Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta2812.02.20201

7961-2018 (00 01 02)

Kasvatus- ja opetuslautakunnan toiminnan ja talouden seurantaraportit 2019

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 28

Kehittämispäällikkö Anu Parantainen ja talouspäällikkö Anne Takalo 7.2.2020:

 

Tilinpäätöksen 2019 käsitteleminen

 

Kuntalain 113 §:n mukaan tilinpäätökseen sisältyvässä toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan talouteen ja kuntakonserniin liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa tuloslaskelmassa tai taseessa.

 

Kaupunginvaltuusto on vuoden 2019 talousarvion noudattamista koskevien määräysten yhteydessä päättänyt talousarvion sitovuudesta. Tilinpäätöksessä raportoidaan valtuuston sitoviksi asettamien toiminnallisten tavoitteiden sekä henkilöstötavoitteiden toteutuminen sekä kaupunginvaltuustolle tiedoksi annettavien tunnuslukujen toteutuminen 1.1. - 31.12.2019. Tilinpäätöksessä raportoidaan myös kaupunginvaltuuston kullekin toimielimelle talousarvion yhteydessä päättämät päätöslauselmat/lausekkeet. Lisäksi tilinpäätöksen yhteydessä raportoidaan kaupunginhallitukselle toimialojen strategisissa sopimuksissa vahvistettujen tavoitteiden toteutuminen ja tiedoksi annettavat tunnusluvut.

 

Konsernihallinnon talouden ja rahoituksen vastuualue kokoaa tilinpäätökseen sisältyvät toiminnan ja talouden toteutumisvertailut.

 

Toimialat raportoivat vuoden 2019 operatiiviset sopimukset lautakunnalle toiminnan ja talouden vuosiraportin 2019 yhteydessä.

 

Strategisen sopimuksen toteutuminen

 

Sivistystoimialalla on yksi yhteinen strateginen sopimus, joka raportoidaan tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Liite 1                                  Talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen 2019

 

Operatiivisten sopimusten toteutuminen

 

Palvelualuekohtaiset operatiiviset sopimukset raportoidaan samassa yhteydessä.

 

Liite 2                                  Varhaiskasvatuksen operatiivisen sopimuksen toteuma 2019

 

Liite 3                                  Perusopetuksen operatiivisen sopimuksen toteuma 2019

 

Liite 4                                  Lukiokoulutuksen operatiivisen sopimuksen toteuma 2019

 

Liite 5                                  Ammatillisen koulutuksen operatiivisen sopimuksen toteuma 2019

 

Liite 6                                  Ruotsinkielisen kasvatuksen ja opetuksen operatiivisen sopimuksen toteuma 2019

 

Liite 7                                  Yhteisten hallintopalvelujen operatiivisen sopimuksen toteuma 2019

 

Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen

 

Liite 8                                  Tilinpäätös 2019

 

Tilinpäätöksessä 2019 toimialan toteutuneet tulot olivat yhteensä 24,7 milj. euroa ja menot 333,9 milj. euroa. Sivistystoimialan netto tilinpäätöksessä oli näin ollen 309,2 milj. euroa (296,8 milj. euroa vuonna 2018). Talousarvio ylittyi 1 377 119,04 euroa. Se on 0,4 % koko lautakunnan talousarvion loppusummasta. Tästä tulojen alitus oli 0,5 milj. euroa ja menojen ylitys 0,9 milj. euroa.

 

Palvelualueittain toteumat olivat:

 

 

Kilpailutettujen ruokapalvelujen uuden sopimuksen mukaiset ruokapalvelukustannukset eivät kohdentuneet enää palvelualueille vaan ne ovat toimialan yhteisissä toiminnoissa ammatillista koulutusta lukuun ottamatta. Tästä johtuen näiden palvelualueiden talousarviot näyttävät alitusta ja toimialan yhteiset toiminnot ylitystä. Ruokapalveluissa ammatillista koulutusta lukuun ottamatta talousarvioon nähden tuli alitusta noin 1,2 milj. euroa.

 

Liite 9                                  Investointien toteuma 2019

 

Investointiosassa määrärahaa oli varattu kasvatus- ja opetuslautakunnan alaiselle toiminnalle uudisrakennusten ja perusparannuskohteiden kalustamiseen ja varusteluun sekä av-laitteiden hankintaan yhteensä 2 466 000 euroa. Investoinnit toteutettiin siten, että toteuma oli 1 742 161 euroa. Kallelankadun päiväkodin varustelu siirtyi vuodelle 2020 ja Kerttulin monitoimiareena rahoitettiin hankerahoituksella.

 

Toimialajohtaja Timo Jalonen:

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsee vuoden 2019 toiminnan ja talouden raportit tiedokseen. Lisäksi lautakunta päättää lähettää raportin talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta 2019 tiedoksi kaupunginhallitukselle.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

rapKaupunginhallitus


Liitteet:

Kasopelk § 28
Liite 1:Talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen 2019
Liite 2:Varhaiskasvatuksen operatiivisen sopimuksen toteuma 2019
Liite 3:Perusopetuksen operatiivisen sopimuksen toteuma 2019
Liite 4:Lukiokoulutuksen operatiivisen sopimuksen toteuma 2019
Liite 5:Ammatillisen koulutuksen operatiivisen sopimuksen toteuma 2019
Liite 6:Ruotsinkielisen kasvatuksen ja opetuksen operatiivisen sopimuksen toteuma 2019
Liite 7:Yhteisen hallinnon operatiivisen sopimuksen toteuma 2019
Liite 8:Tilinpäätös 2019
Liite 9:Investointien toteuma 2019