Turun kaupunki | § | Kokouspvm | Asia | 1 |
Kasvatus- ja opetuslautakunta, suomenkielinen varhaiskasvatus- ja perusopetusjaosto | 19 | 29.04.2015 | 4 |
826-2015 (5120)
Perusopetuksen kouluissa tarjottavat A2-kielet vuonna 2016 käyttöön otettavassa opetussuunnitelmassa
Tiivistelmä: -
Kasosvpj § 19
Kasvatus- ja opetuslautakunnan suomenkielinen varhaiskasvatus- ja perusopetusjaosto päätti 28.1.2015 vuonna 2016 käyttöön otettavan opetussuunnitelman kieliohjelmasta (§ 4).
Tällöin päätettiin myös siitä, mitä kieliä Turussa tarjotaan neljänneltä luokalta alkavana vapaaehtoisena A2-kielenä. Päätöksen mukaan vuonna 2016 käyttöön otettavaan opetussuunnitelmaan kirjataan Turun perusopetuksen yhteistyöalueittain päätettävät A2-kielipolut. Kielipolkujen palvelukokonaisuuksien suunnittelussa täytyy ottaa huomioon:
•Monipuolinen kielitarjonta
•Opetuksen jatkumon turvaaminen oppilasalueittain perusopetuksen loppuun saakka
•Kielipolut suunnitellaan yhteistyöalueittain siten, että kaikissa kouluissa tarjotaan mahdollisuus ainakin yhden A2-kielen valitsemiseen ja yhteistyöalueella valittavana olevia A2-kieliä on ainakin kaksi.
•A2-kielinä voidaan tarjota venäjää, saksaa, ranskaa, espanjaa ja ruotsia. Englantia A2-kielenä voidaan tarjota oppilaille, joilla on jokin muu A1-kieli kuin englanti.
•A2-kielen ryhmäkoon tulee olla neljännen luokan alussa vähintään 14 oppilasta. Opetus voidaan oppilasalueen yhteisellä päätöksellä käynnistää pienemmälläkin koulukohtaisella oppilasmäärällä, jos oppilasalueen A2-kielen opiskelijoiden yhteismäärä riittää turvaamaan ko. kielen opiskelun jatkumon perusopetuksen loppuun saakka.
A2- kielipolkujen suunnittelu jatkui jaoston tammikuussa tekemän päätöksen jälkeen siten, että yhteistyöalueille perustettiin aluerehtorin johdolla 4-henkiset rehtorityöryhmät, jotka suunnittelivat 3 vaihtoehtoista mallia oman yhteistyöalueensa kielipoluiksi helmikuun loppuun mennessä. Ehdotuksia käsiteltiin 5.3. pidetyssä kaikkien rehtoreiden yhteisessä tilaisuudessa. Tällöin yhteistyöaluekohtaisia ehdotuksia karsittiin niin, että jäi kaksi vaihtoehtoa. Tämän jälkeen kunkin koulun henkilöstö, oppilaskunta ja vanhempainyhdistys tai vanhempainfoorumi käsitteli koulun oman yhteistyöalueen malleja ja päätyi ehdottamaan niistä toista perustelujen kera. Seuraavaksi alueen rehtorityöryhmä teki yhteenvedon saaduista koulujen, vanhempainyhdistysten ja oppilaskuntien kannanotoista. Työryhmä laati palautteen jälkeen alueen lopullisen ehdotuksen. Aluerehtorit toimittivat yhteisen esityksensä A2-kielipoluiksi palvelualuejohtajalle 20.4.2015.
Tämän prosessin tuotoksena ehdotus A2-kielipoluiksi on seuraava:
POHJOINEN YHTEISTYÖALUE
vuosiluokat 1. – 6. | kielet | vuosiluokat 7. – 9. | kielet |
Kärsämäen koulu | espanja, ruotsi | Turun Lyseon koulu | ruotsi, espanja, ranska |
Jäkärlän koulu | espanja | ||
Turun Lyseon ak | ruotsi, ranska | ||
vuosiluokat 1. – 6. | kielet | vuosiluokat 7. – 9. | kielet |
Moision koulu | ruotsi, espanja | Rieskalähteen koulu | ruotsi, espanja, saksa |
Hepokullan koulu | saksa, espanja | ||
Paattisten koulu | saksa, ruotsi | ||
Teräsrautelan koulu | saksa, ruotsi | ||
vuosiluokat 1. – 6. | kielet | vuosiluokat 7. – 9. | kielet |
Topeliuksen ak | ruotsi, ranska, englanti | Topeliuksen koulu
| saksa, ruotsi, venäjä, ranska, englanti |
Aunelan koulu | venäjä, ranska | ||
Pansion koulu | saksa, venäjä | ||
vuosiluokat 1. – 6. | kielet | vuosiluokat 7. – 9. | kielet |
Kähärin koulu | ruotsi, saksa | Raunistulan koulu | ruotsi, saksa |
Raunistulan ak | ruotsi, saksa | ||
vuosiluokat 1. – 6. | kielet | vuosiluokat 7. – 9. | kielet |
Puolalan ak | saksa, ranska, englanti | Puolalan koulu | saksa, ranska, englanti |
vuosiluokat 1. – 6. | kielet | vuosiluokat 7. – 9. | kielet |
Mikaelin koulu | saksa | Mikaelin koulu | saksa |
ITÄINEN YHTEISTYÖALUE
vuosiluokat 1. – 6. | kielet | vuosiluokat 7. – 9. | kielet |
Lausteen koulu | ruotsi, ranska, saksa | Vasaramäen koulu | ruotsi, ranska, saksa |
Vasaramäen koulu | ranska, saksa | ||
vuosiluokat 1. – 6. | kielet | vuosiluokat 7. – 9. | kielet |
Hannunniitun koulu | ruotsi, saksa, espanja | Nummenpakan koulu | ruotsi, saksa, espanja |
Nummenpakan ak | ruotsi, saksa, espanja | ||
Pääskyvuoren koulu | ruotsi, saksa, espanja | ||
Varissuon koulu | ruotsi, saksa, espanja, (ranska ja venäjä vain Normaalikoulun kanssa yhdessä) | ||
Katariina ak | ruotsi, saksa, espanja | Katariinan koulu | ruotsi, saksa, espanja |
vuosiluokat 1. – 6. | kielet | vuosiluokat 7. – 9. | kielet |
*Normaalikoulu (ei mukana tässä päätöksessä)
| ruotsi, saksa, espanja, ranska, venäjä | *Normaalikoulu (ei mukana tässä päätöksessä) | ruotsi, saksa, espanja, ranska, venäjä |
*Normaalikoulu on mukana kartoituksessa yhtenä alueen kouluna, vaikkei sen opetuksen järjestäjänä ole Turun kaupunki. Normaalikoulu on Pääskyvuoren ja Varissuon koulujen oppilaiden yläkoulu Nummenpakan lisäksi. Varissuon koulu ja Normaalikoulu tekevät yhteistyötä A2-kieliryhmien järjestämisessä.
