Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta18015.11.20179

12091-2017 (653)

Hannunniitun koulun tarveselvitys

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 180

Tilacontroller Minna Juselius 7.11.2017:

 

Hannunniitun koulu sijaitsee osoitteessa Virmuntie 3-5 ja koostuu 5 rakennuksesta. Rakennukset ovat ennen jakautuneet kahden koulun, Hannunniitun ja C.O. Malmin koulun käyttöön. Hannuniitun koulu on ollut tavallinen yleisopetusta antava koulu ja C.O. Malmin koulu erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden koulu. C.O. Malmin koulun erityispiirteenä on, että opetuskielenä on suomen lisäksi viittomakieli. Hannunniitun ja C.O. Malmin koulut yhdistyivät hallinnollisesti 1.1.2016.

 

Hallinnollinen yhdistyminen on aiheuttanut muutostarpeita tilajärjestelyihin tilojen optimaalisen käytön kannalta. Koulun toiveena on keskittää hallinnon ja henkilökunnan tiloja yhteen rakennukseen keskeiselle paikalle sekä mm. järjestellä luokkia uudelleen siten, että erityisluokat ja tavalliset luokat ovat lähekkäin toisiaan. Koulun opettajanhuone on jo keskitetty yhteen rakennukseen, mutta muita toiminnallisia muutoksia varten tarvitaan. korjaus- ja muutostöitä. Asiaa päätettiin lähestyä tarveselvityksen kautta. Osa koulun henkilöstöstä on kokenut oireiluja tiloissa, joten myös sivistystoimialan sisäilmatyöryhmä esitti tarveselvityksen laatimista.

 

Koulun rakennuksissa A-C teetettiin sisäilmaston kuntotutkimus loppukeväällä 2016. Kesällä 2017 on tehty lattiakorjauksia, joiden vaikutuksia sisäilmaan seurataan parhaillaan. Liikuntasalin osalta on jatkotutkimukset on tilattu. Sisäilma-asioita selvitetään tarkemmin oman prosessin kautta kaupungin sisäilmamallin mukaisesti.

 

Työryhmä on laatinut tarveselvityksen. Tarveselvityksessä on kuvattu Hannunniitun koulun tilatarpeita niin käyttäjän toiminnan kuin rakennuksen teknisen kunnon näkökulmasta. Selvityksessä on myös arvioitu oppilasennusteita ja kaupunkikehityksen vaikutuksia hankkeeseen.

 

Virmuntiellä toimii tällä hetkellä kaksi esiopetusryhmää, vuosiluokat 1-6, koulukuraattori ja -psykologi sekä kouluterveydenhoitaja. Oppilaita on noin 584. Kohmon yksikössä, joka kuuluu Hannunniitun kouluun, on 33 vuosiluokkien 1-2 oppilasta. Koulun aamu- ja iltapäivätoiminnot jakautuvat useaan paikkaan. Pienryhmien aamu- ja iltapäivätoiminta järjestetään koulun tiloissa, kun muu toiminta on sijoittunut Hannunniitun ja Jaanin seurakuntataloille ja Kohmoon.

 

Koulukokonaisuus on nykytilanteessa kovin sirpaleinen jo tontilla sijaitsevien toimintojen osalta, mutta myös koko kokonaisuuden näkökulmasta.

 

Hannunniitun koulun oppilasmäärään ei ole ennustettu kasvua seuraavan viiden vuoden ajanjaksolla. Hieman epävarmaa kuitenkin on, miten alue jatkossa kehittyy. Koulu on nykytilanteessa aivan täynnä ja tilat ovat ahtaat.

 

Itäharjun alue on tulevaisuudessa kasvava ja kehittyvä alue, joka sijaitsee kohtalaisen lähellä Hannunniitun koulua. Tälle alueelle ollaan kaavailemassa monitoimitaloa noin 2020 - 2030 -lukujen taitteeseen.

 

Tarveselvityksessä on tarkasteltu kolmea vaihtoehtoa Hannunniitun koulun tilatarpeiden ratkaisemiseksi:

 

Koulun peruskorjaus

 

Tässä vaihtoehdossa rakennusten A, B ja C LVIA- ja sähkötekniikka uusittaisiin kokonaisuudessaan, samoin kuin rakennusten pinnat uusittaisiin kokonaisuudessaan. Myös julkisivut ja vesikatto uusittaisiin.

