Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kasvatus ja opetus, itäinen varhaiskasvatusalue 
Aluepäällikkö220.04.2022 

4839-2022 (05 10 00)

Integroidun erityisryhmän perustaminen Piinokan päiväkotiin

Aluepäällikkö Anu Oksanen 14.4.2022:

 

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden hallinnon järjestämispäätöksen § 6, kasvatus- ja opetusjohtaja 22.12.2021 § 209 mukaan varhaiskasvatuksen palvelualueen aluepäällikkö päättää uuden varhaiskasvatuksen toimintamuodon käynnistämisen tai lopettamisen alueensa toimintayksikön osalta.

 

Alueellisia integroituja ryhmiä pyritään sijoittamaan eri puolille kaupunkia tarpeiden mukaan. Turun varhaiserityiskasvatuksen asiantuntijat ovat arvioineet integroitujen ryhmien sijoittumista alueellisesti.

 

Varissuon alueella ei ole yhtään integroitua ryhmää, joten Pääskyvuoresta lakkautettavan ryhmän siirtäminen Piinokankadun päiväkotiin on perusteltua.

 

Uuden ryhmän toiminnan aloittamisesta tiedotetaan sekä huoltajia että henkilöstöä.

 

Päätös          Päätän, että alueellinen integroitu erityisryhmä aloittaa toimintansa Piinokankadun päiväkodissa.1.8.2022 alkaen.

 

 

 

 

Anu Oksanen

Aluepäällikkö

 

 

 

Jakelu

tiedKasvatus- ja opetuslautakunta
tiedJalonen Timo
tiedKanninen Kirsi
tiedKulmala Vesa
tiedLatvala Inkeri
tpvLeppänen Satu
tpvPeltonen Jarna
tiedSuominen Hanna
tiedTanhuanpää Taina
mtpvTöykkälä Satu