Yli-Maarian koulun rakentamisesta aiheutuvat oppilasjärjestelyt Pohjoisen yhteistyöalueen yläkouluissa - Raunistulan koulun rehtorin ajatuksia ja perustelut malli B:n paremmuudesta

 

Raunistulan koulun Kastun yksikön kouluvuosi nykyisen oppilasmäärän (318) kanssa on sujunut olosuhteisiin nähden hyvin. Olemme saaneet Kastun yksikön väistötilat toimiviksi hyödyntäen Tommilan koulutalon lisäksi Raunistulan alakoulun ja Rieskalähteen vapaita tiloja. Ruokasalin ja liikuntatilojen puute ei korjaantuisi, vaikka oppilasmäärää pienennettäisiin.

 

Yli-Maarian koulun oppilaaksiottoalueeksi on hankesuunnitelmaan kirjattu Paattinen, Moisio ja Jäkärlä. Keväällä 2016 Raunistulan nykyinen 9. luokka (129 oppilasta) siirtyy opiskelemaan toiselle asteelle, ja kouluun vapautuu runsaasti oppilaspaikkoja. Näin ollen koulu on valmis ottamaan vastaan koko sen ikäluokan ( 124 oppilasta), joka aikanaan siirtyy Yli-Maarian kouluun 9. vuosiluokalle.

 

Perusopetuksen palvelualuejohtaja Outi Rinne on esittänyt kolme mallia oppilasjärjestelyiksi.

 

Malli A: Vuosina 2016 ja 2017 Jäkärlän koulusta tulevat 7. lk:n oppilaat aloittavat ja käyvät koulunsa loppuun asti Turun Lyseon koulussa. Lukuvuonna 2018 Jäkärlän koulusta tulevat 7.-luokkalaiset aloittavat Raunistulan/Yli-Maarian koulussa. Raunistulan koulun oppilasmäärä kutistuisi n. 40 oppilaalla / lukuvuosi ollen lv 17-18 enää 244 oppilasta.

 

Mallin A epäkohdat:

Yläkoulun optimaalinen koko on minimissään 300 oppilasta, jotta pystytään muodostamaan taloudellisesti opetusryhmät sekä tarjoamaan riittävän kattavasti valinnaisaineita. Myös aineenopettajien työllistämiseksi omaan kouluun tarvitaan riittävän iso oppilasmäärä. Kastun yksikön oppilasmäärän merkittävästä pienenemisestä (lv 17-18 vain 244 oppilasta) seuraisi mm. huomattavaa heikennystä oppilaille tarjottavassa valinnaisainevalikossa ja kielipolun toteutumisen epävarmuutta.

 

Opettajien määrää joutuisi Raunistulan yksikössä merkittävästi vähentämään. Ehdotus työllistää Kastun aineenopettajia Rieskalähteen koulussa ei ole sujuvasti toteutettavissa, koska Rieskalähteen koulussa on hajautettu opetusjärjestely (kiinteästi sijoitettu kaikki tunnit) ja Kastussa 4-jaksojärjestelmä, joka vaatii opettajien työjärjestyksiltä joustavuutta. Lyseon ja Rieskalähteen koulujen hajautetut opetusjärjestelyt sen sijaan mahdollistavat ko. koulujen yhteisopettajuudet keskenään.

 

Yli-Maarian koulun valmistuttua v. 2018 kuljetettaisiin koulupiiristä oppilaita edelleen bussilla Lyseoon. Kuljetuskustannusten lisäksi olisi epätasa-arvoista, etteivät Jäkärlässä asuvat 9. lk:n oppilaat pääsisi uuteen ja ajanmukaiseen lähikouluunsa, vaan se pidettäisiin mitoitukseen nähden (n. 270 yläkoululaista lv 18-19, mitoitus 420 yläkoululaiselle) varsin väljänä.

 

 

Malli B: Raunistulan/Yli-Maarian kouluun oppilaat 7. luokille 1.8.2016 alkaen Paattisten, Moision ja Jäkärlän kouluista

oppilas- ja opettajamäärä:

Raunistulan koulun oppilas- ja opettajamäärä säilyisi nykyisen suuruisena.

Lyseon oppilasmäärän vähentyessä lähivuosina ja Rieskalähteen kasvaessa, olisi tässä kohtaa perusteltua suunnitella henkilöstön sijoittaminen ja rekrytointi näissä kouluissa pidemmälle kuin vuoteen 2018. Mallin B etuna olisi se, että yhteistyökuvioita Lyseon ja Rieskan välille päästäisiin luomaan heti.

