Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta10917.08.20221

873-2022 (07 02 01)

Iltakouluasiat

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 109

Kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalonen 15.8.2022:

 

Vuonna 1998 islantilaisnuoret joivat enemmän kuin ikätoverinsa yhdessäkään Euroopan maassa. Vuonna 2016 tulos oli päinvastainen: maan nuoriso oli Euroopan raitteinta. Muutos ei ole sattumaa, vaan tulosta pitkäjänteisestä työstä. Keinovalikoimaan kuului esimerkiksi kodin ja koulun yhteistyön lisääminen, naapurustojaan vahtivat vanhempainpartiot, yhteiset kotiintuloajat kaikille ja järkevää ja edullista harrastustoimintaa iltapäiviin. Menestystarinan resepti nimettiin mahtipontisesti Islannin malliksi.

 

Islannin mallista päätettiin hallitusohjelmassa edelleen kehittää Suomen malli, josta osaltaan on jalostunut oma paikallinen Turun malli.

 

Projektipäällikkö Rebekka Hermonen esittelee Lasten harrastustoiminnan Turun mallia.

 

Liite 1                                  Esitys

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsee esityksen tiedokseen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Projektipäällikkö Rebekka Hermonen oli kokouksessa esittelemässä asiaa.


Liitteet:

Kasopelk § 109
Liite 1:Esitys