Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta12809.09.20205

5192-2019 (02 02 00, 00 01 02, 02 02 02)

Operatiivisten sopimusten raportointi

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 128

Toimialajohtaja Timo Jalonen 4.9.2020:

 

Varainhoitovuoden 2020 toisen osavuosikatsauksen yhteydessä on raportoitava vastaavalle toimielimelle operatiivisten sopimusten toteutuminen. Kokonaistilannetta on raportoitu kasvatus- ja opetuslautakunnalle edellisessä kokouksessa 19.8.2020, jolloin ilmeni, että:

 

-

 

toiminnalliset tavoitteet ovat toteutuneet hyvin korona-ajan poikkeusoloista huolimatta,

-

henkilöstötyövuositavoitteet ovat toteutumassa,

-

 

talousarviotilanne näyttää siltä, että ylijäämää voisi syntyä runsaat 2 miljoonaa euroa, ja

-

edellä kuvattu vakaa tilanne koskee kaikkia toimialan palvelualueita.

 

Operatiivisten sopimusten osalta ei ole myöskään sellaisia seikkoja, joiden osalta lautakunnan pitäisi kiinnittää erityistä huomiota.

 

Lisäksi on todettava, että elokuun lopun tilanne on jo varsin hyvin tiedossa eikä senkään tiedon valossa ole erityisiä seikkoja, joiden osalta tarvitaan uusia päätöksiä toiminnan ja talouden uudelleen kohdentamiseksi.

 

Liite 1                                  Operatiivisen sopimuksen toteuma 2020: Yhteinen hallinto

 

Liite 2                                  Operatiivisen sopimuksen toteuma 2020: Varhaiskasvatus

 

Liite 3                                  Operatiivisen sopimuksen toteuma 2020: Perusopetus

 

Liite 4                                  Operatiivisen sopimuksen toteuma 2020: Lukiokoulutus ja vapaa sivistystyö

 

Liite 5                                  Operatiivisen sopimuksen toteuma 2020: Ammatillinen koulutus

 

Liite 6                                  Operatiivisen sopimuksen toteuma 2020: Ruotsinkielinen kasvatus ja opetus

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää merkitä tiedokseen osavuosikatsauksen osana operatiivisten sopimusten raportoinnit.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKaupunginhallitus


Liitteet:

Kasopelk § 128
Liite 1:Operatiivisen sopimuksen toteuma 2020: Yhteinen hallinto
Liite 2:Operatiivisen sopimuksen toteuma 2020: Varhaiskasvatus
Liite 3:Operatiivisen sopimuksen toteuma 2020: Perusopetus
Liite 4:Operatiivisen sopimuksen toteuma 2020: Lukiokoulutus ja vapaa sivistystyö
Liite 5:Operatiivisen sopimuksen toteuma 2020: Ammatillinen koulutus
Liite 6:Operatiivisen sopimuksen toteuma 2020: Ruotsinkielinen kasvatus ja opetus