 

Raunistulan aineenopettajien opetustunnit ovat jo nyt kolmessa eri yksikössä. Väistötiloissa toimiminen vaatii henkilöstöltä erityisen paljon henkistä joustavuutta ja organisointia. Mikäli opettajan tulisi vielä tämän lisäksi opettaa eri koulun oppilaita opetusvelvollisuutensa täyttämiseksi, saattaisi jaksamisen raja ylittyä. Viime vuosina olemme saaneet Raunistulassa hyvää arviointipalautetta sekä työhyvinvointia mittavissa tutkimuksissa (Kunta10-työhyvinvointitutkimukset) että oppilaiden ja huoltajien tekemissä laadunarvioinneissa (Peruskoulun arki – laatukysely). Malli B mahdollistaisi hyvin rakennetun kouluyhteisön elinvoimaisuuden ja laadun jatkossakin.

tilat: Tommilankadun väistötilojen lisäksi käytössä olisi Raunistulan yksikkö ja Rieskalähteen koulusta muutama luokkatila, kuten nyt. Rieskalähteen koulun oppilasmäärän kasvu 2017 – 2018 n. 60 oppilaalla ei juurikaan vaikuttaisi tilanteeseen, sillä Rieskalähteen rehtorin mukaan koulutiloihin mahtuu jopa 1000 oppilasta, eikä Rieskalähteen ja Raunistulan Kastun yksikön oppilasmäärä edes yhteensä ylitä tuota rajaa tulevinakaan vuosina.

Liikuntatilojen löytämisessä Raunistulan ja Rieskalähteen oppilaille on hankaluuksia Kastun koulutalon liikuntatilojen ollessa poissa käytöstä, mutta 1-2 oppilasryhmän vähentäminen Kastun yksiköstä ei tätä ongelmaa kuitenkaan ratkaisisi.

 

edut: Raunistulan/Yli-Maarian koulun oppilaaksiottoalueen vakiinnuttaminen heti alusta alkaen 1.8.2016

mahdollistaisi hyvät lähtökohdat rakentaa

-koulun yhteisöllisyyttä

-kodin ja koulun yhteistyötä / vanhempainyhdistystoimintaa

-toteuttamiskelpoiset kielipolut

-toteuttamiskelpoinen valinnaisainetarjotin

-nivelvaiheyhteistyötä ja –käytänteitä

-Paattisten, Moision, Jäkärlän ja Raunistulan/Yli-Maarian koulujen yhteistyötä heti alusta alkaen

-toimivat käytänteet valmiiksi Yli-Maarian 7-9 luokkien osalta, joka puolestaan edistäisi uuden yhtenäiskoulun käynnistämisen kesken lukuvuoden 2018-2019.

-moniammatillista oppilashuoltoa

Lisäksi tavallisen perheen näkökulmasta vaihtoehto B tuntuisi johdonmukaiselta; siinä piirit olisivat heti oikeat ja turvana tieto siitä, että saman perheen lapset tästä eteenpäin ohjautuisivat samaan kouluun eli joko Raunistulan/Yli-Maariaan tai Lyseoon.

 

Malli C: Jäkärlästä tulevat 7. luokan oppilaat menevät Turun Lyseoon vuonna 2016 ja käyvät siellä koulunsa loppuun ilman, että vaihtavat 9. luokalla Yli-Maariaan. Sen sijaan vuonna 2017 Jäkärlän oppilaat menevät Raunistulan kouluun ja vaihtavat Yli-Maariaan muiden mukana 8. luokalla. Lyseossa oppilasmäärä asettuu n. 225:een jo vuonna 2018. Tällöin opettajien työllistämiskysymyksissä tulisi tehdä yhteistyötä esim. Rieskalähteen koulun kanssa.

 

Mallin C epäkohdat:

Yli-Maarian koulun valmistuttua v. 2018 kuljetettaisiin koulupiiristä oppilaita edelleen bussilla Lyseoon. Kuljetuskustannusten lisäksi olisi epätasa-arvoista, etteivät Jäkärlässä asuvat 9. lk:n oppilaat pääsisi uuteen ja ajanmukaiseen lähikouluunsa, vaan se pidettäisiin mitoitukseen nähden (n. 270 yläkoululaista lv 18-19, mitoitus 420 yläkoululaiselle) varsin väljänä.

 

Oppilasmäärät Pohjoisen alueen yläkouluissa. Mallit A, B ja C laskettuna syksyn 2015 oppilasmäärien mukaan

 

Malli A

Yläkoulu

2015-16

16-17

17-18

18-19

19-20

20-21

 

TLK 7-9

308

255

298

262

254

224

 

RIE 7-9

372

404

428

489

505

503

 

RAU 7-9

318

283

244

272

306

367

 

Yht.

998

942

970

1023

1065

1094

 

 

 

 

 

 

 

 

Malli B

Yläkoulu

2015-16

16-17

17-18

18-19

19-20

20-21

 

TLK 7-9

308

225

231

195

217

224

 

RIE 7-9

372

404

428

489

505

503

 

RAU 7-9

318

313

311

340

344

368

 

Yht.

998

942

970

1024

1066

1095

 

 

 

 

 

 

 

 

Malli C

Yläkoulu

2015-16

16-17

17-18

18-19

19-20

20-21

 

TLK 7-9

308

255

261

225

217

224

 

RIE 7-9

372

404

428

489

505

503

 

RAU 7-9

318

283

281

310

344

368

 

Yht.

998

942

970

1024

1066

1095

 

 

Turussa 19.11.2015

Marianne Ulfstedt

Raunistulan koulun rehtori