Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta4426.03.20244

2322-2024 (10 03 02)

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen käytössä olevien tilojen vuokrasopimuksen jatkaminen osoitteessa Ritavuorenkuja 6

Tiivistelmä:

Kasvatus- ja opetuslautakunnalle esitetään, että varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen käytössä olevien Ritavuorenkuja 6:n tilojen vuokrasopimusta jatkettaisiin 10 vuodella.

Kasopelk § 44

Vs. tilahallintapäällikkö Eemeli Myllärinen ja asiakasvastaava Päivi Hokkanen 15.3.20243:

 

Hannunniitun päiväkodin Kohmon yksikön kolme ryhmää toimii osoitteessa Ritavuorenkuja 6. Rakennuksessa on lisäksi kaksi luokkatilaa, joissa toimii Hannunniitun koulun Kohmon yksikkö. Tilat on vuokrattu ja otettu käyttöön 2009. Nykyinen vuokranantaja on JVV-Tilapalvelut Oy. Alkuperäinen vuokrasopimus on ollut kestoltaan 15 vuotta ja on päättymässä kesällä 2024.

 

Ritavuorenkuja 6:n osalta on tarve tilan käytön ja vuokrasopimuksen jatkamiseen. Tilapalvelut on neuvotellut vuokranantajan kanssa 10 vuoden jatkosopimuskaudesta alkuperäiseen 23.3.2009 päivättyyn vuokrasopimukseen sekä muutamista samassa yhteydessä kohteelle tehtävistä kunnostustoimenpiteistä. Määräaikaisen sopimuskauden jälkeen vuokrasopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana molemminpuolisella 6 kk irtisanomisajalla.

 

Uusi sopimuskausi alkaa 1.8.2024. Muilta osin, mukaan lukien vuokra, noudatetaan 23.3.2009 päivättyä vuokrasopimusta. Kohteen sisäinen vuokra tarkastetaan vastaamaan uutta sopimuskautta. Uusi tarkistettu sisäinen vuokra on seuraavassa taulukossa:

 

Kuva 1: Tarkistettu sisäinen vuokra

 

Liite 1                                  Alkuperäinen vuokrasopimus 23.3.2009

 

Liite 2                                  Lisälehti vuokrasopimukseen

 

Kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalonen:

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää, että liitteenä 1 olevaan vuokrasopimukseen tehdään edellä esitetty 10 vuoden jatkosopimus, joka jatkuu määräajan jälkeen toistaiseksi voimassa olevana molemminpuolisella 6 kk irtisanomisajalla.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKasvatus ja opetus, perusopetus
tpvKasvatus ja opetus, varhaiskasvatus
tpvKonsernihallinto, talousohjaus
tpvKonsernihallinto, tilapalvelut
tpvHokkanen Päivi
tpvJalonen Timo
tpvKulmala Vesa
tpvMyllärinen Eemeli
tpvTuominen Tommi


Liitteet:

Kasopelk § 44
Liite 1:Alkuperäinen vuokrasopimus 23.3.2009
Liite 2:Lisälehti vuokrasopimukseen