Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta6725.04.20221

5044-2022 (12 01 02)

Koulutyön keskeyttäminen Turun kaupungin järjestämässä perusopetuksessa 3.5. - 9.5.2022

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 67

Kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalonen 21.4.2022:

 

Kunta-alan työ- ja/tai virkaehtosopimusten sopimusten piirissä ovat kuntien ja kuntayhtymien työntekijät ja viranhaltijat. Sopimusten voimassaolo päättyi 28.2.2022. Kunta-alan pääsopijajärjestöt ovat jättäneet maaliskuun aikana lakkovaroituksia, joissa lakkoja on kohdennettu suuriin kaupunkeihin, sairaanhoitopiireihin ja KT:n yritysjaoston jäseniin.

 

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö (JUKO) on jättänyt 14.4.2022 lakkovaroituksen viisipäiväisestä työnseisauksesta (3.5. - 9.5.2022) 10 kaupunkia koskien.

 

Suomen perustuslain 16 §:n mukaan jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Perusopetuslain 23 §:n mukaan lukuvuosi alkaa perusopetuksessa 1.8. ja päättyy 31.7. Lukuvuodessa on 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Opetukseen osallistuvalla on työpäivinä oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta, oppilaanohjausta sekä riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea heti tuen tarpeen ilmetessä (Perusopetuslaki 30 §)

 

Perusopetusasetuksen (7 §) mukaan lukuvuoden koulutyö päättyy viikon 22 viimeisenä arkipäivänä. Milloin opetusta ei pakottavasta syystä ole voitu järjestää työpäiviksi määrättyinä päivinä eikä opetussuunnitelman mukaisia tavoitteita voida muutoin saavuttaa, on menetetyt työpäivät korvattava lisäämällä työpäiviä enintään kuudella päivällä. Päätöksen opetuksen keskeyttämisestä ja pitämättä jääneiden päivien korvaamisesta tekee opetuksen järjestäjä (perusopetuslaki 23 § 3 mom., perusopetusasetus 7 §).

 

Työnantajan käsitys on, että koulujen miltei koko opetushenkilöstö menee lakkoon sen toteutuessa. Asian tarkempi selvittäminen ei ole mahdollista, eikä työnantajalle annetussa lakkoilmoituksessa ilmene henkilötasolla työtaistelupiiriin kuuluvat. Lakkopäivien järjestelyjä on tarkasteltu myös arvioimalla, millaisin toimenpitein kouluissa pystyttäisiin varmistamaan opetuksen toteuttaminen (esim. ryhmien yhdistämiset, teemapäivät, koulujen välinen yhteistyö, sijaisjärjestelyt). Selvityksessä on huomioitu myös lakon aikaisen opetuksen järjestämiseen liittyviä riskejä. Näitä ovat mm. fyysiseen ja psyykkiseen turvallisuuteen liittyvät riskit, opetussuunnitelman toteutumattomuus, opetuksen tuen tarpeiden toteutumattomuus, terveydellistä huomiota vaativien oppilaiden opetuksen ja tuen järjestämisen haasteet, valvontavelvollisuuksien toteutumattomuus ja vaikutukset muiden tukipalvelujen toteutumiseen.

 

Paikallinen neuvottelu lakkorajojen tarkentamisesta JUKO:n mahdollista lakkoa koskien on pidetty 30.3.2022 työnantajan ja ammattijärjestön kesken.

 

Opettajien ammattijärjestö (OAJ) on ilmoittanut Turun kaupungin perusopetuspalveluille, että opettajat eivät tee lakkopäiviin liittyviä etukäteis- ja jälkitöitä.

 

Myös JAU ry (Julkisen alan unioni) on ilmoittanut, että JAU:n jäsenet tekevät JUKO:n työtaistelun aikana vain oman työsopimuksen mukaisia tehtäviä (ns. neutraliteettiperiaate). Tämän ilmoituksen myötä koulunkäynninohjaajia ei voida esim. palkata opettajien sijaiseksi opetustehtäviin lakon ajalle tai velvoittaa huolehtimaan opettajille kuuluvista valvontatehtävistä.

 

Perusopetuksessa on yhteensä yli 14.000 oppilasta. Kaupungin perusopetuspalveluiden arvion perusteella opetuksen toteuttaminen lakon aikana ei ole mahdollista.

 

Koulutyön toteuttaminen ilman riittävää opetushenkilöstöä vaarantaa merkittävästi perusopetuslain 29 §:n mukaisen oppilaan oikeuden turvalliseen opiskeluympäristöön. Perusopetuksen palvelualueen arvion mukaan kouluissa työskentelisi lakkopäivien aikana liian vähän virkavastuullista henkilöstöä vastaamassa oppilaiden opetuksesta. Osassa perusopetuksen kouluissa ei olisi mahdollisesti yhtään opettajaa tai rehtoria, jolloin turvallisuuden varmistamisen kannalta olennaista oppilastuntemusta ei ko. kouluissa ole käytettävissä lainkaan.

