Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kasvatus- ja opetuslautakunta10215.06.20169

8699-2015 (041)

Sivistystoimialan toiminta ja talous

Tiivistelmä: -

Kasopelk § 102

Toimialajohtaja Timo Jalonen:

 

Kasvatus- ja opetuslautakunnalle esitetään selvitykset sivistystoimialan toimintaan ja talouteen liittyvistä ajankohtaisista asioista:

 

 

1.Toiminta- ja talousraportti 5/2016 (esitetään kokouksessa)

 

2.Toiminnan ja talouden suunnittelu vuodelle 2017. Toimialajohtaja on antanut palvelualuejohtajille tekniset suunnitteluluvut. Kaupunginhallitus on osaltaan päättänyt 6.6.2016 toimialan suunnitteluluvusta. Toimialajohtajan antamassa luvussa otetaan huomioon seuraavia seikkoja:

 

-yhteiset toiminnot: varhaiskasvatuksen palveluseteleihin varatut määrärahat ovat vuodelle 2016 selvästi alibudjetoidut ja palveluseteleiden kysyntä jatkanee kasvua ja pysyy vähintäänkin nykytasolla

-Katedraalikoulun mittava ja hintava peruskorjaus nostaa vuokria merkittävästi

-Ammatilliseen koulutukseen tulee merkittäviä valtionosuusleikkauksia ja lisäksi paikallisesti painopiste siirtyy enemmän nuorten ammatillisesta koulutuksesta aikuisten ammatilliseen koulutukseen. Ammatillisen koulutuksen kokonaisleikkaus on -4 %.

-vuoden 2017 talouden suunnitteluun palataan lautakunnan kokouksessa 17.8.2016.

 

 

 

 

 

 

3.Muut ajankohtaiset asiat

 

Lisätietoja asiasta antaa toimialajohtaja Timo Jalonen, 050-4323646

 

 

 

Ehdotus        Kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsee ajankohtaisista asioista saadut selvitykset tiedokseen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Liite 1Toiminta- ja talousraportti 5/2016


Liitteet:

Kasopelk § 102
Liite 1:Toiminta- ja talousraportti 5/2016