Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta12401.09.202112

593-2021 (07 02 01)

Ilmoitusasiat

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 124

Kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalonen 10.8.2021:

 

1.

Opetus- ja kulttuuriministeriö ehdottaa valtion vuoden 2022 talousarvioesitykseen hallinnonalalleen 7,3 miljardia euroa, mikä on 165 miljoonaa euroa enemmän kuin kuluvan vuoden varsinaisessa talousarviossa.

 

 

 

 

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön budjettiehdotus on valmisteltu keväällä, ja se tuli julkiseksi 13. elokuuta valtiovarainministeriön annettua oman ehdotuksensa valtion talousarvioksi. Hallituksen talousarvioesityksestä 2022 päätetään budjettiriihessä 7.-8. syyskuuta.

 

Hallituskaudella keskeisenä tavoitteena on nostaa koulutus- ja osaamistasoa kaikilla koulutusasteilla, kaventaa osaamiseroja ja lisätä koulutuksellista tasa-arvoa. Lisäksi tavoitteena on lisätä luovien alojen työpaikkoja ja parantaa kulttuuripalvelujen saavutettavuutta. Tavoitteena on turvata lasten ja nuorten hyvinvointi, vähentää syrjäytymistä ja vahvistaa osallisuutta sekä lisätä liikunnallista aktiivisuutta. Ministeriön hallinnonalan tavoitteilla ja toimilla on keskeinen merkitys henkisen hyvinvoinnin ja kriisinkestävyyden edistämisessä.

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön talousarvioesityksessä varhaiskasvatukseen, esi- ja perusopetukseen sekä vapaaseen sivistystyöhön ehdotetaan 883 miljoonaa euroa, ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen 1 276 miljoonaa euroa ja korkeakouluopetukseen ja tutkimukseen 3 399 miljoonaa euroa.

 

Perusopetuksen laatu- ja tasa-arvo-ohjelmaan ehdotetaan 60 miljoonaa euroa ja varhaiskasvatuksen laatu- ja tasa-arvo-ohjelmaan 80 miljoonaa euroa, kun otetaan huomioon hallituksen tulevaisuusinvestointeihin liittyvä 30 miljoonan euron lisäys. Varhaiskasvatukseen sopivaa tuen mallia kehitetään ja tukeen on varattu 15 miljoonaa euroa pysyvää rahoitusta vuodesta 2022 lukien. Vapaassa sivistystyössä maahanmuuttajien kotouttamiskoulutukseen ehdotetaan lisäystä viisi miljoonaa euroa vuosittain. Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelujen vahvistamista perusopetuksessa ja toisella asteella jatketaan. Palveluihin kohdennettavaa rahoitusta ehdotetaan nostettavaksi 20 miljoonaan euroon vuonna 2022.

 

Toisen asteen koulutuksen valtionosuusrahoitusta esitetään lisättäväksi kustannustason nousua vastaavasti. Oppivelvollisuuden laajentamisen ja maksuttoman toisen asteen toimeenpanoa jatketaan. Uudistukseen esitetään 65 miljoonaa euroa. Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelujen vahvistamista jatketaan. Osana hallituksen tulevaisuusinvestointeja lukiokoulutuksen laatu- ja saavutettavuusohjelmaan esitetään 10 miljoonaa euroa.

 

Ammatillisen koulutuksen uudistuksen toimeenpanoa jatketaan. Opettajien ja ohjaajien palkkaamiseen ehdotetaan osana hallituksen tulevaisuusinvestointeja 70 miljoonan euron lisärahoitus. Oppisopimuskoulutuksen koulutuskorvauksen uudistamista koskevaan kokeiluun ehdotetaan viisi miljoonaa euroa. Hoitajamitoituksen muutokseen vastaamiseksi uusien lähihoitajien koulutukseen esitetään 43 miljoonaa euroa.

