Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta6125.04.20224

4892-2022 (12 00 00, 12 00 01)

Eräiden kuntien välisen erityisopetusta koskevan sopimuksen irtisanominen

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 61

Kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalonen 19.4.2022:

 

Turun kaupunki on tehnyt eräiden Turun seudun kuntien kanssa sopimuksen erityisopetuksen järjestämisestä Luolavuoren, Hannunniitun, Nummenpakan ja Katariinan kouluissa. Viimeisen vuosikymmenen aikana sopimuksen hyödyntämisen määrä on vähentynyt merkittävästi, koska vuoden 2009 useiden kuntaliitosten jälkeen yksittäiset kunnat ovat tulleet voimavaroiltaan suuremmiksi järjestämään itsenäisesti erityisopetusta. Myös lähikouluperiaatteen korostaminen on aiheuttanut sen, että yhä useampi kunta on perustanut pienryhmiä erityisen tuen oppilaiden opetuksen järjestämiseksi. Muiden kuntien hyvällä yhteistyöllä on myös päätetty ylläpitää Mylly-Antin koulua erityisen vaativan tuen oppilaille Raision toimiessa vetovastuukuntana asiassa, joten myös muilla kunnilla on kokemusta vaativankin erityisen tuen järjestämisessä.

 

Sopimus on eräiltä osin vanhentunut ja kaipaisi uudistamista erityisesti vuoden 2023 hyvinvointialuemuutoksen vuoksi. Kun sopimus on yhä enemmän menettänyt merkitystään, tulee sopimus irtisanoa ilman aikeita uudistaa sopimusta.

 

Sopimus voidaan irtisanoa heinäkuun 31. päivään mennessä, mutta sitä sovelletaan kuitenkin vielä 1.8. alkavan lukuvuoden ajan. Siten irtisanomisaika on lyhimmillään 1 vuosi ja 1 päivä.

 

Turussa on viimeisen 10 vuoden aikana pyritty vahvistamaan lähikoulujen edellytyksiä tarjota erityistä tukea oppilaille. Tätä on toteutettu lisäämällä peruskoulujen pienryhmiä ja vähentämällä keskitetyn palvelun koulujen (erityiskoulut) oppilasmääriä. Myös keskitetyn palvelun koulujen määrää on vähennetty yhdistämällä kouluja lähikouluihin. Tällä tavalla on toimittu myös muissa kunnissa.

 

Tällaisten muiden kuntien erityisen tuen oppilaiden määrä Turussa on siis koko ajan vähentynyt. Tällä hetkellä tällaisia oppilaita on 20. Turkuun lastensuojelullisin syin sijoitettuja lapsia sopimus ei koske.

 

Sopimus irtisanottaisiin siten, että uusia oppilaita Turun ulkopuolelta ei enää otettaisi 1.8.2023 alkavan lukuvuoden alusta lukien kuitenkin siten, että em. kouluissa jo olevat sopimuksen piirissä olevat oppilaat voisivat jatkaa peruskoulunsa loppuun sopimuksessa mainituin ehdoin.

 

Asiassa on kuultu turkulaisia rehtoreita 13.4.2022 ja varsinaissuomalaisten kuntien sivistystoimen johtajia 22.4.2022. Turkulaiset rehtorit puoltavat esitettyä muutosta. Samalla kannalla ovat myös alueen sivistysjohtajat.

 

Perusopetuslain lähtökohtana on, että kukin kunta vastaa alueella asuvien peruskouluikäisten opetuksen järjestämisestä (4 §). Perusopetusta suunniteltaessa, järjestettäessä ja siitä päätettäessä on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu (POL 3a §). Lapsen etu pääasiassa on, että opetuksen järjestämisessä voidaan toteuttaa lähikouluperiaatetta (kaikille yhteinen koulu), jossa lasta ei siirrettäisi muualle kuin oman asuinalueensa kouluun. Tarvittavat tukipalvelut on järjestettävissä myös muualle kuin Turkuun.

 

Sopimuksen irtisanomisen jälkeen Turun kaupunki edelleen vastaisi:

 

1. sairaalakoulusta ja sen nivelvaiheluokista

2. perusopetuksen valmistavasta opetuksesta

3. kansainvälisestä koulusta ja

4. pääosasta ruotsinkielisestä koulutuksesta.

 

Edelleenkin Turun kaupungilla olisi merkittävä rooli laajojen ja laadukkaitten koulutuspalveluiden turvaajana Turun seudulla.

 

Sopimus tulisi Turun kaupungin toimesta irtisanoa lukuvuoden 2021 - 2022 aikana.

 

Asia kuuluu kaupunginhallituksen toimivaltaan.

 

Liite 1                                  Voimassa oleva sopimus

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että se irtisanoisi liitteenä 1 olevan sopimuksen edellä esitetyllä tavalla.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginhallitus


Liitteet:

Kasopelk § 61
Liite 1:Voimassa oleva sopimus