Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta12909.09.20206

9740-2020 (02 02 00, 00 01 02, 02 02 02)

Vuoden 2021 strategisen sopimuksen, operatiivisten sopimusten ja talousarvioesityksen valmistelu

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 129

Toimialajohtaja Timo Jalonen, kehittämispäällikkö Anu Parantainen ja talouspäällikkö Anne Takalo 3.9.2020:

 

Vuodelle 2021 kohdentuvat toimenpiteet ja talousarvion valmistelu

 

Kaupunginhallitus totesi kokouksessaan 18.6.2020 § 289 seuraavasti:

 

”Vallitsevan tilanteen takia suunnittelulukujen määrittämiselle ei ollut keväällä vielä valmiutta. Tavoitteena on tuoda vuosien 2021-2024 taloussuunnitelman suunnitteluluvut kaupunginhallituksen käsittelyyn elokuussa. Tässä vaiheessa on kuitenkin jo selvää, että palvelujen lisäämiseen tai laadun parantamiseen ei ole mahdollisuutta.

Toimialojen tulee aloittaa vuoden 2021 talousarvion valmistelu voimassa olevaan taloussuunnitelmaan kirjatuilla tavoitteilla ja vain lakisääteisiä muutoksia voidaan harkita hyväksyttäväksi. Lähtökohtana tulee käyttää taloussuunnitelmavuodelle 2021 asetettua tavoitetta.

Mahdolliset ylitystarpeet sekä talouteen positiivisesti vaikuttavat toimenpiteet käsitellään ensin virkavalmistelussa kaupunginjohtajan johdolla ja päätöksentekoon niitä voidaan tuoda vasta tämän jälkeen.”

 

Kasvatus- ja opetuslautakunnan vuoden 2021 strategisen sopimuksen valmistelu on aloitettu keväällä 2020. Aikaisemmat puheenjohtajiston neuvottelut korvattiin talousseminaarilla 31.8.2020. Kasvatus- ja opetuslautakunta on käsitellyt 19.8.2020 nykytilanteen kuvauksen ja vuotta 2021 koskevat keskeiset toiminnalliset muutokset iltakoulunaan.

 

Luottamushenkilökäsittelyn aikataulu

 

- lautakuntien käsittelyt syyskuussa

- kh:n seminaari 5.-6.10.

- kh:n käsittelyt 26.10. ja 9.11.

- kv:n käsittely 16.11.

 

Toiminnan suunnittelu - strategisten ja operatiivisten sopimusten valmistelu

 

Kasvatus- ja opetuslautakunnan talousarvion 2020 yhteydessä annettiin toimialalle taloussuunnitelmavuosille raamit ja sen osalta kasvatus- ja opetuslautakunnan netto-ohjeluku vuodelle 2021 on 319,8 milj. euroa.

 

Tilanteessa 1.9.2020, jossa euromääräisten lukujen työstäminen on vielä kesken, näyttäisi siltä, että päädytään nettolukuun 326,3 milj. euroa. Luvut ovat vielä tarkistuksessa ja ne tarkentuvat vielä.

 

Talousarvion valmistelussa lukuihin ei ole huomioitu niiden menojen vaikutuksia, jotka syntyvät toimialalle mahdollisen toisen asteen maksuttomuuden myötä. Lisäksi meneillään olevasta ja osin jo toteutuneestakin hallinnonuudistuksesta eli toimialan yhteisen hallinnon henkilöstön siirroista johtuvia tulojen ja menojen muutoksia ei ole huomioitu vielä näissä suunnitelmissa. Ohjeistus on ollut, että talousarvio laaditaan aikaisemmalta pohjalta sisältäen entiset toiminnot.

 

Kaupunginhallituksen opetus- ja kulttuuriministeriölle antaman lausunnon mukaan oppivelvollisuuden laajentamisesta ja maksuttomasta toisesta asteesta syntyvien kustannusten vaikutus on 1,3-1,6 miljoonaa euroa. Määrä perustuu sivistystoimialan laskelmaan. Nettokustannusvaikutus koko kaupungille varmistuu vasta sen jälkeen kun selviää, kuinka paljon valtionosuuksia ollaan kasvattamassa muutoksen seurauksena.

 

Hallinnon uudistuksessa merkittävä osa toimialan yhteisestä hallinnosta siirtyy konsernihallintoon, ja koko kaupungin näkökulmasta nettokustannusvaikutusta ei ole. Siirtyvät kustannuserät ovat toistaiseksi määrittelemättä.

 

Myöskään konsernihallinnosta mahdollisesti siirtyvää Turun konservatorion rahoitusta, noin 1,3 miljoonaa, ei ole otettu huomioon. Tässäkään tapauksessa siirrolla ei koko kaupungin näkökulmasta ole nettokustannusvaikutusta.

 

Oheismateriaali 1               Luonnos vuoden 2021 strategiseksi sopimukseksi

 

Oheismateriaali 2               Luonnos ammatillisen koulutuksen operatiiviseksi sopimukseksi vuodelle 2021

 

Oheismateriaali 3               Luonnos lukiokoulutuksen operatiiviseksi sopimukseksi vuodelle 2021

 

Oheismateriaali 4               Luonnos perusopetuksen operatiiviseksi sopimukseksi vuodelle 2021

 

Oheismateriaali 5               Luonnos ruotsinkielisen kasvatuksen ja opetuksen operatiiviseksi sopimukseksi vuodelle 2021

 

Oheismateriaali 6               Luonnos varhaiskasvatuksen operatiiviseksi sopimukseksi vuodelle 2021

 

Oheismateriaali 7               Luonnos yhteisen hallinnon operatiiviseksi sopimukseksi vuodelle 2021

 

Oheismateriaali 8               Talousyhteenveto ja määrärahojen jakoluonnos vuodelle 2021, tilanne 1.9.2020

Toimialajohtaja Timo Jalonen:

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta kuulee tässä vaiheessa selvityksen toimialan nykytilanteesta, asiakokonaisuuden valmistelutilanteesta ja antaa tarvittavat valmisteluohjeet 23.9.2020 kokoukseen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.