Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta16504.11.20207

12201-2020 (10 03 02)

Lisätilojen vuokraaminen Turun aikuiskoulutuskeskuksen Kärsämäen toimitilojen 1. kerroksesta

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 165

Toimitilapäällikkö Minna Juselius ja asiakasvastaava Sini Ekman 29.10.2020:

 

Taustaa

 

Turun Aikuiskoulutuskeskuksella (AKK) on toimipisteet Artukaisissa sekä Kärsämäessä. Kärsämäen toimipiste osoitteessa Kärsämäentie 11 on vapautunut kokonaisuudessaan, sillä AKK on joutunut siirtämään lopunkin toimintansa Artukaisiin Kärsämäen laajentuneen remontin alta. AKK:n toimintaa ei aiota siirtää enää takaisin Kärsämäkeen, joten Aikuiskoulutuskeskus on tarjonnut vapautuvia tiloja myös 1. kerroksen osalta kaupungin vuokralle.

 

Aiemmin on tehty vuokrauspäätökset kerroksista 2, 3 ja 5 sekä ravintolarakennuksesta (kasvatus- ja opetuslautakunta 8.4.2020 ja 17.6.2020 ja sosiaali- ja terveyslautakunta 1.4.2020). Kerrokset 3 ja 5 kuuluvat hyvinvointitoimialan vuokra-alueeseen. Kerroksessa 2 on yhteensä noin 2 200 m2 sivistystoimialan väistötilaa, ja se on hyvin soveltuvaa koulujen väistökäyttöön. Tila voi myöhemmin pienin muutoksin palvella koulujen lisäksi myös esimerkiksi varhaiskasvatuksen väistötarpeita.

 

Toiseen kerrokseen on ensimmäisenä sijoittumassa väistöön Sirkkalan koulu kesällä 2021. Sirkkalan peruskorjaus- ja uudisrakennushanke kestää arviolta 2021-2023. Alkuperäisen suunnitelman mukaan Sirkkalan koulua oltiin sijoittamassa Ruiskadulle väistöön, mutta Ruiskadun muuttuneen tilanteen takia Sirkkalan koulun sijoitusta ollaan esittämässä Kärsämäen entisiin AKK:n tiloihin. Sijoittumissuunnitelman laadinta koulun kanssa on käynnissä.

 

Päärakennuksessa sekä ravintolarakennuksessa on käynnissä laaja sisäilmatekninen remontti, joka on toteutettu Vahasen sisäilmatutkimusten perusteella. Ensimmäinen kerros on otettu remonttialueeseen viimeisenä, ja sen arvioitu valmistumisajankohta on toukokuu 2021.

 

Lisävuokraus

 

Ensimmäisessä kerroksessa on tilaa 1 096 m2, ja se olisi pienten muutostöiden avulla toimivaa tilaa varhaiskasvatuksen/alkuopetuksen väistötilaksi. Tiloihin tarvittavat muutostyöt olisi mahdollista osittain yhdistää AKK:n remonttiin, mikäli suunnitelmat tilojen osalta saataisiin käyntiin nopealla aikataululla. Tiloissa on toiminut aiemmin siivousalan opiskelua, joten tilajakoja ja käyttötarkoituksia tulee jossain määrin muuttaa.

 

Ensimmäisen kerroksen tiloihin on mahdollista toteuttaa arviolta 6 ryhmän väistötilat. Tilojen suunnittelussa tulee huomioida tilojen muuntojoustavuus, jotta tiloja olisi mahdollista hyödyntää jatkossa varhaiskasvatuksen lisäksi myös esimerkiksi alkuopetuksen tiloina. Kerroksessa olisi myös mahdollista toteuttaa sivistystoimialan käyttöön pieni liikuntatila vanhan auditorion paikalle sekä kotitalousluokka / kädentaitojen monitoimityötila. Kerroksen olisi mahdollista palvella useampaa eri käyttäjäryhmää, ja se palvelisi hyvin sivistystoimialan väistötarpeita antaen pelivaraa myös nopeita väistötarpeita varten.

 

Tiloihin on nyt suunniteltu ainakin Sirkkalan päiväkodin kahta ruotsinkielistä esiopetusryhmää. Esiopetus on toiminut lukuvuonna 2020-2021 Kellonsoittajankadun koulukiinteistössä sekä Sepänkadun L-siivessä. Sepänkadun vuokrasopimus loppuu kesällä 2021. Jatkosuunnitelmat esikoululla kytkeytyvät Sirkkalan koulun tiloihin peruskorjaushankkeen jälkeen, joten olisi luontevaa sijoittaa toiminnot samaan rakennukseen jo tässä kohtaa. Tämän lisäksi kerrokseen jäisi puskuritilaa 4 ryhmälle, jota olisi mahdollista hyödyntää erilaisissa tulevissa väistötarpeissa.

 

Kaupungilla on tällä hetkellä 4 kilometrin säteellä Kärsämäestä kolmessa päiväkodissa sisäilmatekniset tutkimukset käynnissä, ja ne saattavat johtaa osittaiseen tai väliaikaisen väistötilan tarpeeseen. Lisäksi Kuraattorinpolun päiväkoti tarvitsee mahdollisesti aikavälillä 2022-2023 väistötiloja, mikäli TYS:n hanke etenee suunnitellussa aikataulussa ja Elinanpuiston korvaava päiväkoti valmistuu vuonna 2023.

 

Kärsämäen tontille on laadittu pihasuunnitelma, joka palvelisi sivistystoimialan eri käyttäjäryhmiä sekä väistötarpeita. Kiinteistökokonaisuus huomioiden ensimmäisen kerroksen vuokraaminen palvelisi erittäin hyvin tulevia väistötarpeita.

 

Kustannusvaikutus

 

Kärsämäen aikuiskoulutuskeskuksen 1. kerroksen tilavuokra sivistystoimialalle tulee olemaan arviolta 10 €/m2/kk. Kuukausitasolla vuokra tulee olemaan arviolta 11 400 €/kk ja vuositasolla noin 136 800 € vuodessa. Lopullinen vuokra päivitetään toteutuneiden kustannusten mukaiseksi.

 

Toimialajohtaja Timo Jalonen 30.10.2020:

 

Koska kasvatus- ja opetuslautakunta on vuokrannut jo aiemmilla päätöksillä tiloja rakennuksesta, on perusteltua, että se päättäisi vuokrata tilat myös 1. kerroksesta erityisesti varhaiskasvatuksen käyttöön. Tilat ovat merkittävästi edullisemmat kuin mitkään viime aikoina esillä olleet väliaikaisiksi tarjotut tilat. Lisäksi ruotsinkielisen koulun ja päiväkodin sijoittuminen samoihin tiloihin edes väliaikaisesti toisi merkittäviä synergiaetuja toimialalle ja myös perheille.

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää hyväksyä Kärsämäen aikuiskoulutuskeskuksen 1. kerroksen lisätilojen vuokrauksen sivistystoimialan väistötilakäyttöön 1.7.2021 lukien.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKonsernihallinto, tilapalvelut
tiedEkman Sini
tiedJuselius Minna