Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta, suomenkielinen varhaiskasvatus- ja perusopetusjaosto1829.04.20153

840-2015 (5121)

Turun perusopetuksen tuntijako 1.8.2016 alkaen, täydennyspäätös

Tiivistelmä: -

Kasosvpj § 18

Perusopetuksen palvelualuejohtaja Outi Rinne:

 

Kasvatus- ja opetuslautakunnan suomenkielinen varhaiskasvatus- ja perusopetusjaosto päätti 28.1.2015 (§ 3) 1.8.2016 käyttöön otettavan opetussuunnitelman tuntijaosta.

 

Tässä tuntijaossa yläkoulun taito- ja taideaineiden ja valinnaisaineiden tuntimäärät oli jätetty jakamatta luokka-astekohtaisesti muista oppiaineista poiketen. Tätä perusteltiin sillä, että koulujen omien erityispiirteiden ja painotusten vuoksi yhtenäisestä tuntijaosta jouduttaisiin koulujen omissa opetussuunnitelmissa useimmiten poikkeamaan. Lopputuloksena päädyttiin esittämään, että taito- ja taideaineiden ja valinnaisaineiden osalta luokka-astekohtaiset tuntijaot ja tavoitteiden ja sisältöjen kuvaukset tehtäisiin koulukohtaisissa opetussuunnitelmissa, mikä merkitsisi, että koulujen opetussuunnitelmat olisivat tältä osin erilaiset.

 

Tämän päätöksen jälkeen opetussuunnitelmatyön edetessä on kuitenkin katsottu tarpeelliseksi, että opetussuunnitelma olisi mahdollisimman yhtenäinen eri koulujen kesken myös taito- ja taideaineiden sekä valinnaisten aineiden tuntimäärien osalta. Tämä yhtenäisyys ei ole esteenä sille, että ne koulut, joissa on erikoisluokkia tai painotettua opetusta, voivat koulukohtaisessa opetussuunnitelmassaan painottaa näitä aineita toisin koulukohtaisista opetussuunnitelmista päättämisen yhteydessä.

 

Kunnan opetussuunnitelmassa tulee valtakunnallisen ohjeistuksen perusteella kuvailla kunkin oppiaineen tavoitteet ja sisällöt luokka-asteittain. Ne tulee myös liittää laaja-alaisiin oppimiskokonaisuuksiin ja hyvän osaamisen kriteereihin luokka-astekohtaisesti. Lisäksi on kuvattava kunkin osakokonaisuuden (alkuopetus 1-2, muu alakoulu 3-6, yläkoulu 7-9) erityispiirteet ja painotukset. Tämä merkitsee, että kunnassa on syytä olla mahdollisimman yhtenäinen tuntijako myös yläkoulussa kaikissa oppiaineissa, jolloin edellä mainittu työ voidaan tehdä kuntakohtaisissa työryhmissä kaikkien oppiaineiden osalta.

 

Yläkoulujen rehtorit ovat 9.4.2015 kokouksessaan päätyneet esittämään seuraavaa luokka-astekohtaista tuntijakoa taito- ja taideaineisiin sekä valinnaisaineisiin (muutokset edelliseen päätökseen nähden sinisellä):

 

PERUSOPETUKSEN TUNTIJAKO            29.4.2015

Aine

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

yhteensä

äidinkieli ja kirjallisuus

7

7

5

5

4

4

3

3

4

42

A1-kieli

 

2

2

3

2

2

2

3

16

B1-kieli

 

 

2

2

1

1

6

matematiikka

3

3

3

4

4

4

3

4

4

32

ympäristöoppi

2

2

2

3

3

2

 

 

 

14

biologia, maantieto1

 

 

2

2

3

7

fysiikka, kemia 2

 

 

2

3

2

7

terveystieto

 

 

0,5

1,5

1

3

Ympäristö- ja luonnontieteet yhteensä

31

uskonto, et

1

1

1

1

2

1

1

1

1

10

historia ja yhteisk.o. 3

 

 

1

2

2

2

2

3

12

musiikki

1

1

1

1

1

1

1

1

 

8

kuvataide

1

1

1

1

1

2

2

 

 

9

käsityö

2

2

2

2

2

2

3

 

 

15

liikunta

2

2

3

3

2

2

2

3

2

21

kotitalous

 

 

3

 

 

3

taito- ja taide/valinn. 4

 

 

2

 

 

 

 

2

2

6

Taito- ja taideaineet yhteensä

62

oppilaanohjaus 5

 

 

 

0,5

0,5

1

2

valinnaiset aineet 6

 

 

 

1

1

1

 

3

3

9

Vähimmäistuntimäärä yhteensä

222

vapaaehto. A2-kieli 7

 

 

 

2

2

2

2

2

2

12

valinnainen B2-kieli 8

 

 

 

2

2

0

tunteja yhteensä 9

19

19

22

24

25

25

29

29

30

222

minimituntimäärät

19

19

22

24

25

25

29

29

30

222

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

 

1Biologiaa (ja vastaavasti maantietoa) opetetaan 7.-9. vuosiluokilla 1 vvt; 1 vvt; 1,5 vvt.

 

2Fysiikkaa (ja vastaavasti kemiaa) opetetaan 7.-9. vuosiluokilla 1 vvt; 1,5 vvt; 1 vvt.

 

3Yhteiskuntaoppia opetetaan 4.-6. vuosiluokilla vähintään 2 vvh ja 9. vuosiluokalla 3 vvt.

