Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta10717.06.20207

6920-2020 (02 08 00, 10 03 02)

Ruokailun järjestäminen väistötiloissa Kärsämäen toimipisteessä

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 107

Toimitilapäällikkö Minna Juselius, asiakasvastaava Sini Ekman, palvelupäällikkö Suvi Haukioja ja ruokapalvelupäällikkö Sari Salmio-Nurminen 9.6.2020:

 

Lähtökohta

 

Luolavuoren koulu, Turun Lyseon koulu ja Topeliuksen koulun Juhana Herttuan koulutalo on suljettu, ja väistötilaratkaisua käsiteltiin kasvatus- ja opetuslautakunnassa 8.4.2020 § 63. Kaupunginvaltuusto päätti 20.4.2020 § 52 hyväksyä väistötilojen hankinnan Kärsämäen aikuiskoulutuskeskuksen tiloista. Tiloihin sijoittuu ensi vaiheessa syksyllä 2020 Luolavuoren koulun luokkia.

 

Ruokailun järjestämistä Kärsämäen tiloissa ei huhtikuun väistötilavalmistelun yhteydessä pystytty suunnittelemaan kokonaan valmiiksi, joten tältä osin tarvitaan vielä kasvatus- ja opetuslautakunnan näkemys.

 

Kärsämäen AKK:n tontilla sijaitseva ravintolarakennus on ollut vuokrattuna yksityiselle toimijalle, eikä se tämän takia ollut vuokrattavissa kaupungin väistötilojen vuokrauspäätöstä tehdessä. Kaupunki sai 5.5.2020 AKK:lta tiedon, että yksityinen yrittäjä luopuu ravintolarakennuksen käytöstä ja täten rakennus vapautuu vuokrattavaksi.

 

Ratkaisuvaihtoehdot ruokailun järjestämiseen Kärsämäen toimipisteessä

 

Ruokailun järjestämiseksi on tutkittu kahta vaihtoehtoa. Ruokailua ja ruoan jakelua varten voidaan vuokrata tilat ravintolarakennuksesta tai vaihtoehtoisesti tuoda ruoka päätaloon ja toteuttaa ruokailu luokissa.

 

Keittiö- ja ruokailutilan vuokraaminen piharakennuksesta

 

Mikäli piharakennuksessa sijaitseva keittiö- ja ruokailutila vuokrataan, järjestetään ruokailu ruokapalvelusopimuksen mukaisesti palvelukeittiönä. Tämä tarkoittaa, että Arkean henkilökunta on keittiössä paikalla ja huolehtii mm. ruokien tarjollelaitosta, astiahuollosta jne. Palvelukeittiössä voidaan valmistaa koulun tarvitsemat aamu- ja välipalat, ja aamu ja iltapäivätoiminta voi ruokailla ruokailutilassa. Palvelusta veloitetaan normaali ruokapalvelusopimuksen mukainen hinta.

 

Kärsämäen piharakennuksessa sijaitsevan ravintolantilan ylemmässä kerroksessa sijaitsee keittiö ja ravintolasali. Sivistystoimiala voi käyttää ruokailutilaa ateria-aikojen ulkopuolella myös muuhun toimintaan lisätilana. Kerroksen yhteisneliöt ovat 265,5 m2. Keittiössä on käytössä tiskilinjasto, liesi, uunit sekä kylmäsäilytys ja salin puolella tarjoilulinjasto. Alakerrassa sijaitsee keittiön sosiaalitilat sekä varastotilaa. Varastot jäävät toistaiseksi Aikuiskoulutussäätiön kiinteistönhoidon käyttöön, joten mahdollisesti vuokrattavaan alueeseen kuuluvat pukuhuone ja henkilökunnan wc:t (2). Vuokra-alueen kokonaisneliöt ovat 276,5 m2.

 

Tässä vaihtoehdossa tilojen vuokraamisesta aiheutuu sivistystoimialalle kustannuksia, joita ei vielä ole huomioitu aiemmassa päätöksessä. Tilojen vuokra on 8,40 €/m2, joten kuukausikustannus on 2 322 € ja vuosikustannus 27 871 €.

