikkökohtaiset opetussuunnitelmat tallennetaan taulukkoon (Ulla ilmoittaa paikan)

 

HUHTIKUU

 

Arviointikeskustelu ja KOS –lomakkeiden läpikäyminen lasten ja huoltajien kanssa.

Mahdolliset yksilölliset oppilashuoltotapaamiset

30.4. mennessä KOS-lomakkeet ja mahdolliset lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelmat kouluihin, ensisijaisesti rehtorille (yhteystiedot koulujen kotisivuilta). Kerot toimittavat keltojen kautta tarkennetun listan kouluittain kenelle lomakkeet tulee lähettää.

huhti- toukokuun aikana esiopetuksen arviointi yksiköissä (webropol)

Yksiköiden esiopetussuunnitelmat jaoston hyväksyttäväksi

 

TOUKO- ja KESÄKUU

Koulujen tutustumispäivät (lista löytyy perusopetuksen sivuilta)

Tulevien esikoululaisten tutustumispäivät sekä vanhempainillat yksikön esiopetussuunnitelman mukaan

Mahdollinen esiopetuksen palautekysely huoltajille (yhteinen kaikille)

Todistukset esiopetuksesta

Yksikön kehittämis/ arviointipäivä -> Valitaan yksikön / ryhmän kehittämiskohde

Tiimisopimusten arviointi

Kaupungin ja alueen esiopetuksen arviointi yksiköittäin 22.5. mennessä webropolissa, kysymykset lähetetään erikseen. Käydään läpi alueen eo-kokouksessa viikolla 22.

31.5. Kevätlukukausi päättyy

29.5. KOS-lomakkeet lapsista, joiden tuleva koulu ei ole tiedossa, lähetetään Tea Kiviluomalle (Kasvatus- ja opetusvirasto, PL 362, 20101 Turku)

1.6. Esiopettajien koulutuspäivä

VATI-ryhmän Varhaiskasvatuksen kehittämistiimin arviointi- ja kehittämispäivät (2.-3.6.2016)

 

Päälliköiden kanssa johtoryhmässä / palveluohjauksessa/ alueella / päiväkodeittain sovittavia asioita:

ilmoitus esiopetuspaikasta vanhemmille

tulevien eskarilaisten tutustuminen ja huoltajien informointi esiopetusasioista

ryhmien muodostaminen

esiopetuksen henkilöstö päiväkodeittain

alue- / päiväkotikohtaisesti pidettävät esiopetuksen infotilaisuudet ja kokoukset, jotka kirjataan alueiden sekä yksiköiden toimintasuunnitelmiin.

Alueiden keltojen tulisi osallistua yhteen alueen kokoukseen sekä syys- että kevätlukukaudella, syksyllä siinä vaiheessa, kun kelto on kartoittanut alueensa esiopetusryhmät ja esiopettajat ovat jo täyttäneet KOS-lomakkeet. Keväällä kelto osallistuu arviointipäivän erityiskasvatuksen osuuteen.

 

OPS-klinikat ilmoitetaan myöhemmin (Ulla ilmoittaa).