Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus40906.11.202311
Kasvatus- ja opetuslautakunta13621.11.20238

528-2023 (02 08 00)

Lausunto S:t Olofsskolanin hankesuunnitelmasta

Tiivistelmä: -

Kh § 409

Toimitilapäällikkö Pauliina Karjalainen ja arkkitehti Mari Virtanen 30.10.2023:

Johdanto

S:t Olofsskolanin tarveselvitys hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 4.4.2022 § 62. Päätöksessä esitettiin, että hanke toteutetaan S:t Olofsskolanin nykyiselle tontille ja käynnistetään asemakaavan muutosprosessi osoitteessa Luostarinkatu 11.

Hankesuunnitteluvaihe aloitettiin syksyllä 2022. Työn lähtökohtia linjattiin 4.4.2022 hyväksytyssä tarveselvityksessä. Hankesuunnitteluvaiheen tavoitteena oli määritellä hankkeen laajuus-, laatu-, kustannus- ja aikataulutavoitteet. Hankesuunnitelmassa on esitetty hankkeen tavoitteet, tilaohjelma, rakennuspaikka, kustannukset ja ajoitus. Hankesuunnitelmassa on kirjattu myös ne asiat, jotka vaikuttavat kustannuksiin, aikatauluun ja tavoitteisiin. Hankesuunnitelma toimii jatkossa hankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa noudatettavana asiakirjana.

S:t Olofsskolan on ruotsinkielinen yläkoulu, johon tulevat oppilaita koko Varsinais-Suomen alueelta. Koulu toimii tällä hetkellä väistötiloissa osoitteessa Sepänkatu 1. Koulun väistötilojen vuokrausaika päättyy kesällä 2027.

Tällä hetkellä koulussa opiskelee n. 520 oppilasta (8-sarjainen koulu). Päivitetyt tilaohjelmat on laadittu sekä 520 että 600 oppilaalle. Oppilasennusteessa on huomioitu kaksi skenaariota. Ennuste sisältää myös Sirckalabacken koulun erityisopetuksen oppilaat, Turun ja Kaarinan ruotsinkielisen koulun oppilaat sekä lähikuntien yksittäiset oppilaat ja suomenkieliseltä puolelta aloittavat ja mahdollisesti ulkomailta muuttavat oppilaat. Henkilökunta, joka sisältää hallinnon, opetuksen, oppilashuollon, valmistuskeittiön sekä laitoshuollon henkilöt, tarkentui n. 100 henkilöön.

Tilaohjelma ja pedagogiset tavoitteet

Koulu on ainoa ruotsinkielinen yläkoulu Turun kaupungissa ja uusi toimintaympäristö profiloi sen merkitystä keskeisenä ruotsinkielisen opetuksen toteuttajana. Uusi ympäristö tarjoaa toimivat, laadukkaat, tarpeeksi tilavat, turvalliset ja terveelliset tilat oppilaille, henkilökunnalle ja muille käyttäjille.

Rakennuksen tulee tarjota kouluopetuksen lisäksi hyvät ilta- ja viikonloppukäyttömahdollisuudet eri toimijoiden kanssa. Työväenopisto, liikuntapalvelut ja yhdistykset käyttävät toiminnassaan ja kursseillaan kaikkia koulun tiloja ja erityisesti taito- ja taideaineiden tiloja; käsityö, kuvataide, kotitalous, musiikki, liikunta. Tilaohjelmassa on huomioitu tilat mm. työväenopiston työtilalle sekä taito- ja taideaineissa erillisiin varastotiloihin.

Kaikki tilat ovat kaikkien toimijoiden yhteiskäytössä siten, että toteutuu samalla kengättömyyden tavoite. Rakennus suunnitellaan esteettömäksi (myös aistiesteettömyys), jossa on selkeät kulkuyhteydet ja eri toiminnot ovat helposti saavutettavissa. Tilat ja piha-alue tulee kannustaa liikkumiseen ja toiminnalliseen oppimiseen.

