Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta15616.11.2016

12178-2016 (013)

Kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsenen Aki Haapasen ym. selvityspyyntö

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 156

Kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsenet Aki Haapanen ja Riikka Oksanen tekivät kokouksessa seuraavan selvityspyynnön:

Turussa vuonna 2015 järjestettyjen nuorisovaltuustovaalien keskimääräinen äänestysprosentti oli varsin alhainen (45 %) ja oppilaitosten välinen äänestysprosenttien hajonta suuri (noin 8–99 %).

Nuorisolautakunnan kokouksessa 15.9.2016 annetun aloitevastauksen mukaan osassa turkulaisia oppilaitoksia oppilaat on viety äänestämään ohjatusti, osassa äänestyksen toteuttamista ei ole hoidettu yhtä tarkasti. Tämä voi selittää pitkälti sen, miksi äänestysprosenttien hajonta on ollut hyvin huomattava.

Pyydämme Turun kaupungin sivistystoimialalta selvitystä, millä keinoilla ja mitä tekemällä sivistystoimiala pyrkii siihen, että erot oppilaitosten välisissä äänestysprosenttien hajonnoissa olisivat tasaisemmat ja yleinen äänestysprosentti sitä myöten korkeampi tulevissa nuorisovaltuustovaaleissa.

Lisäksi kysymme, mitkä ovat kaupungin mahdollisuudet tehdä vaalitavasta mahdollisimman esteetön ja monenlaisissa oppilaitoksissa opiskelevien nuorten äänestysmahdollisuudet huomioivan. Mielestämme esimerkiksi sähköisen äänestystavan kokeilua ei tule sulkea pois keinovalikoimasta.

Turussa 16.11.2016

Aki Haapanen

Riikka Oksanen

PäätösSelvityspyyntö päätettiin lähettää valmisteltavaksi.

Jakelu

valpJalonen Timo