Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Sivistystoimiala 
Toimialajohtaja5921.11.2016 

12299-2016 (043, 042)

Saatavien tileistä poistaminen

Todetut menetykset ja epävarmat saamiset poistetaan kaupungin kirjanpidosta kirjanpitolain mukaan. Saamiset poistetaan vähintään kaksi kertaa vuodessa. Kirjanpidosta poistetut saamiset annetaan tiedoksi kaupunginhallitukselle taikka lauta- tai johtokunnalle.

 

Kaupungin uusien ohjeiden (Saamisten laskutus- ja perintäohjeet) mukaan päätös tehdään virkamiespäätöksenä.

      

Laskenta-asiantuntija Raisa Ritamo 15.11.2016:

 

Sivistystoimialan laskusaatavissa on erääntyneitä saatavia ajalta 2015–2016 yhteensä 101.764,54 euroa.

 

Aamu- ja iltapäivätoiminta

10.957,50 euroa

Varhaiskasvatus

86.507,92 euroa

Lukiokoulutus

126,00 euroa

Aikuiskoulutus

4.173,12 euroa

 

Saatavia on peritty kaupungin ohjeiden mukaisesti ja perintä jatkuu edelleen.

 

Toimialajohtaja Timo Jalonen:

 

Päätös          Päätän, että sivistystoimialan kirjanpitotileistä poistetaan em. saatavat ajalta 2015–2016.

 

 

 

Timo Jalonen

toimialajohtaja

 

 

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen kasvatus- ja opetuslautakunnalle 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, kasvatusjaopetuslautakunta@turku.fi / PL 355 20101 Turku.

 

 

Jakelu

tiedKasvatus- ja opetuslautakunta
ilmRitamo Raisa
tpvTakalo Anne