 

D-rakennus on vuodelta 2000, joten siihen kohdistuisi vähäisempiä toimenpiteitä. Talo- ja rakennusteknisten korjausten lisäksi tehtäisiin käyttäjän esittämiä toiminnallisia tilamuutoksia, kuten väliovien lisäys luokkien välille, ruokalan tilan laajennus, iltapäivätoiminnan uusi kuraeteinen ja hallinnon toimistotila sekä suljettu hallintokäytävä. Peruskorjaus ei poista nykyiseen tilanahtauteen liittyvää ongelmaa.

 

Peruskorjauksen tarveselvitysvaiheen kustannusarvio on 12 750 000 € (alv 0 %). Käyttäjälle aiheutuva vuokravaikutus olisi arviolta noin 1,9 M€/vuosi.

 

Uudisrakennus

 

Tässä vaihtoehdossa Virmuntien kaikki 5 rakennusta puretaan ja tilalle rakennetaan uusi koulun, esiopetuksen ja aamu- ja iltapäivätoimintojen tarpeet täyttävä rakennus. Tarveselvitysvaiheen tilaohjelman mukaan uudishankkeen koko olisi noin 7 700 m2. Tilaohjelma on laadittu siten, että siinä on varauduttu pieneen kasvuun oppilasmitoituksessa ja esiopetusryhmien määrässä. Nykytilanteessa koulun tilamäärä on noin 7 800 m2, joten uudisvaihtoehto olisi mitoitukseltaan tehokkaampi. Tässä vaihtoehdossa alueen esiopetus voitaisiin keskittää yhteen paikkaan.

 

Uudisrakennuksen tarveselvitysvaiheen kustannusarvio on 22 485 000 € (alv 0 %). Tämä summa ei sisällä olemassa olevien rakennusten purkukustannuksia. Purkukustannukset olisivat arviolta 440 000 - 560 000 €. Käyttäjälle aiheutuva vuokravaikutus olisi arviolta noin 2 M€/vuosi.

 

Kiinteistöliikelaitoksen arvion mukaan kokonaisvaltaisessa peruskorjauksessa ja uudishankkeessa jouduttaisiin väistämättä purkamaan ja tekemään uudelleen viime vuosina tehdyissä remonteissa uusittua LVIAS-tekniikkaa sekä rakennustöissä uusittuja pintoja, rakenteita ja julkisivu-/vesikattorakenteita. Tästä johtuen kokonaisvaltainen peruskorjaus tai uudishanke tulisi ajankohtaiseksi vasta myöhemmin, tehtyjen perusparantamisratkaisujen elinkaaren loppupäässä.

 

Kevennetty korjaus ja lisätila

 

Kolmantena vaihtoehtona on tutkittu kevennettyä korjausta ja etsitty ratkaisua tilanahtauteen.

 

Tässä vaihtoehdossa rakennuksiin A-D tehdään välttämättömiä teknisiä korjauksia, kuten luokkien lattiakorjauksia, IV-koneiden uusiminen ja sähköpääkeskuksen uusiminen sekä käyttäjän esittämät toiminnalliset muutokset. Lisäksi esitetään, että laajennetaan hieman pihan elementtirakennusta. E-rakennukseen on tällä hetkellä määräaikainen vuokrasopimus vuoteen 2022 saakka. Tämän sopimuskauden aikana elementtiä voidaan laajentaa tai korvata uudella. Laajennustarve on noin 320 m2.

 

Tarveselvitysvaiheen kustannusarvio kevennetylle korjaus- ja muutostyölle on 1,7 M€ (alv 0 %). Vuokravaikutus toimialalle on vähintään 1 314 000 €/vuosi. Uuden tai laajennetun tilaelementin vuokravaikutusta ei ole vielä voitu arvioida, mutta vuokra tulisi nykyisestä nousemaan. Tällä hetkellä E-rakennuksen vuokrakustannus on noin 371 000 €/vuosi ja sen koko on 970 m2.

 

Tällä ratkaisulla toiminta nykytiloissa voisi jatkua noin 10 - 15 vuotta ja saataisiin lisäaikaa tulevaisuuden pysyvän ratkaisun, kuten uudisrakennus, pohtimiseen.

 

Lautakunnan toivotaan esittävän, millä vaihtoehdolla sen näkemyksen mukaan tulisi jatkaa hankesuunnitteluvaiheeseen.