 

Ruokailun järjestäminen päärakennuksessa

 

Ruokailun järjestäminen päärakennuksessa vaatii, että opintotilojen aulatiloihin sijoitetaan ruoanjakelulinjastot sekä astianpalautuskärryt. Oppilaiden ruokailu tapahtuisi luokkahuoneissa. Toimintamallina olisi kuljettaa päivittäin aterioilla tarvittavat astiat, välineet, ruoat, juomat jne. yksikköön. Päärakennuksessa ei ole ruoanvalmistus- tai astiahuoltomahdollisuutta. Astiahuolto tehdään ruoan toimittavassa valmistuskeittiössä, eli astiat kuljetetaan päivittäin pesuun valmistuskeittiöön. Arkean henkilökunta on paikalla lounaan ajan. Palvelusta veloitetaan normaali ruokapalvelusopimuksen mukainen hinta. Järjestelystä ei aiheudu lisäkustannuksia.

 

Koulun tarvitsemien iltapäivätoiminnassa tarjottavien aterioiden tarjolle laittamisesta, ruokailutilanteesta ja poiskorjaamisesta vastaa tässä mallissa sivistystoimialan henkilökunta.

 

Voimassa oleva ruokapalvelusopimus ja sen mahdollinen vaikutus tilanteeseen

 

Kärsämäen yksikkö tulee sijaitsemaan ruokapalvelualueella 4, ja se kuuluu sopimukseen nimeltä Vaihe 3 (diaarinumero 12654-2016). Sopimus on alkanut 1.8.2018 ja se on voimassa 31.7.2021 asti, jonka jälkeen on mahdollista ottaa käyttöön kahden (2) vuoden optio. Ruokapalvelusopimuksen näkökulmasta kumpikin yllä olevista vaihtoehdoista on mahdollinen.

 

Luolavuoren koulun näkemys esitettyyn järjestelyyn

 

Ruokailu viereisessä ruokalassa tukee koulun toimintaa hyvin. Erillinen ruokalarakennus vapauttaa koulun käytössä olevia tiloja opiskeluun. Tiloissa opiskelevat oppilaat ovat 7.-9. -luokkalaisia, joten siirtymistä erilliseen ruokailurakennukseen ei koeta hankalaksi.

 

Yhteenveto ja arviointi

 

Esitettyjen vaihtoehtojen välillä on kaksi keskeistä eroa: kustannukset ja toiminnallisuus. Erillisen ruokailurakennuksen vuokraamisesta aiheutuu sivistystoimialalle kustannuksia, kun taas ruokailun järjestäminen päärakennuksessa ei aiheuta lisäkustannuksia. Toiminnallisesta näkökulmasta erillinen ruokailurakennus ja lisätila muuhunkin käyttöön toisi käyttäjälle enemmän liikkumavaraa ja rauhoittaisi päärakennuksen tilat opiskeluun.

 

Huomioitavaa on, että kohdetta tullaan käyttämään sivistystoimialan erilaisiin väistötilatarpeisiin tulevina vuosina. Ensimmäisenä käyttäjänä on Luolavuoren koulun yläkoulun luokat. Tämän jälkeen todennäköisin käyttäjäryhmä on päiväkoti, jota erillinen ruokailurakennus ei palvelisi samalla tavalla kuin koulua. Täyttä varmuutta seuraavasta käyttäjästä ei kuitenkaan ole, ja mikäli ravintolatilaa ei vuokrata nyt, ei sitä ole välttämättä saatavissa käyttöön myöhemmin.

 

Toimialajohtaja Timo Jalonen:

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää, että Luolavuoren koulun tarpeita ajatellen vuokrataan sivistystoimialan käyttöön 1.8.2020 alkaen toistaiseksi edellä mainittu ravintolasali ja keittiö. Ravintolasalia voidaan tarpeen mukaan hyödyntää myös koulun aamu- ja iltapäivätoiminnassa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Toimitilapäällikkö Minna Juselius oli kokouksessa etäyhteydellä vastaamassa kysymyksiin.

Jakelu

tpvSivistystoimialan yhteinen hallinto, talouspalvelut
tpvTilapalvelukeskus
tiedEkman Sini
tiedHaukioja Suvi
tiedJuselius Minna
tiedSalmio-Nurminen Sari