Hyötyneliöiden määrä ei muuttunut tarveselvitysvaiheesta, mutta tilojen kokoja ja määriä muokattiin valmistelussa olevan opetuskonseptin mukaisesti. Koulun laajuus on n. 5.670–5.950 hyötyneliötä ja n. 9.000–10.500 bruttoneliötä tavoitellun ratkaisun mukaan. Tavoitteena on tilojen mahdollisimman muuntautuva ja korkea käyttöaste, turvallinen ja terveellinen oppimisympäristö sekä viihtyisät työtilat oppilaille ja henkilökunnalle.

S:t Olofsskolanin uudisrakennukseen on tavoitteena toteuttaa 760 m2 kokoinen liikuntasali, joka täydentää keskustan liikuntapaikkaverkostoa. Alueella ei tällä hetkellä ole tarjolla yli 400 m2 kokoisia sisäliikuntatiloja, lukuun ottamatta Samppalinnan palloiluhallia. Keskisuuri 760 m2 kokoinen liikuntasali vastaa koulun kasvaneen oppilasmäärän sekä muun päivä- ja iltakäytön tarpeisiin.

Toimitilojen sijaintipaikkatarkastelu valmistuskeittiöiden osalta sekä tarvittavat linjaukset tehdään palveluverkkotarkastelun kautta. Selvitystä keittiötyypin osalta tehdään vielä loppuvuoden 2023 aikana, jotta varmistetaan valmistuskeittiöverkon kannalta toimivin ratkaisu. Koululle valmistuskeittiön muuttaminen palvelukeittiöksi vaikuttaisi alentavasti keittiön kokoon ja energiankulutukseen sekä henkilökunnan määrään, mutta logistisesti sillä ei ole vaikutuksia.

Rakennustekniset tavoitteet

Rakennustekniset tavoitteet on asetettu Turun kaupungin ohjeiden ja linjausten mukaisesti. Kasvatuksen- ja opetuksen palvelualue ja Tilapalvelut ovat aloittaneet tilakonseptoinnin, joiden linjauksia on hyödynnetty jo hankesuunnitteluvaiheen tilasuunnittelussa ja niiden valmistuessa jatkossa myös mm. tilavarusteluissa. Liikuntapalvelujen laatima liikuntasalikonseptointi on huomioitu hankesuunnittelussa mm. varustelun osalta. Rakennus- ja talotekniikkasuunnittelulle ja toteutukselle on laadittu tekniset ohjeet, jotka takaavat yhtäläisen ja samanarvoisen laatutason kaikille Turun kaupungissa valmistuville korjaus- ja uudisrakennushankkeille. Ilmastonmuutoksen hillinnän ohella myös ilmastonmuutokseen varautumisen toimenpiteet huomioidaan kaikessa suunnittelussa ja rakentamisessa erityisen huomion ollessa hulevesissä.

​Rakennuksen suunnittelu ja toteutus tehdään RTS Ympäristöluokituksen (neljä tähteä) vaatimuksia ja kriteereitä noudattaen. Hankesuunnitteluvaiheessa on asetettu hankkeelle alustavat kriteerit, jonka pohjalta jatkosuunnittelua ohjataan ja kehitetään. RTS-ympäristöluokitus on tarkoitettu rakennushankkeiden tilaajille, jotka haluavat rakentaa ympäristövastuullisesti. Ympäristöluokitusjärjestelmä on kehitetty Suomen oloihin ja siinä huomioidaan suomalaiset olosuhteet, lainsäädäntö ja kiinteistökannan monipuolisuus.

Rakennuspaikka ja tontinkäyttötutkielmat

Hankesuunnitelmavaiheessa tehtiin useita karkeita uudisrakennuksen tontinkäyttöluonnoksia (5 kpl), joilla tutkittiin laajentuvan koulun vaatiman rakennusmassan sijoittamista tontille sekä toiminnan sijoittamista rakennukseen, oppilaiden välituntimahdollisuuksia ja esimerkiksi huoltoyhteyksiä ja paikoitusratkaisuja ahtaalla tontilla.

