Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Sivistystoimiala, varhaiskasvatus, yksityiset palvelut 
Loppupvm 31.7.2019, Palvelualuejohtaja4321.12.2017 

13643-2017 (054)

Päätös yksityisten päivähoitopaikkojen perustamiseen liittyvästä investointituesta / Päivähoito Metsänväki

Turun kaupunginhallitus on päättänyt ottaa käyttöön kokouksessaan 7.5.2012 § 235 yksityisten päivähoitopaikkojen perustamiseen liittyvän investointituen. Päätöksen mukaan investointituen tavoitteena on lisätä yksityisessä päivähoitotoiminnassa olevia, turkulaisille alle 3- ja yli 3-vuotiaille lapsille tarkoitettuja kokopäiväisiä hoitopaikkoja keventämällä uuden hoitopaikan perustamisen kustannuksia.

 

Päätöksen mukaan tukea voidaan myöntää Turun kaupungin alueella harjoitettavaan yksityiseen päiväkoti- ja kahden hoitajan ryhmäperhepäiväkotitoimintaan. Investointitukea ei myönnetä käyttökustannuksiin. Tukea voidaan myöntää toimitilan hankkimisesta, rakentamisesta ja toiminnan laajentamista varten tehdyistä muutostöistä aiheutuviin kustannuksiin sekä päivähoitotoiminnan käynnistämisessä tarvittavan irtaimiston hankintakustannuksiin.

 

Hoitopaikkoja lisättäessä uutta toimitilaa hankkimalla, tukea voidaan myöntää päätöksen mukaan enintään 1 000 euroa perustettavaa uutta kokopäiväistä päiväkotipaikkaa kohden. Milloin hoitopaikkoja lisätään olemassa olevien toimitilojen puitteissa, tukea voidaan myöntää enintään 500 euroa hoitopaikkaa kohden. Tällöin tukea hakevalta toimijalta edellytetään uuden tilan käyttöönoton todentamista. Investointitukea myönnetään enintään 40 000/20 000 euroa palveluntuottajan toimipistettä kohden.

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta on vuoden 2017 talousarviossa osoittanut 100 000 euron varausmäärärahan varhaiskasvatuspaikkojen perustamiseen liittyvää investointitukea varten. Määrärahaa ei ole jäljellä 19.12.2017 tilanteessa.

 

Päivähoito Metsänväki (Y-tunnus 2872469-2) on hakenut investointitukea ryhmäperhepäivähoitoyksikön perustamiseksi osoitteeseen Toivolankatu 19, Turku 15.12.2017 allekirjoitetulla hakemuksella. Paikkoja ryhmäperhepäivähoitoyksikköön tulee kahdeksan. Tuen myöntämiselle ei sinänsä ole estettä.

 

Tukea voidaan maksaa määrärahavarauksen puitteissa, eikä määrärahaa ole vuodelle 2017 jäljellä. Tukea ei voida myöntää kyseessä olevalle hankkeelle.

 

Liite 1                                  Hakemus liitteineen

 

Päätös              Päätän, että investointitukea ei makseta Päivähoito Metsänväki-hankkeelle osoitteeseen Toivolankatu 19 Turku.

 

 

 

 

Vesa Kulmala

Palvelualuejohtaja

 

 

 

Oikaisuvaatimusohjeet päätöspöytäkirjan liitteenä

Jakelu

aoPäivähoito Metsänväki
tiedKasvatus- ja opetuslautakunta
tiedJalonen Timo
tiedJokinen Pia
tiedLeppänen Satu


Liitteet:

Sivykspa § 43
Liite 1:Hakemus liitteineen, Päivähoito Metsänväki