Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta420.01.20214

609-2021 (02 08 00, 10 03 02)

Wäinö Aaltosen koulun tilaelementin laajennus

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 4

Toimitilapäällikkö Minna Juselius ja asiakasvastaava Sini Ekman 7.1.2021:

 

Taustaa

 

Kukolan päivähoitoyksikön kolme esiopetusryhmää toimivat Wäinö Aaltosen koulun yhteydessä. Esiopetuksessa on 49 lasta. Esikoulun tiloina on toiminut elokuusta 2018 alkaen siirtoelementtirakennuksen kolme luokkatilaa. Väistötilat otettiin käyttöön, kun Ylikylän kirjastorakennuksen käytöstä jouduttiin luopumaan. Siirtoelementtirakennusten tarve jatkuu vielä noin kahden vuoden ajan, kunnes Ylikylän korvaava uudisrakennus valmistuu.

 

Ympäristöterveys teki esikoulun tiloihin tarkastuskäynnin 23.11.2020. Tarkastusraportissa todettiin: ”Koska tilat eivät ole riittävät 49 lapsen esiopetuksen ja sitä täydentävän varhaiskasvatuksen tarpeisiin, ryhdytään välittömiin toimenpiteisiin lisätilojen käyttöönottamiseksi.” Ympäristöterveys tarkastelee esikoulun tilamääräyksiä varhaiskasvatuslain puitteissa, sillä esiopetuksen lisäksi lapset osallistuvat päivän aikana täydentävään varhaiskasvatukseen. Näin ympäristöterveys vaatii esikoululaisille kyseisiin tiloihin lisää jako- ja wc-tiloja sekä vesipisteitä.

 

Koulun kanssa on selvitetty mahdollisuutta järjestellä tiloja niin, että voitaisiin selvitä ilman lisätilahankintaa. Tämän avulla ei kuitenkaan ole löytynyt toivottua ratkaisua.

 

Lisävuokraus

 

Rakennuksen omistaa Cramo Adapteo Oy. Tilapalvelut on pyytänyt tarjousta tarvittavista lisätiloista (pohjakuvat liitteenä). Rakennuksen laajentaminen yhdellä luokkatilalla sekä eteis- ja wc-moduulilla toisi lisäneliöitä yhteensä 87,5 m², ja niiden lisävaikutus vuokraan olisi 2 618,54 €/kk. Vuokrakustannus muodostuu sisäisen vuokran periaatteiden mukaisesti, ja siinä ei ole mukana mahdollisia ennakoimattomia lisäkustannuksia.

 

-

vuokra

835 €/kk

-

 

muutostyö

 

1 594,75 €/kk (Adapteon rakennus-, purku- ja kuljetuskust. jyvitettynä 24 kk)

-

siivous

154,05 €/kk

-

hallinnointi

14,44 €/kk

-

vuosikorjausraha

20,30 €/kk

 

Tilalaajennus tulisi toteuttaa mahdollisimman pian.

 

Liite 1                                  Wäinö Aaltosen koulun lisätilat

 

Toimialajohtaja Timo Jalonen 8.1.2021:

 

Edellä esitetty hanke tulisi toteuttaa siten, että tilat olisivat käytettävissä 1.8.2021.

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää hyväksyä lisätilojen vuokrauksen ja sitoutuu enintään 3 000 € kuukausivuokraan 1.8.2021 alkaen enintään 30.6.2023 asti.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Toimitilapäällikkö Minna Juselius oli kokouksessa etäyhteydellä vastaamassa kysymyksiin.

Jakelu

tiedKonsernihallinto, sivistystoimialan talouden toimialapalvelu
tpvKonsernihallinto, tilapalvelut
tiedSivistystoimiala, perusopetus
tiedSivistystoimiala, varhaiskasvatus
tiedEkman Sini
tiedJuselius Minna


Liitteet:

Kasopelk § 4
Liite 1:Wäinö Aaltosen koulun lisätilat