Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta17008.11.201710

11810-2017 (011, 010)

Kasvatus- ja opetuslautakunnan lausunto kaupungin strategian valmisteluun liittyen

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 170

Toimialajohtaja Timo Jalonen 2.11.2017:

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta käsitteli 18.10.2017 § 145 iltakouluasiana kaupungin uuden strategian valmisteluprosessia.

 

Turun kaupungin strategiaa, joka laadittiin kuluneen valtuustokauden alussa, ollaan päivittämässä. Kokonaan uutta strategiaa ei olla tällä kertaa laatimassa. Tilanne kuitenkin eroaa kuitenkin viime valtuustokaudesta siten, ettei valtuustoryhmä tehneet omaa sopimusta keskeisistä tavoitteista.

 

Sivistystoimialan osalta keskeinen kokonaisuus sisältyy hyvinvointi ja aktiivisuus -osioon.

 

Turun kaupungissa moni olosuhde on kääntynyt selvästi positiivisempaan suuntaan jo viime valtuustokauden lopulla. Kaupungin asukasluvun kasvu näyttää kiihtyvän, työllisyys paranee nopeasti ja keskusta-asumisen vetovoima kasvaa. Turku jatkaa kansainvälistymistä mm. muuttoliikkeen vuoksi. Myös turkulaiset toimijat ovat maailmalla yhä aktiivisempia.

 

Sivistystoimialan viranhaltijat ovat laatineet luonnoksen hyvinvointiohjelman päivittämisestä. Toimialajohtaja Timo Jalonen ja strategiajohtaja Jussi Vira kävivät strategiatyön vaiheet läpi.

 

Liite 1                                  Hyvinvointi ja aktiivisuus -osion päivitys

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää hyväksyä liitteen mukaisen kokouksessa päivitettävällä tekstiversiolla.

PäätösAsia palautettiin uudelleen valmisteltavaksi Koivusalon Hartialan kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Jakelu

palJalonen Timo
palLagercrantz Pia


Liitteet:

Kasopelk § 170
Liite 1:Hyvinvointi ja aktiivisuus -osion päivitys