Yhteenvetona todetaan, että tontille saatiin sijoitettua tilaohjelman mukaiset tilavaatimukset siten, että nykyistä kerroskorkeutta kasvatetaan ja tontin pinta-ala käytetään rakentamiseen lähes kokonaan. Välituntipihan mitoitus 520–600 oppilaalle (5 m2/oppilas) edellyttää kattopihojen käyttöä sekä puuttuvilta osin puiston puolelta rajattavaa tilaa.

​Huoltoyhteys Kaskenmäen päiväkodin kanssa tulee huomioida yhteisesti suunnittelussa ja kaavamuutoksessa. Pysäköinti molemmilla tonteilla tai koulun tontin puolella ja pelastustiet ovat suunniteltava yhteisvaikutteisesti. Saattoliikenteen vaikutus Luostarivuoren kadulla tulee jatkokehittää yhdessä kaupungin liikennesuunnittelun kanssa. Samppalinnan vuoreen vievien portaiden uusiminen on tärkeää huomioida osana koulutontin kulkuyhteyksien parantamisessa tontin korkeuserojen, turvallisuuden ja saavutettavuuden näkökulmasta. Huoltoyhteydet tontille ja mm. kattopihoille huomioitava suunnittelussa erityisesti.

Autopaikoituksen mitoitusperusteena käytetään Turun kaupungin linjausta siitä, että autopaikkoja tarjotaan sellaisille henkilöille, jotka joutuvat työpäivän aikana siirtymään muihin toimipisteisiin. Tarvittavat autopaikat osoitetaan tontille, jonne tulee teettää myös sähköautojen latauspisteitä asetusten vaatima määrä. Lisäksi tonteille osoitetaan vain tarvittavat LE- ja huoltopysäköintipaikat.

​Pyöräparkit tulee sijoittaa siten, että ne palvelevat tontin eri puolilta saapuvia oppilaita. Niiden mitoituksessa tulee huomioida vähintään Turun kaupungin rakennusjärjestyksen ohje polkupyöräpaikkojen määräistä sekä niiden katettavuutta. Pyörätelineiden tulee olla 50 % runkolukittavia. Hyvät pyörien säilytystilat edistävät pyörien käyttöä.

​Kaukolämpöputket nykyisen rakennuksen alla, niiden purkaminen ja uusien runkolinjojen asentaminen ja vaikutus naapurikiinteistöihin selvitettiin rakennuksen purkutyön takia. Kaukolämpö- ja -kylmän runkolinjaan sekä sähkön ja hulevesijärjestelmään liittyminen edellyttävät vaiheistusta ja aikatauluttamista koskien myös alueella olevia muita kiinteistöjä. Lämmönsaanti on turvattava kaikille niille kiinteistölle, jotka ovat nykyisen kaukolämpölinjan varassa purettaessa ja uusittaessa kaukolämpölinjaa.

Kaavamuutos

Asemakaavanmuutos perustuu kaupunginhallituksen päätökseen 4.4.2022 § 162, jolloin kaupunginhallitus päätti, että S:t Olofsskolanin tarveselvitys hyväksytään ja hanke toteutetaan S:t Olofsskolanin nykyiselle tontille ja että käynnistetään asemakaavan muutosprosessi osoitteessa Luostarinkatu 11.

​Asemakaavanmuutos mahdollistaa hankesuunnitelman mukaisen koulurakennuksen uudisrakentamalla. Kaava määrittelee laatutekijöitä ja vanhan miljöön säilytettäviä ominaisuuksia, joilla kunnioitetaan Luostarinkadun vanhaa koulumiljöötä.

​Hankesuunnitelmassa tehdyt tontinkäyttötutkielmat ve 1–5 ovat toimineet kaavamuutossuunnittelun lähtötietoina. Kaavamuutoksessa hankkeen massoittelun ohjaamisen pohjaksi esitetään ve 5 tehtyä tontinkäyttötutkielmaa.

