Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta1724.01.20183

869-2018 (02 08 00)

Sivistystoimialan koulujen ja päiväkotien ruokailun kilpailutus

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 17

Talouspäällikkö Anne Takalo 19.1.2018:

 

Kaupunginhallitus on 12.12.2011 § 615 päättänyt Turun Seudun Kiinteistöpalvelu Oy:n liiketoimintakaupan sopimuskokonaisuudesta ja palvelusopimuskokonaisuudesta. Palvelusopimuksista on tuolloin kirjattu valmistelusuunnitelmaan muun muassa, että määräaikaiset palvelusopimukset päättyvät asteittain vuosien 2015 - 2018 aikana. Valmistelusuunnitelmaan on kirjattu myös, että keskimäärin puolet Turun Seudun Kiinteistöpalvelu Oy:n (nykyisin Arkea Oy) liikevaihdosta on kilpailutettu vuoden 2017 alkuun mennessä ja kaikki palvelusopimukset on kilpailutettu täysin vuoden 2019 alusta lukien.

 

Arkea Oy tuottaa Turun kaupungille mm. ruokapalveluita, joiden osuus yhtiön liikevaihdosta vuonna 2011 oli noin 25.000.000 euroa. Kaupunginjohtaja on päättänyt asettaa tuotantoyhtiöiden palvelujen kilpailuttamisen valmisteluun projektin ajanjaksolle 1.11.2013 - 31.12.2018.

 

Ruokapalveluiden kilpailutuksessa ollaan valmistelemassa vaiheen 4 kilpailutusta, johon tulisivat alueiden 1 - 3 koulut ja päiväkodit. Kilpailutettava alue käsittää Turun kaupungin eteläisen, läntisen ja itäisen alueen koulut ja päiväkodit. Kilpailutus tulee toteuttaa vuoden 2018 aikana ja sopimuksen alkamisen tavoiteaikataulu on 1.8.2019 alkaen.

 

Nyt käynnissä olevan vaiheen 3 kohteet (pohjoisen alueen ja keskusta-alueen koulut ja päiväkodit) ovat kilpailutuksessa vuoden 2018 alussa ja sopimuksen on tarkoitus alkaa 1.8.2018.

 

Sivistystoimialan talousarviossa 2018 on ruokapalvelujen hankintaan varattu kaikkiaan määrärahaa yhteensä n. 15,6 milj. €, josta koulujen (peruskoulut ja lukiot) osuus on 10,0 milj. € ja päiväkotien 5,6 milj. €. Hankinta on sivistystoimialan erillishankinta, jonka kokonaisarvo ylittää sekä kansallisen että EU:n kynnysarvon, jolloin kilpailutuksen tekee konsernihallinnon strateginen hankinta. Hankinnan arvo ylittää myös toimialajohtajan hankintavaltuudet.

 

Liite 1                                  Kilpailuttamisen alueiden 1 - 3 kohteet

 

Toimialajohtaja Timo Jalonen:

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää

-

 

 

valtuuttaa toimialajohtajan käynnistämään koulujen ja päiväkotien ruokailun kilpailuttamisen avoimella menettelyllä sivistystoimialan ja konsernihallinnon strategisen hankinnan yhteistyönä,

-

 

valtuuttaa toimialajohtajan tekemään päätöksen palvelujen toimittajan valinnasta sekä

-

 

valtuuttaa toimialajohtajan allekirjoittamaan sopimuksen valitun toimittajan kanssa.

 

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvJalonen Timo
tiedTakalo Anne


Liitteet:

Kasopelk § 17
Liite 1:Kilpailuttamisen alueiden 1 - 3 kohteet