Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta14206.10.20214

9740-2020 (02 02 00, 00 01 02, 02 02 02)

Kolmannen osavuosikatsauksen raportointi kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden/kasvatus- ja opetuslautakunnan osalta

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 142

Kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalonen 1.10.2021:

 

Kolmannen osavuosikatsauksen tiedot annetaan tammi-syyskuun tietojen pohjalta, ja samassa yhteydessä laaditaan tilinpäätösennuste vuoden 2021 osalta.

 

Ennusteen laatimista jonkin verran haittaa talousraportoinnin edelleen jatkuva järjestelmän vaihdoksesta johtuva puutteellisuus.

 

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden arvio toisen osavuosikatsauksen osalta oli, että ylitystä voisi olla kaikkiaan 5,9 miljoonaa euroa. Ylitysennuste piti sisällään purkamatta olleen palkankorotusvarauksen, josta kaupunginvaltuusto teki päätöksen 20.9.2021 § 217. Varauksen purku pienensi ylitysennustetta runsaat 3,3 miljoonaa euroa.

 

Uuden ennusteen mukaan nettomenot ovat edelleen ylittymässä 2,6 miljoonaa euroa. Kuitenkin kaupunginvaltuusto hyväksyessään vuoden 2021 talousarvion linjasi, että kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden talousarviossa tulee lisäksi ottaa huomioon maksuttomasta toisesta asteesta aiheutuvat menot. Näiden yhteismäärä on 1,1 miljoonaa euroa. Lisäksi ennakoimattomat tilavuokrat nostavat menoja 1,5 miljoonaa euroa. Kaupunginvaltuusto piti tärkeänä, että kasvatuksen ja opetuksen talousarvion tulisi ottaa huomioon maksutuloperusteiden muuttuminen, jonka vaikutus on talousarviota heikentävä. Koska samalla työllisyystilanne on merkittävästi parempi, on tämä lisännyt maksutuloja. On varsin mahdotonta tässä vaiheessa esittää, mikä näiden kahden kokonaisvaikutus on ollut. Varhaiskasvatuksen palvelualueella arvioidaan, että toimintatulot alenevat, mutta yksityiskohtaisen määrän esittäminen on vaikeaa.

 

Toimintatulot

 

Maksutuottojen sekä tukien ja avustusten osalta tilanne näyttää arvioitua paremmalta, mutta myyntituottojen osalta arvioitua huonommalta. Kokonaisuutena toimintatuotot ovat varsin lähellä talousarviossa esitettyä lukua.

 

Toimintamenot

 

Toimintamenojen osalta henkilöstökulut ovat toteutumassa korjatun talousarvion mukaisesti. Myös palveluiden ostot ja avustukset ovat toteutumassa pääpiirteissään ennakoidusti. Sen sijaan kokonaisuus aineet, tarvikkeet ja tavarat ovat ylittymässä. Tässä selittävänä tekijänä on maksuttomasta toisesta asteesta aiheutuvien kulujen kasvaminen, joita ei ole ylipäätään otettu huomioon vuoden 2021 talousarvioesityksessä. Myös muihin toimintakuluihin kuuluvien vuokrien osalta on tapahtunut merkittävästi ennakoimatonta nousua, koska erityisesti perusopetuksessa on jouduttu siirtymään väistötiloihin talousarvion laatimisen jälkeen.

 

Yksittäiset palvelualueet ovat myös varsin hyvin pysyneet niille asetetuissa taloudellisissa tavoitteissa.

 

Investointiosa

 

Investointimenoissa toteuma on 2,3 miljoonaa euroa, joka on 37,5 % talousarviosta. Tämänhetkisen näkemyksen mukaan menot eivät tule ylittymään.

 

Henkilötyövuosien osalta ennuste on edelleen 3 822, eikä sen osalta ole odotettavissa muutoksia.

 

Koronatilanne on jonkin verran vaikuttanut tilanteeseen, mutta pääsääntöisesti saadut korona-avustukset ja niiden käyttö on nähtävissä yhteisten palveluiden kokonaisuudessa. Koronaa lukuun ottamatta toimintaympäristössä ei ole tapahtunut muita merkittäviä muutoksia kuin että erityisesti perusopetuksessa oppilasmäärä on kasvanut noin 200 oppilaalla keväästä 2021.

 

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus esittää, että 3. osavuosikatsauksen käsittelyn yhteydessä kasvatus- ja opetuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle, että sen tekemän linjausten mukaisesti kasvatus- ja opetuslautakunnan vastuualueelle osoitetaan 1,1 miljoonaa euroa maksuttoman toisen asteen kustannusten kattamiseksi ja 1,5 miljoonaa euroa sisäisten vuokrien kattamiseksi.

 

Lisäksi on todettavissa, että näiden kaupunginvaltuuston aiemmin tekemien linjausten perusteella kasvatus- ja opetuslautakunnan talousarvio on siinä määrin tasapainossa, että muita taloudenpitoon liittyviä tasapainotustoimenpiteitä ei tarvitse toteuttaa kuin sellaista tiukkaa taloudenpitoa, jota aikaisemminkin on palvelukokonaisuudessa toteutettu.

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuuston tekemän linjausten mukaisesti kasvatus- ja opetuslautakunnan vastuualueelle osoitetaan 1,1 miljoonaa euroa maksuttoman toisen asteen kustannusten kattamiseksi ja 1,5 miljoonaa euroa sisäisten vuokrien kattamiseksi.

 

Muilta osin kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsee asian tiedokseen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginhallitus
tpvKonsernihallinto, talousohjaus