Kustannukset

Hanke toteutetaan kaupungin tytäryhtiön (Kiinteistö Oy Turun Monitoimitilat) taseeseen. Hankesuunnitelmasta pyydetään käyttäjäosapuolen lautakunnan lausunto ennen päätöksentekoa.

​Tavoitehinta-arviolaskelmat on laskettu päivitetyn tilaohjelman ja tontille tehtyjen vaihtoehtotutkielmien perusteella. Laskelmissa huomioitiin kohteen erityisvaatimukset mm. kattopihojen rakentaminen välituntipihan käyttöön sekä louhintatarpeet. Kustannukset täsmentyvät kehitysvaiheessa hankkeen edetessä ja ne tarkistetaan kehitysvaiheen päätteeksi. Hankkeen kustannukset tuodaan uudelleen päätettäväksi, mikäli rakennuskustannusarvion vaihteluvälillä ei tulla pysymään huomioiden mahdollisen Indeksikorjauksen muutokset.

Hanke toteutetaan yhteistoiminnallisena hankkeena.

​Hankkeen toteutusta tutkittiin kahdella eri ratkaisumallilla.

Tilaohjelman mukaan, joka pitää sisällään tilat 600 oppilaalle, sekä tilaohjelmalla, joka pitää sisällään tilat 520 oppilaalle. Tilaohjelmien kokoero on n. 450brm².

​Kustannusvaikutusarvio vaihtoehtojen välillä on max. 1,3milj.€, kustannusarviohaarukan ollen:

​520 oppilaan toteutuksessa 33-35milj. € (alv 0 %).

600 oppilaan toteutuksessa 34-36milj. € (alv 0 %).

​Vaikka vertailussa tuleekin vaihtoehtojen välillä neliöissä säästöä, ei vaativalle paikalle rakennettavassa uudisrakennushankkeessa pakollisista kustannuksia luovista tekijöistä kuten mm. perustukset ja mahdollinen louhinta, talotekniset ratkaisut/ tekniikkatilat ja laitteet, piha-alueiden sekä toimintojen sovittamisen tuomat haasteet arvokkaaseen vanhaan koulumiljööseen, erikoistilat ja pakolliset toiminnan vaatimat palvelut kuten mm. keittiötilat, muutu ratkaisuehdotusten välillä miksikään. Eikä näistä näin synny kustannussäästöä.

​Tavoitehintalaskelmat on tehty Haahtela-indeksillä 104,6 (lokakuu 2023).

​Kustannusarvioon ei sisälly tonttia, rakennusaikaisia rahoituskuluja, kaavamuutostyötä, tilojen varustamista esim. irtokalusteita eikä tontin ulkopuolisia maa-alueita ja niihin liittyviä kuluja, jotka kaavamuutoksen yhteydessä ovat mahdollisia esim. välituntialueen osoittamisessa nykyisen kaavoitetun tontin ulkopuolelta.

​Nykyisen rakennuksen purkutyön kustannusarvio on n.1,5 M€ (alv 0 %).

​Vuokrakustannusarviot ovat tavoitehinta-arvioiden perusteella seuraavat:

​Vuokrakustannukset​

€/m2/kk​

n. 27,94 € - 29,62 €​

€/kk​

n. 234 000–257 000 €​

€/v​

n. 2,8–3,1 M€​

Kaopa​

vuokrattavat neliöt​

8.200–9.000 m2​

Varha​

vuokrattavat neliöt​

n. 167–185 m2​

Hoitovuokra sisältää kohteen lämmityksen, käytön ja huollon, ulkoalueiden hoidon ja jätehuollon.

​Infrakustannukset määritellään tilahankkeesta erillisenä kustannuksena.

​Taidehankinta toteutetaan Turun julkisen taiteen ohjelman​ mukaisesti yhteistyössä Museopalveluiden kanssa. Taiteellinen elementti toteutetaan joko rakentamisen aikana tai jälkikäteen. Uudisrakentamisen hinnasta rajataan taiteelliselle elementille 200.000 euroa.