 

Hyväksymällä tarveselvityksen käyttäjätoimiala sitoutuu hankesuunnitteluun.

 

Toimialajohtaja Timo Jalonen 8.11.2017:

 

Sivistystoimialan edustajat ovat olleet aktiivisesti mukana tarveselvityksen laatimisessa.

 

Tarveselvityksessä nostetaan esille kolme vaihtoehtoa: 1) vanhan koulurakennuksen purkaminen ja laaja uudisrakennus, 2) laaja peruskorjaus ja 3) suppea peruskorjaus.

 

Hannunniitun koulun kokonaisoppilasmäärässä on kasvupaineita. Kohmossa on rakennuskelpoinen tyhjä omakotialue, johon asettunee aikanaan asumaan lähes pelkästään lapsiperheitä. Alue on Turun kaupungin alueella, mutta mitään periaatteellista estettä ei ole sille, etteivätkö peruskouluikäiset voisi hakeutua Kaarinassa olevaan Auranlaakson kouluun, jonne on lyhyempi matka. Lisäksi koulun välittömään läheisyyteen on valmistumassa vielä muutama rivitalo ja näiden lisäksi muutama kerrostalo lähelle TYKSin T-sairaalaa. Oppilasmäärä on em. syistä johtuen pikemminkin kasvava kuin aleneva.

 

Itäharjulle on suunniteltu yhtenäiskoulua. Tällä on epäilemättä vaikutus myös Hannunniitun koulun toimintaan, koska osittain Itäharjun alueelta tulee olemaan lyhyempi matka uuteen kouluun kuin Hannunniitun kouluun. Uusi monitoimitalo valmistunee noin vuonna 2030 ja se puolestaan tulee alentamaan Hannunniitun koulun oppilasmäärää ehkä merkittävästikin. Tämä koskee suunnilleen sitä lapsijoukkoa, joka on Itäharjulla (Viinamäki) päiväkodissa. On siis mahdollista, että koulun oppilasmäärä voisi pienetä yhden luokan verran, joka kuudella kerrottuna voisi tarkoittaa 140 - 150 lasta. Tämä vähentäisi merkittävästi koulun tilatarvetta nykyisestä Itäharjun monitoimitalon valmistuttua.

 

Kuten selvityksestä käy ilmi, ovat rakennukset D ja E käyttökelpoisessa kunnossa vuoteen 2030 asti. Toisiinsa kytketyt rakennukset A-C tulisi joko korvata uudisrakennuksella tai suorittaa peruskorjaus. Tämän vaihtoehdon toiminnallista ja taloudellista mielekkyyttä tulisi ennen kaikkea tiloista vastuullisen tahon pohtia.

 

Kaikkien A-E koulurakennusten korvaamisella uudisrakennuksella ei ole realistista perustetta. Uudisrakennuksen käyttöikä on kuitenkin 35 - 45 vuotta. Uutta peruskoulun sisältävää monitoimitaloa suunnitellaan kuitenkin Hannunniitun koulun oppilasalueen välittömään läheisyyteen, ja tällä on oletettavasti välittömiä vaikutuksia oppilasmäärään ja siten myös tilatarpeeseen. Rakennuksia D tai E ei tule missään olosuhteessa korvata uudisrakennuksella.

 

Pienellä pintaremontilla on suunniteltu edettävän nyt useassa suuressa kohteessa (mm. ammatillisen koulutuksen tilat), jonka seurauksena 2020-luvun loppupuolella olisi edessä valtava investointiohjelma eräine uudisrakennuksineen (Linnakaupungin ja Itäharjun monitoimitalot), jonka toteutuminen epäuskottavaa.

 

Sivistystoimiala esittää, että kohteen rakennuksissa A, B ja C tulisi toteuttaa laaja peruskorjaus, ja mikäli uudisrakentaminen osoittautuu myöhemmissä selvityksissä yhtä taloudelliseksi, tulisi kohde em. rakennusten osalta rakentaa kokonaan tai osittain uudestaan. Peruskorjatut rakennukset A-C riittänevät Hannunniitun koulun tarpeisiin 2030-luvulla.

 

Liite 1                                  Hannunniitun koulun tarveselvitys

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyy tarveselvityksen. Lähtökohtana on rakennusten A, B ja C laaja peruskorjaus.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKonsernihallinto, strateginen tilojen ohjaus


Liitteet:

Kasopelk § 180
Liite 1:Hannunniitun koulun tarveselvitys