Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta2810.02.202115

593-2021 (07 02 01)

Ilmoitusasiat

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 28

Toimialajohtaja Timo Jalonen 5.2.2021:

 

1.

Kaupunginhallitus päätti 1.2.2021, ettei se ota käsittelyynsä kasvatus- ja opetuslautakunnan 20.1.2021, ruotsinkielisen jaoston 26.1.2021 eikä varhaiskasvatus- ja perusopetusjaoston 26.1.2021 pöytäkirjoja.

 

 

 

 

2.

Opetus- ja kulttuuriministeriö 28.1.2021: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja opetus- ja kulttuuriministeriö ovat antaneet suosituksen siitä, että lukioiden perinteisiä penkinpainajaisia ei järjestettäisi koronavirusepidemian aikana. Vanhojen tansseja ja muita juhlallisuuksia tulisi siirtää myöhempään ajankohtaan huomioiden epidemiatilanne.

 

 

 

 

 

 

 

Penkinpainajaisten ja vanhojen tanssien perinteelle on suosituksen mukaan hyvä pyrkiä löytämään korona-aikaan sopivia terveysturvallisia toteutustapoja.

 

Suosituksen tarkoitus on tukea lukiokoulutuksen järjestäjiä toteuttamaan opetusta ja muuta oppilaitosten tiloissa järjestettävää toimintaa turvallisesti koronaepidemian aikana. Suositusta noudattamalla voidaan vähentää tartuntariskiä oppilaitoksissa sekä turvata ylioppilastutkinnon suorittaminen.

 

Ikäryhmäkohtainen tarkastelu osoittaa, että lukioikäiset opiskelijat kuuluvat joukkoon, jossa koronavirusinfektion ilmaantuvuus on huomattavasti korkeampi kuin muissa ikäryhmissä, eli virus kiertää aktiivisesti juuri nuoressa aikuisväestössä. Tämän ikäryhmän kokoontumisiin liittyy siten kohonnut riski tartunnoille.

 

Turun kaupunki päätti perua penkinpainajaiset jo aiemmin, ja vanhojen tanssit on siirretty pidettäväksi 12.5.2021, mikäli olosuhteet sen sallivat.

 

 

3.

Opetus- ja kulttuuriministeriö 29.1.2021: Ministeriö on avannut valtionavustushaun koulutuksellisen tasa-arvon vahvistamiseksi varhaiskasvatuksessa, esi- ja perusopetuksessa. Hakuaika päättyy 11.3.2021.

 

 

 

 

 

Avustusta on haettavissa vuosille 2021-2022 yhteensä 67 200 000 euroa, josta enintään 42 600 000 euroa esi- ja perusopetuksessa ja enintään 24 600 000 euroa varhaiskasvatuksessa.

 

Tasa-arvoavustus on tarkoitettu varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen toimintakulttuurin muutoksen, inkluusion, oppimisen ja hyvinvoinnin, tasa-arvoisuuden, yhdenvertaisuuden, vuorovaikutuksen ja lähikouluperiaatteen vahvistamiseen. Lisäksi vahvistetaan oppilaan opetuksen järjestämisen kannalta välttämätöntä ja riittävän varhaista tukea.

 

Avustukset ovat osa Oikeus oppia –ohjelmaa, jossa kehitetään laatua ja tasa-arvoa varhaiskasvatuksessa yhteensä 125 miljoonalla eurolla ja esi- ja perusopetuksessa 188 miljoonalla eurolla vuosina 2020-2022.

 

Esi- ja perusopetuksen kehittämiseen tarkoitettua valtion erityisavustusta voidaan käyttää opettajien palkkaamiseen samanaikaisopettajiksi, ryhmien jakamiseen tai jakotunteihin ja avustajien palkkaamiseen.

 

Varhaiskasvatuksen kehittämiseen tarkoitettua valtion erityisavustusta voidaan käyttää lisähenkilöstön palkkaamiseen (varhaiskasvatuksen opettaja, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, varhaiskasvatuksen sosionomi, lastenhoitaja tai avustaja) tai lapsiryhmien kokojen pienentämiseen.

 

 

4.

Opetus- ja kulttuuriministeriö 3.2.2021: Oppivelvollisuuslaki tulee voimaan elokuussa 2021. Hakeutumisvelvoitetta koskevat säännökset astuivat voimaan 1.1.2021. Hakeutumisvelvoite tarkoittaa, että kaikki keväällä perusopetuksen päättävät hakeutuvat toisen asteen koulutukseen yhteishaussa 23.2. - 23.3. tai muulla tavoin.

 

 

 

 

 

 

 

Jatkossa oppivelvollisuus päättyy, kun nuori täyttää 18 vuotta tai kun hän tätä ennen suorittaa toisen asteen tutkinnon (ylioppilastutkinto tai ammatillinen tutkinto). Oppivelvollisuusuudistuksen myötä toisen asteen opinnoista tulee laajennetun oppivelvollisuuden piiriin kuuluville maksuttomia. Ensimmäisinä laajennetun oppivelvollisuuden piiriin pääsevät tänä keväänä peruskoulunsa päättävät nuoret.

 

Oppivelvollisen on hakeuduttava ennen perusopetuksen viimeisen vuosiluokan päättymistä toisen asteen koulutukseen, nivelvaiheen koulutukseen tai muuhun oppivelvollisuuden piiriin kuuluvaan koulutukseen. Oppivelvollinen voi hakeutua koulutukseen valtakunnallisten hakumenettelyiden kautta (yhteishaku) tai muutoin.

 

Yhteishaku tapahtuu Opintopolku.fi -verkkopalvelussa. Yhteishaun ajankohta tänä vuonna on 23.2. - 23.3. Samaan aikaan järjestetään haku perusopetuksen jälkeiseen valmistavaan koulutukseen ja vaativana erityisenä tukena järjestettävään ammatilliseen koulutukseen.

 

Jos oppivelvollinen ei saa opiskelupaikkaa yhteishaussa, hakeutumisvelvollisuus jatkuu niin kauan kunnes oppivelvollinen saa koulutuspaikan. Uuden lain myötä jokaiselle peruskoulun päättävälle osoitetaan opiskelupaikka nivelvaiheen koulutuksessa, jos oppivelvollinen ei muutoin saa opiskelupaikkaa.

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät talven ja kevään aikana webinaareja koulutuksen järjestäjille sekä peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten opettajille ja opinto-ohjaajille oppivelvollisuudesta ja hakeutumisesta toiselle asteelle.

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää merkitä ilmoitusasiat tiedokseen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.