​Tilapalvelut esittää 600 oppilaan rakennuskustannusarvion 34-36 M€ hyväksymistä. S:t Olofsskolan sijaitsee keskeisellä hyvin saavutettavalla paikalla keskellä kaupunkia. Vaikka väestö- ja oppilasennusteiden pohjalta ei voida täysin osoittaa tarvetta 600 oppilaan koulurakennukselle. Tulee hankkeessa huomioida, että koulu suunnitellaan palvelevan vuosikymmeniksi eteenpäin. Näin ollen pitkän ajan tarpeita on vaikea hahmottaa tarkasti tässä kohtaa. Koulun sijaitessa keskustassa voidaan luokkatilojen vajaakäyttötilanteissa esittää luokkatilojen palvelevan esimerkiksi muita keskustan varhaiskasvatus tai koulutarpeita. Kustannusvaikutus koko hankkeeseen on nyt osana uudisrakennushanketta rakennettaessa kohtuullisen pieni verraten siihen, että luokkatilat tukitiloineen tarvitaankin tulevaisuudessa. Silloin toteutus on mahdoton tai kustannus moninkertainen.

Aikataulu

Hankkeen aikataulu tarkentuu hankkeen edetessä. Jos hankesuunnitelma saadaan hyväksytettyä syksyllä 2023, on tavoitteena saada nykyisen tontin rakennuksen purkutyöt valmiiksi vuoden 2024 aikana. Tämä edellyttää ensin kaavaluonnoksen hyväksymistä, purkuluvan hakemista ja sen lainvoimaisuutta sekä kaukolämmön ja -kylmän runkolinjojen muutostöiden valmistumista. Hankkeen aikaisin arvioitu valmistumisajankohta on tällöin loppuvuodesta 2027. Kilpailutusvaihe, suunnittelu- ja toteutusvaihe edellyttää hankkeelta n. 3–3,5 vuotta. Väistötilojen vuokra-aika suhteessa kohteen valmistumiseen ja käyttöönottoon tulee huomioida ja tarkastaa vuokra-ajan jatkamisen mahdollisuudet.

Esitys

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen 2.11.2023:

​Asian jatkovalmistelussa tulee varmistaa, että rakennuksen käyttöaste saadaan korkeaksi ja että kaikkiin tiloihin saadaan toimintoja oikealla mitoituksella. asvatus- ja opetuslautakunnan tulisi siis esittää, mitä toimintoja kouluun sijoitetaan huomioiden, että rakennuksesta ja sen mitoituksesta tehdään suurempi kuin ennustettu ruotsinkielisten oppilaiden määrä edellyttäisi. Edelleen ennen hankesuunnitelman hyväksymistä tulee käydä Varsinais-Suomen hyvinvointialueen kanssa neuvottelu siitä, voisivatko oppilashuollon tilat sijaita tulevassa ruotsinkielisessä sote-keskuksessa vanhan Turunmaan sairaalan ympäristössä. Kaskenmäen tuleva sote-keskus sijaitsee koulun välittömässä läheisyydessä ja tarjoaa ruotsinkielistä sote-palvelua.

Liite 1S:t Olofsskolanin hankesuunnitelma 20.10.2023 liitteineen

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

Ehdotus​Kaupunginhallitus merkitsee hankesuunnitelman tiedoksi ja pyytää siitä lausunnot kasvatus- ja opetuslautakunnalta sekä liikuntalautakunnalta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kasopelk § 136

Kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalonen 7.11.2023:

 

Kasvatus- ja opetuslautakunnalle esitetään, että se antaisi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

 

”Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden edustajat ovat olleet aktiivisesti mukana hankesuunnitelman laadinnassa. Henkilöstöä ja oppilaskuntaa on tarpeen kuulla suunnittelu- ja rakentamistyön edetessä.