 

Lukion uusien 1.8.2021 käyttöön otettujen opetussuunnitelmien toimeenpanon tukemista jatketaan. Lukiokoulutuksen laatukulttuuria vahvistetaan laatu- ja saavutettavuusohjelmalla. Lukiokoulutuksen laatu- ja saavutettavuusohjelma tukee hallituksen keskeisten koulutuspoliittisten uudistusten, kuten oppivelvollisuuden laajentamisen ja jatkuvan oppimisen uudistuksen toimeenpanoa.

 

 

2.

Kaupunginvaltuusto päätti 23.8.2021 valita Piia Elon kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden apulaispormestariksi toimikaudekseen.

 

 

 

 

Valitun apulaispormestarin toimikausi jatkuu siihen saakka, kunnes uusi apulaispormestari on valittu.

 

 

3.

Kaupunginvaltuusto päätti 23.8.2021, että kasvatus- ja opetuslautakuntaan valitaan 12 jäsentä ja lautakunnan kaikille 13 jäsenelle henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudeksi 2021-2025 sekä nimetään varsinaisiksi jäseniksi valituista lautakunnalle varapuheenjohtaja seuraavasti:

 

 

 

 

 

 

Jäsen

Varajäsen

(Piia Elo, apulaispormestari, pj.)

Rosamari Rissanen

Kaija Hartiala, vpj.

Jaana Kiviluote

Soili Norro

Niko Kivimäki Wilders

Terhi Vörlund-Wallenius

Helen Honkasaari

Timo Furuholm

Risto Rinne

Anna Mäkipää

Selmi Holopainen

Miika Tiainen

Joni Petteri Lähteenmäki

Johanna Forss-Lähdesmäki

Mari Birgit van Den Berg

Santeri Vuori

Jani Rusi

Alvar Euro

Mimmi Ruusunen

Kai Sorto

Hannele al-Hamzawi

Janne Salakka

Jussi Tuimala

Aino Marjamaa

Alli Koskimäki

 

 

 

4.

 

 

 

 

Kaupunginvaltuusto päätti 23.8.2021, että kasvatus- ja opetuslautakunnan suomenkieliseen jaostoon valitaan 11 jäsentä ja heille kullekin henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudeksi 2021-2025 sekä nimetään varsinaisiksi jäseniksi tai varajäseniksi valituista jaoston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja seuraavasti:

 

 

 

Jäsen

Varajäsen

Anna Mäkipää, pj. (kausi 2021-2022)

Selmi Holopainen

Timo Furuholm, pj (kausi 2022-2025)

Risto Rinne

Aino Marjamaa, vpj.

Alli Koskimäki

Rosamari Rissanen

Mari Birgit van Den Berg

Joni Lähteenmäki

Miika Tiainen

Jani Rusi

Santeri Vuori

Jaana Kiviluote

Alvar Euro

Hannele al-Hamzawi

Ritva Andersson

Mimmi Ruusunen

Kaija Hartiala

Jussi Tuimala

Janne Salakka

Niko Kivimäki Wilders

Soili Norro

 

 

 

5.

 

 

 

 

Kaupunginvaltuusto päätti 23.8.2021, että kasvatus- ja opetuslautakunnan ruotsinkieliseen jaostoon valitaan 11 jäsentä ja heille kullekin henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudeksi 2021-2025 sekä nimetään varsinaisiksi jäseniksi tai varajäseniksi valituista jaoston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja seuraavasti:

 

 

 

Jäsen

Varajäsen

Terhi Vörlund-Wallenius, pj.

Helen Honkasaari

Jonas Heikkilä, vpj.

Niklas Vaulanen

Markus Blomquist

Jerker Björkqvist

Cecilia Achrén

Rosanna Blomster

Anna-Karin Tötterman

Johan Werkelin

Nana Blomqvist

Anna Funck

Branko Lampi

Juuso-Matias Maijanen

Camilla Kronqvist

Annukka Maunula

Alexis Vartiainen

Marit Holmberg

Pekka-Juhani Elomaa

Mikko Aalto

Pia-Maria Gardberg

Erika Halonen

 

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää merkitä ilmoitusasiat tiedokseen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.