 

Ilman riittävää, virkavastuussa olevaa opetushenkilöstöä opetusta ei voida toteuttaa opetussuunnitelman mukaisesti, opetuksen tuen tarpeita ei voida huomioida eikä kouluilla työskentelevä henkilökunta pysty lakkopäivien aikana huolehtimaan myöskään terveydellistä huomiota vaativien oppilaiden koulupäivien järjestelyistä.

 

Perusopetuksen palvelualue on arvioinut myös mahdollisuutta järjestää opetus lakkopäivien aikana sijaisrekrytoinnin, ryhmien tai koulujen yhdistämisten ja etäopetuksen avulla.

 

Ulkopuolisten sijaisten rekrytointi ei riitä kattamaan henkilökuntavajetta ja oppilastuntemus jää sijaisrekrytoinnin varassa joka tapauksessa heikoksi vaarantaen oppilasturvallisuuden. Ryhmien yhdistäminen ja koulujen kesken tehtävä yhteistyö (esim. oppilaiden siirtäminen toisiin kouluihin) ei lisää käytettävissä olevien opettajien määrää ja tuottaa lisähaasteita mm. järjestettäväksi tulevien kuljetusten kautta.

 

Perusopetuslain 20 a § 1 momentti mahdollistaa poikkeukselliset opetusjärjestelyt ja laajamittaisen etäopetuksen järjestämisen esimerkiksi oppilaan kotiin. Kyseinen perusopetuslain pykälä on laadittu vastaamaan koronaepidemiatilannetta varten ja on siten sidottu tartuntatautilakiin. Lakkopäivien osalta vastaavaa etäopetuksen järjestämisen mahdollisuutta ei ole.

 

Perusopetuksessa koulutyö voidaan joutua keskeyttämään erityisen pakottavasta syystä. Koulutyön keskeyttäminen rajaa oppilaan oikeutta opetukseen ja on siten viimesijainen vaihtoehto tilanteessa, jossa koulutyötä ei voi pakottavasta syystä jatkaa. Päätöksen oppilaiden koulutyön keskeyttämisestä tekee opetuksen järjestäjä. Normaaliin koulutyöhön tulee palata heti kun pakottava syy poistuu. Lakkopäivien aikana koulutyön keskeyttämiseen johtava pakottava syy on oppilasturvallisuuden merkittävä vaarantuminen.

 

Mikäli opetuksen järjestäjä tekee päätöksen koulutyön keskeyttämisestä, tulee harkittavaksi myös se, vaarantaako keskeyttäminen opetussuunnitelman mukaisten lukuvuoteen sidottujen tavoitteiden saavuttamisen oppilaiden opetuksessa.

 

Mikäli lakko toteutuu 3.5. - 9.5.2022, oppilaiden koulutyö keskeytyy viiden koulupäivän ajaksi. Tämä keskeytys ei vaaranna merkittävästi opetussuunnitelman mukaisten tavoitteiden toteutumista, vaan tavoitteet voidaan saavuttaa kokonaisvaltaisesti lukuvuoden päättymiseen mennessä. Asia tulee opetuksen järjestäjän uudelleen harkittavaksi, mikäli saman lukuvuoden sisälle tulee useampia koulutyön keskeyttämisiä.

 

Hallintosäännön mukaan kasvatus- ja opetuslautakunta vastaa varhaiskasvatuslain, lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain, perusopetuslain, lukiolain, ammatillisesta koulutuksesta ja vapaasta sivistystyöstä annettujen lakien mukaan kunnan monijäseniselle toimielimelle kuuluvista tehtävistä, mikäli ne eivät kuulu kaupunginhallituksen tai -valtuuston tehtäviin.

 

Edellinen lakko oli 6.4. - 7.4.2022. Koska lakko kesti vain kaksi päivää, voitiin lakon aikana toimia toisenlaisin järjestelyin. Nyt esillä olevan lakonaikaisista toimista on keskusteltu muiden kaupunkien edustajien kanssa, jotta on voitu löytää yhdenmukainen toimintamalli. Lukio- ja ammatillisessa koulutuksessa sekä opistoissa toimitaan lähi-, etä- tai itsenäisessä opiskelussa palvelualuejohtajien tekemien linjausten sekä rehtoreiden ja koulutuspäälliköiden antamien tarkempien ohjeiden perusteella.

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää, että Turun kaupungin järjestämän perusopetuksen oppilaiden koulutyö keskeytetään 3.5. - 9.5.2022, mikäli Julkisen alan koulutettujen neuvottelujärjestön (JUKO) lakko toteutuu.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKasvatus ja opetus, perusopetus
tpvSvenskspråkig fostran och undervisning
tpvJalonen Timo
tpvKjellman Liliane
tpvTuominen Tommi