 

Hankesuunnitelma on mitoitettu St. Olofsskolanin tarpeille ja Arbetarinstituutin (Ruotsinkielisen työväenopiston) iltakäyttötarpeille. Koska opisto voi käyttää myös muissa koulurakennuksissa olevia tiloja, ei työväenopistolla ole lähtökohtaisesti tarvetta kuin kahteen toimistohuoneeseen, joita voidaan tarpeen mukaan myös käyttää yhdessä peruskoulun kanssa.

 

Hankesuunnitelma on mitoitettu 600 oppilaalle. Kuitenkin hankesuunnitelmassa kerrotaan, että koulun oppilasmäärä vuosina 2023-2031 vaihtelee 470-520 oppilaan välillä.

 

St. Olofsskolanissa on tällä hetkellä 517 oppilasta. Pääosa on ilmoittanut äidinkielekseen ruotsin, mutta joukossa on merkittävä määrä myös suomenkielisiä oppilaita (40). Vieraskielisiä on vain muutamia, koska kotoutuminen Turussa tapahtuu käytännössä vain suomen kielellä. Tässä tilanteessa ei ole tapahtunut mitään merkittävää muutosta ainakaan viimeisen 20 vuoden aikana.

 

Koulun oppilaista on turkulaisia 70 % ja toiseksi eniten on kaarinalaisia (21,3 %). Loput oppilaat tulevat eri puolilta Varsinais-Suomea tai he ovat usein sijoituslapsia muualta maasta. Pääosassa Varsinais-Suomen kuntia on niin vähän ruotsinkielistä väestöä, ettei heillä ole mitään edellytyksiä järjestää ruotsinkielistä koulutusta. Vain Kemiönsaaren kunta ja Paraisten kaupunki ovat pystyvät järjestämään ruotsinkielistä perusopetusta yläkoulutasolla. Kaarinan kaupunki järjestää kuntalaisilleen alakouluopetusta, mutta on ilmoittanut Turun kaupungille, että se haluaa tehdä vuosikymmeniä kestänyttä kouluyhteistyötä Turun kanssa. Tästä on saatu vahvistus tarveselvityksen käsittelyn yhteydessä.

 

Kaupunginhallitus on viimeksi 11.4.2023 käsitellyt sopimusta ruotsinkielisen opetuksen järjestämisestä. Kustannusten jaosta on pääpiirteissään sovittu siten, että Turku saa vieraskuntalaisesta oppilaasta kotikuntakorvauksen ja sen lisäksi lähettävän kunnan vastuulle jää oppilaan mahdolliset matkakulut, joita ympäristökunnista syntyy vääjäämättömästi, ja mahdolliset henkilökohtaiset avustajakulut. Investoinneista esim. koulurakennuksiin ei ole sovittu mitään, koska sisäisissä vuokrauksissa investointikustannukset siirtyvät sisäisiin vuokriin. Nykyisessä sopimusjärjestelyssä ei ole hallinnollista työtä, koska valtionvarainministeriö hoitaa kotikuntakorvauslaskutukset eikä yksittäinen kunta voi siitä kieltäytyä.

 

Turun saama kotikuntakorvaus jokaisesta St. Olofsskolanin ja muidenkin yläkouluikäisten vieraskuntalaisten osalta on 11 898 euroa vuodessa. Tosiasialliset menot St. Olofsskolanissa vuonna 2022 olivat 8 664 euroa. Erotusta syntyy kaikkiaan +3 234 euroa. Oletettavaa on, että tilavuokrien nousu uudisrakennuksessa nostaa oppilaan yksikkökustannusta, mutta siitäkin huolimatta, ne tulevat olemaan pikemminkin alle kuin yli 10 000 euroa, koska tilankäyttö samaan aikaan tehostuu. Joka tapauksessa Turun kaupunki jatkossakin hyötyy em. järjestelystä toiminnallisesti ja taloudellisesti.

 

Turku siis taloudellisesti on hyötynyt ko. järjestelystä. Lisäksi on todettava, että omaa oppilaspohjaa laajempi oppilasmäärä tarkoittaa pääsääntöisesti myös parempaa valinnaisainevalikoimaa, pätevämpää opettajakuntaa, parempia oppimistuloksia ja alempia yksikkökustannuksia.

