Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kasvatus ja opetus 
Kasvatus- ja opetusjohtaja6502.06.2023 

4233-2023 (01 01 03)

Varhaiskasvatuksen perhepäivähoidon lähijohtajan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen 1.8.2023 lukien

Aluepäällikkö Pia Jokinen 19.5.2023:

 

Kaupunginvaltuusto on päättänyt 14.11.2022 §:ssä 232 käsitellessään vuoden 2023 talousarvioita seuraavasti: ”Selkeytetään varhaiskasvatuksen johtamisjärjestelmää.” Osana tätä prosessia tarkastellaan myös päiväkodin johtajien tehtäväkokonaisuuksia.

 

Perhepäivähoidon lähijohtajien osalta on käynnistetty oma prosessi ja lähijohtajien määrää vähennetään. Jatkossa lähijohtajia on kaksi ja perhepäivähoitajat siirretään näille lähijohtajille.

 

Perhepäivähoidon lähijohtaja Hanna Heikinmatti on toiminut Kaskenmäen päiväkodin johtajan vakanssilla ajalla 1.1. - 31.7.2023. Heikinmatti on toiminut päiväkodin vuorohoidon pedagogiikan kehittäjänä sekä osana johtamisen moniammatillista johtotiimiä. Kyseessä on ympärivuorokautinen päiväkoti, joka turvaa yhteiskunnan ja Turun toiminnan kannalta kriittisten alojen henkilöstön lasten pääsyn varhaiskasvatukseen ja mahdollistaa vanhemmille työssäkäynnin.

 

Vakanssinumero,

nimike ja vakanssin-

hoitajan nimi

Nykyinen vakanssi-

numero, perusyksikkö

ja toimipaikka

Vakanssinumero,

perusyksikkö ja toimi-

paikka 1.8.2023-

Vak.nro 363911

perhepäivähoidon

lähijohtaja

Hanna Heikinmatti

Päiväkodinjohtaja

vak.nro 361871

Läntisen alueen yhteinen

409680

Päiväkodinjohtaja

vak.nro 361871

Läntisen alueen yhteinen

409680

 

Heikinmattia esitetään siirrettäväksi virasta toiseen eli pysyvästi vuorohoidon päiväkodinjohtajaksi. Tehtävänä on toimia vuorohoidossa työskentelevien johtajien ja kasvatusyhteisön toiminnan kehittämisen ja arvioinnin pedagogisena tukena.

 

Hanna Heikinmattia on kuultu asiassa ja hän on antanut suostumuksensa asiaan.

 

Palvelualuejohtaja Vesa Kulmala 19.5.2023:

 

Puollan aluepäällikkö Pia Jokisen esitystä.

 

Kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalonen:

 

Päätös          Päätän, siirtää perhepäivähoidon lähijohtajan virkasuhteesta Hanna Heikinmatin päiväkodinjohtajan 361871 virkaan nykyisin palkka- ja virkasuhde-eduin.

 

Hanna Heikinmatti täyttää viran kelpoisuusvaatimukset.

 

 

 

Timo Jalonen

kasvatus- ja opetusjohtaja

 

Lisätietoja päätöksestä tarvittaessa antaa aluepäällikkö Pia Jokinen, puh. 050 313 2243.

 

Oikaisuvaatimusohjeet päätöspöytäkirjan liitteenä.

Jakelu

tiedKasvatus ja opetus, varhaiskasvatus
tiedKasvatus- ja opetuslautakunta
tiedKonsernihallinto, henkilöstöpalvelut
tpvKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat
mtpvGrönroos Anne
aoHeikinmatti Hanna
tpvJokinen Pia
tiedKulmala Vesa
tiedMerta Pentti
tpvMäki Elina