ETELÄINEN YHTEISTYÖALUE
vuosiluokat 1. – 6. | kielet | vuosiluokat 7. – 9. | kielet |
Haarlan koulu | ruotsi, saksa | Luostarivuoren koulu | ruotsi, saksa, englanti |
Wäinö Aaltosen koulu | ruotsi, saksa | ||
Luostarivuoren koulu | ruotsi, englanti | ||
vuosiluokat 1. – 6. | kielet | vuosiluokat 7. – 9. | kielet |
Ilpoisten koulu | ruotsi, saksa, espanja | Puropellon koulu | ruotsi, ranska, saksa, espanja |
Luolavuoren koulu | ruotsi, espanja | ||
Vähä-Heikkilän koulu | ranska, espanja, englanti |
Koulut voivat tehdä yhteistyötä A2-kieliryhmien muodostamisessa, mikäli etäisyydet antavat siihen mahdollisuuden. Esimerkiksi Nummenpakan koulu ja Katariinan koulu sijaitsevat vierekkäin, jolloin on perusteltua suunnitella ryhmämuodostusta yhdessä. Samanlainen tilanne on Varissuon koulun ja Turun Normaalikoulun suhteen.
Myös etäopetusmahdollisuuksia voidaan käyttää hyväksi. Tällöin on varmistuttava siitä, että oppilailla on mahdollisuus jatkaa ko. kieltä omassa yläkoulussaan niin, että sinne muodostuu muiden koulujen valintojen perusteella ko. kielen ryhmä. Tämä mahdollistuu esim. siten, että samaan yläkouluun menevät alakoulut muodostavat etäopetusrenkaan.
Perusopetuksen palvelualuejohtaja Outi Rinne:
Ehdotus Perusopetuksen neljännellä luokalla alkavan vapaaehtoisen A2-kielen koulukohtaiset kielipolut vuonna 2016 käyttöön otettavassa kaupunkikohtaisessa opetussuunnitelmassa ovat tämän esityksen mukaiset.
PäätösEhdotus hyväksyttiin yksimielisesti esittelijän muutetun päätösehdotuksen mukaisesti siten, että pohjoisen yhteistyöalueen taulukossa Topeliuksen alakoulussa vuosiluokilla 1.-6 kielet ovat ruotsi ja ranska.
Muilta osin ehdotus hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Jakelu
tiedAlho Anne
tiedArponen Vesa
tiedAutio Mia
tiedEkqvist Niina
tiedErkkilä Johanna
tiedGrönroos Sari
tiedHimanen Timo
tiedHirvola Sanna
tiedHyssälä Antti
tiedIsolauri Hannu
tiedJalo Maarit
tiedJokinen Arto
tiedJärvinen Johanna
tiedKaljonen Ilkka
tiedKalske Timo
tiedKantonen Juha
tiedKarlsson Christer
tiedKauppila Jorma
tiedKirkkola Minna
tiedKortekangas Juhani
tiedKurtén Elise
tiedLaakso Markku
tiedLatva Jyrki
tiedLehtinen Timo
tiedLindfors Johanna
tiedLittunen Henri
tiedLiukkala Riitta-Maija
tiedMetsä-Tokila Kaisu
tiedMustonen Aaro
tiedMustonen Hannele
tiedMäenpää Juha
tiedNikkola Mikko
tiedNormasto Ari
tiedNousiainen Tuomas
tiedPaappa Tiina
tiedPalmunen Matti
tiedPätäri Taru
tiedRantanen Marko
tiedRusi Ari
tiedRötkönen Erkki
tiedSalminen Kari
tiedSalo Jarmo
tiedSavikko Kirsti
tiedSuomi Anneli
tiedTanzi-Albi Anu
tiedUlfstedt Marianne
tiedWulff Nicke
tiedVälimäki Jyrki
tiedVänni Tuija