 

Koulurakennusta toteuttaessa on tarpeen kiinnittää huomiota myös sen monikäyttöisyyteen. Liikuntatilojen iltakäyttö on turvattu näin keskeisellä paikalla todennäköisesti erittäin suurella käyttöasteella. Koska kaupungilta puuttuu paikka ruotsinkieliselle nuorisotilalle, olisi tarpeen vielä harkita, voisiko nuorisopalvelut hyödyntää ainakin osaa koulutiloista koulun toiminta-aikojen ulkopuolella. Koska myös Varsinais-Suomen hyvinvointialue suunnittelee ruotsinkielisten palvelujen keskittämistä Turunmaan sairaalan yhteyteen, tulisi hyvinvointialueelta varmistaa, minne St. Olofsskolanin oppilashuoltopalvelut halutaan keskittää. St. Olofsskolanista on matkaa Turunmaan sairaalaan 300 metriä ja jalan 4 minuutin kävelymatka yläkoululaiselle turvallista reittiä.

 

Kuten aiemmin on todettu, on perusteltua, että ainakin ruotsinkielinen työväenopisto voisi hyödyntää toiminnassaan rakennettavan koulun tiloja. Lisäksi koulun tiloja on tarpeen tarjota myös muille toimijoille. Koska myös Kaskenkadulla, St. Olofsskolanin naapuritontilla, on käynnistymässä päiväkodin peruskorjaus- ja laajennustyö, on osaltaan tarpeen pohtia toiminnallisia yhteistoimintamahdollisuuksia kuin myös jo toimivien Luostarivuoren koulun ja Luostarivuoren Lyseon lukion kanssa sekä Kaskenkadun päiväkodin kanssa.

 

Tontin rajallisen kapasiteetin vuoksi on juuri tässä tapauksessa syytä positiivisella tavalla tarpeen miettiä, millä tavoin katto- ja ympäröivää puistotilaa voidaan hyödyntää ulkoilun osalta. Tehdyt suunnitelmat ovat perusteltuja ja niitä tulee jatkosuunnittelussa edistää.

 

Lapsivaikutusten arvioinnin näkökulmasta yläkoulu sijoittuu samalla tontille kuin missä koulu ennen väistötilaa on sijainnut. Paikka on liikenteellisesti keskeisellä paikalla ja on sekä turkulaisten että lähikunnissa asuvien varsin vaivattomasti tavoitettavissa. Tärkeää on, että oppilaille tarjotaan mahdollisuus osallistua koulutilojen ja erityisesti ulkoilualueiden suunnitteluun ja että heitä kuullaan valmistelun edistyessä.

 

Yhteenvetona todettavissa, että:

 

-

koulun tosiasiallinen oppilasmäärä lienee maksimissaan juuri koulurakennuksen valmistumisen aikoihin ja on sen jälkeen lähtökohtaisesti laskeva ja

 

 

-

koulurakennuksen monikäyttöisyyden mahdollistamiseen on kiinnitettävä riittävästi huomiota.”

 

 

Liite 1                                  S:t Olofsskolanin hankesuunnitelma 20.10.2023 liitteineen

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää antaa kaupunginhallitukselle edellä olevan lausunnon.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Lisäksi kasvatus- ja opetuslautakunta totesi, että aistiesteettömyyteen on koulujen suunnittelussa kiinnitettävä erityistä huomiota.​

Päätös lisäyksen osalta tehtiin Elon Hartialan kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Jakelu

lausKaupunginhallitus
tpvKonsernihallinto, tilapalvelut


Liitteet:

Kh § 409
Liite 1:S:t Olofsskolanin hankesuunnitelma 20.10.2023 liitteineen

Kasopelk § 136
Liite 1:S:t Olofsskolanin hankesuunnitelma 20.10.2023 liit-teineen