Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta18025.11.20207

633-2020 (05 10 00)

Selvitys leikkipuistotoiminnasta

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 180

Palvelualuejohtaja Vesa Kulmala ja aluepäällikkö Virpi Kariluoma 16.11.2020:

 

Avoimen varhaiskasvatuksen tilannekatsaus

 

Kasvatus- ja opetuslautakunnalle on tuotu tiedoksi avoimen varhaiskasvatuksen tilanne kokouksessa 22.1.2020 § 9.

 

Tilannekatsauksessa tuli esille se, että leikkipuistotoiminnan ja kerhotoiminnan kysynnän väheneminen on selvästi nähtävissä. Ohjattua toimintaa järjestettiin vielä viisi vuotta sitten 26 leikkipuistossa, tarkasteluaikana käytössä on enää 19 leikkipuistoa. Asiakaskunta on siirtynyt osittain muihin avoimiin varhaiskasvatuspalveluihin, kerhoihin ja avoimiin päiväkoteihin sekä perhekerhoihin. Myös viisivuotiaiden maksuton varhaiskasvatus on vaikuttanut asiakaskuntaan jonkin verran. Yleisesti leikkipuistoa käyttävät lapset ovat pääosin 1,5-3 v. täyttäneitä, alueellisia eroja on jonkin verran.

 

Samassa yhteydessä lautakunta linjasi seuraavasti:

 

”Ryhmän koon tulee perustua varhaiskasvatuksen lainsäädäntöön. Kerhotoiminnassa voi olla 8-14 lasta ryhmässä. Leikkipuistotoiminnassa ryhmän koko on 8-21 lasta. Ryhmän kokoon vaikuttaa lapsen ikä, alle tai yli 3-vuotias lapsi, kuten päiväkodeissa.

 

Mikäli kyseisten palveluiden kysyntä jatkaa vähenemistä, käyttöä seurataan puolivuosittain. Mikäli lasten määrä jää tarkastelujaksolla keskimäärin alle 8 lapseen, toimipiste suljetaan. Tarkastelujaksot ovat syyskuu-joulukuu sekä tammikuu-toukokuu.

 

Yksittäisen toiminnan lopettamisesta toimintayksikössä päättää sivistystoimialan hallinnon järjestämispäätöksen mukaan aluepäällikkö.”

 

Lasten määrät

 

Leikkipuistotoiminnassa kirjoilla olevien lasten määrät vuosilta 2019 - 2020 ovat liitteessä 1. Osassa puistoista on hyvin vähän käyttäjiä.

 

Toiminta on maksullista huoltajille. Leikkipuisto- ja kerhotoiminnasta peritään kuukaudessa 27 euroa, mikäli palvelua tarvitaan enintään 15 tuntia viikossa, ja 23 euroa, mikäli palvelua tarvitaan enintään 10 tuntia viikossa. Tuloja saadaan vuositasolla n. 50 000 euroa.

 

Henkilökunnasta

 

Jokaisessa leikkipuistossa on toiminta-aikana aina kaksi työntekijää. Toiminta-aika on aamupäivällä. Suurin osa henkilökunnasta tekee osa-aikaisesti työtä. On myös työntekijöitä, jotka tekevät päiväkodeissa iltapäivisin esimerkiksi laitoshuollon tehtäviä. Työntekijöitä on yhteensä 38, joista 10 on määräaikaisessa työsuhteessa. Vuositasolla henkilöstömenot ovat noin 600 000. Muut menot ovat hyvin vähäisiä, suurin menoerä on sähkö, sekin vain alle 6 000 euroa vuositasolla.

 

Liite 1                                  Lasten määrä leikkipuistoittain

 

Toimialajohtaja Timo Jalonen:

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsee selvityksen tiedoksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKariluoma Virpi
tiedKulmala Vesa


Liitteet:

Kasopelk § 180
Liite 1:Lasten määrä leikkipuistoittain