 

4Taito- ja taideaineiden valinnaisten tuntien käyttötavasta päättää koulu opetussuunnitelman perusteiden luvussa 12.1 kuvatulla tavalla. Yläkoulun tunnit jaetaan vuosiluokille koulun opetussuunnitelmassa. Näiden oppiaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet ja sisällöt kuvataan koulun opetussuunnitelmassa.

 

5Ohjaus kuuluu kaikille oppilaille luokka-asteesta riippumatta. Oppilaanohjausta opetetaan erillisenä oppiaineena jokaisella vuosiluokalla 7-9.

 

6Valinnaisaiset aineet:

•Koulu päättää, mitä valinnaisia aineita se tarjoaa. Valintamahdollisuuksia tulee olla vähintään kaksi.

 

Yläkoulun valinnaisaineiden tunnit jaetaan vuosiluokille koulun opetussuunnitelmassa siten että valinnaisaineita on kaikilla vuosiluokilla 7-9.

 

•Opetusryhmät on mahdollista muodostaa yli vuosiluokkarajojen.

 

•Yleisopetuksessa suositellaan yhteisöllisten opetusmenetelmien mahdollistamiseksi vähintään 12 oppilaan ryhmiä.

 

•Valinnaisten aineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet ja sisällöt kuvataan koulun opetussuunnitelmassa.

 

7Oppilas opiskelee vapaaehtoista A2-kieltä valinnaisena aineena. Vuosiluokilla 4-6 sitä opiskellaan osittain tuntijaon ylittävänä aineena, koska vuosiluokilla on vain yksi valinnaisainetunti. 7. luokalla A2-kieltä opiskellaan kokonaan tuntijaon ylittävänä aineena. Poikkeuksena on A2-ruotsi, jota opiskellaan vuosiluokilla 6 ja 7 B1-kielen sijasta opetettavana yhteisenä aineena ja vuosiluokilla 8 ja 9 osittain B1 kielen sijasta opetettavana yhteisenä aineena, osittain valinnaisaineena.

 

8B2-kieltä opiskellaan valinnaisena aineena. Mikäli oppilas valitsee sekä A2- että B2-kielen, tulee tuntijako ylittää siltä osin kuin luokka-asteen valinnaistunnit eivät riitä molempiin kieliin.

 

9Mikäli koulu haluaa poiketa tästä tuntijaosta, tulee sen tehdä jaostolle perusteltu ehdotus omasta tuntijaostaan ja kuvata poikkeavien oppiaineiden vuosiluokkakohtaiset tavoitteet ja sisällöt.

 

 

Tässä ehdotuksessa yksi taito- ja taideaineiden valinnaistunti on sijoitettu kaikille yhteisesti opetettavaksi tunniksi 7. luokan käsityöhön. Tämän jälkeen 7. luokalla ei ole yhtään vapaasti valittavaa valinnaisainetta. Sen sijaan liikuntaa ja yhtä musiikkituntia lukuun ottamatta, kaikki taide- ja taitoaineiden tunnit keskittyvät 7. luokkaan. Tämä kompensoituu 8. ja 9. luokalla sillä, että valinnaisuutta on runsaasti, mikä merkitsee, että opintoja voidaan kohdentaa yksilöllisesti oman harrastuneisuuden ja tulevan ammattiuran kannalta mielekkäällä tavalla.

 

Yhtenäinen tuntijako helpottaa oppilaan siirtymistä kunnan sisällä toiseen kouluun kesken perusopetuksen. Vaikka siirtyminen ei ole yleistä, niin kuitenkin niissä harvoissa tapauksissa, joissa koulu vaihtuu, joutuvat oppilaat erikseen täydentämään puuttuvia oppisisältöjään, mikäli tuntijako on ollut aiemmassa koulussa erilainen. Tämä lisää myös opettajien suunnittelutyötä ja tukiopetuksen tarvetta näiden yksilöllisten ratkaisujen osalta.

 

Perusopetuksen palvelualuejohtaja Outi Rinne:

Ehdotus        Vuonna 2016 käyttöön otettavan opetussuunnitelman kaupunkikohtaista tuntijakopäätöstä tarkennetaan vuosiluokilla 7-9 taito- ja taideaineiden sekä valinnaisaineiden osalta edellä kuvatulla tavalla (sinisellä merkityt osat taulukossa ja sen alaviitteissä)

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedAlho Anne
tiedArponen Vesa
tiedAutio Mia
tiedEkqvist Niina
tiedErkkilä Johanna
tiedGrönroos Sari
tiedHimanen Timo
tiedHirvola Sanna
tiedHyssälä Antti
tiedIsolauri Hannu
tiedJalo Maarit
tiedJokinen Arto
tiedJärvinen Johanna
tiedKaljonen Ilkka
tiedKalske Timo
tiedKantonen Juha
tiedKarlsson Christer
tiedKauppila Jorma
tiedKirkkola Minna
tiedKortekangas Juhani
tiedKurtén Elise
tiedLaakso Markku
tiedLatva Jyrki
tiedLehtinen Timo
tiedLindfors Johanna
tiedLittunen Henri
tiedLiukkala Riitta-Maija
tiedMetsä-Tokila Kaisu
tiedMustonen Aaro
tiedMustonen Hannele
tiedMäenpää Juha
tiedNikkola Mikko
tiedNormasto Ari
tiedNousiainen Tuomas
tiedPaappa Tiina
tiedPalmunen Matti
tiedPätäri Taru
tiedRantanen Marko
tiedRusi Ari
tiedRötkönen Erkki
tiedSalminen Kari
tiedSalo Jarmo
tiedSavikko Kirsti
tiedSuomi Anneli
tiedTanzi-Albi Anu
tiedUlfstedt Marianne
tiedWulff Nicke
tiedVälimäki Jyrki
tiedVänni Tuija